Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut suunnitelmaanne, joka koskee uuden loma-asunnon rakentamista Pälkäneen kunnan Puutikkalan Niittyrannan tilalle (RN:o 7:10). Tontilla oleva loma-asunto on tarkoitus purkaa ja rakentaa samalle paikalle uusi loma-asunto. Pälkäneen kunta on antanut myönteisen poikkeamispäätöksen hakemuksesta sillä ehdolla, että uusi rakennus sopeutetaan ympäristöönsä ja uudisrakentaminen tapahtuu alueen kulttuurihistoriallisia ja maisemallisia arvoja korostetusti huomioiden. Ennen vastaavan rakennusluvan käsittelyä on edellytetty lausuntoa Pirkanmaan maakuntamuseolta.
Niittyranta sijaitsee Puutikkalan kylän valtakunnallisesti merkittävässä rakenne-tussa kulttuuriympäristössä, jota koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoit-teet. Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevan valtioneuvoston päätöksen (30.11.2000 ja sen tarkistuksen 13.11.2008) kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevien erityistavoitteiden mukaan alueiden käytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Puutikkalassa on laadittu vuonna 2002 rakennetun ympäristön inventointi, jossa Niittyrannan rakennuskannalla ei ole todettu olevan erityistä kulttuurihistoriallista arvoa. Kiinteistö sijaitsee kuitenkin kahden inventoinnissa todetun arvoalueen, Rantin, Saksalan ja Koiviston tilojen muodostaman alueen ja Isomäen rinteen mäkitupalaisalueen, välissä, arvoalueet erottavalla kapealla vyöhykkeellä. Näin ollen Niittyrannan uudisrakennuksen sovittamisella lähiympäristöönsä on erityistä merkitystä Puutikkalan valtakunnallisten arvojen säilymiselle.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että uudisrakennuksen suunnitelmat ovat pääosin oikean suuntaisia. Rakennuksen sijoittaminen tontin keskelle, maltillinen koko ja yksinkertainen massoittelu soveltuvat Puutikkalan kulttuuriympäristöön suunnitellulle rakennuspaikalle. Sen sijaan julkisivujen käsittelyn osalta suunnitelmia tulee vielä kehittää. Rakennuksen ulkoasun tulisi sopeutua selkeämmin mäkitupalaisalueen laudoitettuun, peittomaalattuun rakennuskantaan. Näin ollen uudisrakennuksen tulisi olla lyhytnurkkainen ja rakennuksen ulkoseinien tulisi antaa vaikutelma tasaisesta tai rimoitetusta, peittomaalatusta pinnasta. Lisäksi maakuntamuseo toteaa, ettei asemapiirroksessa ole esitetty pihan järjestelyjä ja esimerkiksi pintamateriaaleja. Näiltä osin kohteessa tulee jatkossakin käyttää alueelle tyypillisiä ratkaisuja ja välttää laajoja betonikiveyksiä tai asfaltoituja pintoja.
Niittyrannan tilalta ei tunneta ennestään muinaismuistolailla rauhoitettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Lupahakemuksen johdosta ei ole tässä tapauksessa tarvetta tehdä arkeologista selvitystä.