Nimi:
Valkeakoski, Annila, Vanha-Annila. Autioituneen keskiaikaisen kylämäen inventointi, kartoitus ja koekuopitus 2000
Hankkeen tyyppi:
Arkeologinen inventointi
Kartoitus
Koekaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:
Museoviraston rakennushistorian osaston arkeologit tekivät kahden päivän ajan inventointia, kartoitusta ja koekuopitusta Valkeakosken Annilan kylän vanhimmalla paikalla, joka on nykyään laitumena. Kyläkumpu on autioitunut oletettavasti 1600-luvun alkuvuosikymmeninä. Paikalla oli havaittavissa useita kiven- ja maansekaisia kumpuja, joista suurin osa lienee unninraunioita, mutta joukossa oli myös kaksi todennäköisesti rautakautista röykkiötä. Lisäksi löydettiin kaksi kellaria, kivetty kuoppa, kivijalkojen jäännöksiä ja nurkkakiviä sekä ympäristöä rehevämpiä kasvianomalioita. Kulttuurikerros osoittautui koekuopituksessa ohueksi ja löydöt vähäisiksi. Löytöinä talletettiin hiukan rautakuden tyypin keramiikkaa, pala nuorempaa punasavikeramiikkaa, hioinkivi sekä palanutta luuta ja kuonaa.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:
Museovirasto / Teemu Mökkönen, Marianna Niukkanen, Karim Peltonen
Hankkeen alkupvm:
26.05.2000
Hankkeen loppupvm:
15.08.2003