DIAR. 131/2020
Selvitin asiaa hieman ja löysin lausunnon 176/2019 (ohessa liitteenä), jossa sanotaan näin:
” Kompanjärven kivikautisen asuinpaikan kohdalla sijaitsevan sähköpylvään poistaminen tulee tehdä arkeologin valvonnassa. Asuinpaikan kulttuurikerrosta ja löytöjä voi olla heti maanpinnan alla. Tämän vuoksi työkoneet saavat liikkua vain sähkölinjalle varatulla käytävällä ja on varmistettava, ettei muinaisjäännöksen maanpintaa rikota.”
Ohessa liitteenä kartta 1, josta käy ilmi Kompanjärven kivikautisen asuinpaikan sijainti.
Lausunnon lopussa on vielä maininta, että työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tämä tarkoittaa, että valvonta tulisi tilata esimerkiksi joltain arkeologikonsultilta. Lista arkeologisia tutkimuksia tekevistä tahoista löytyy Museoviraston nettisivuilta osoitteesta https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen.
Ohessa myös liitteenä kartta 2, johon valvontaa vaativan pylvään paikka on merkitty.
DIAR. 131/2020 Selvitin asiaa hieman ja löysin lausunnon 176/2019 (ohessa liitteenä), jossa sanotaan näin: ” Kompanjärven kivikautisen asuinpaikan kohdalla sijaitsevan sähköpylvään poistaminen tulee tehdä arkeologin valvonnassa. Asuinpaikan kulttuurikerrosta ja löytöjä voi olla heti maanpinnan alla. Tämän vuoksi työkoneet saavat liikkua vain sähkölinjalle varatulla käytävällä ja on varmistettava, ettei muinaisjäännöksen maanpintaa rikota.” Ohessa liitteenä kartta 1, josta käy ilmi Kompanjärven kivikautisen asuinpaikan sijainti. Lausunnon lopussa on vielä maininta, että työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tämä tarkoittaa, että valvonta tulisi tilata esimerkiksi joltain arkeologikonsultilta. Lista arkeologisia tutkimuksia tekevistä tahoista löytyy Museoviraston nettisivuilta osoitteesta https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen. Ohessa myös liitteenä kartta 2, johon valvontaa vaativan pylvään paikka on merkitty.