Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin saman hankkeen valmisteluvaiheessa antanut lausunnon 14.6.2022 (diar. 351/2022), jossa on tuotu esiin mm. alueen maankäytön historiaa ja kulttuurihistoriallisia arvoja, edellytetty arkeologisen inventoinnin täydentämistä sekä esitetty korjauksia ja muutoksia kaavamerkintöihin ja -määräyksiin. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun asemakaavan ehdotusvaiheen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Rakennetun ympäristön ja maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseo on luonnosvaiheen lausunnossa ehdottanut, että /s-merkintä tulisi aluerajauksena osoittaa kohdistumaan koko korttelin sijaan ainoastaan entisen kunnalliskodin pihapiiriin, johon myös sen erityiset arvot liittyvät, ja että kiviaidalle voisi osoittaa sr-r -merkinnällä suojeltavaksi rakenteeksi, jota ei saa purkaa. Kaavan vastineraportissa AL-1/s-alueen rajauksen muuttamista tai erillisen suojelumerkinnän osoittamista kiviaidalle ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi tai tarpeelliseksi, koska ne sisältyvät /s-määräykseen. Ehdotusvaiheen kaavakartalla /s-kaavamääräystä on kuitenkin täsmennetty korvaamalla ”paikallisesti merkittävä pihapiiri” käsitteellä ”paikallisesti merkittävä kulttuuriympäristö”. Pirkanmaan maakuntamuseo pitää ratkaisua hyväksyttävänä.
Lisäksi Pirkanmaan maakuntamuseo on luonnosvaiheen lausunnossa edellyttänyt, että entisen kunnalliskodin päärakennus tulee varustaa yksiselitteisellä, rakennuskohtaisella purkamisen kieltävällä suojelumerkinnällä (sr). Kaavan vastineraportissa perusteellaan, että koska entistä kunnalliskodin rakennusta ei ole voimassa olevassa yleiskaavassa katsottu tarpeelliseksi osoittaa suojelumerkinnällä, ei suojelumerkinnän (sr) katsota olevan perusteltua myöskään käsillä olevan asemakaavamuutoksen yhteydessä. Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan kyseinen perustelu ei ole hyväksyttävä eikä vastaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän tavoitteita.
Pirkanmaan maakuntamuseo huomauttaa, että yleiskaavoissa osoitetaan äärimmäisen harvoin rakennuskohtaisia suojelumääräyksiä. Yleiskaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jossa osoitetaan pääasiassa alue- tai pihapiirikohtaisia merkintöjä. Asemakaavoituksella on tarkoitus tarkentaa yleiskaavaa. Asemakaava on Suomessa ensisijainen rakennussuojelun väline (Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/1999, §5 momentti 3, §50 sekä §54).
Parkanon entinen kunnalliskoti pihapiireineen on yleiskaavaa varten tehdyssä inventoinnissa todettu erityisen merkittäväksi kohteeksi, jolla on suuri paikallinen arvo. Kunnalliskoti on selkeästi pihapiirin päärakennus, ja siten sekä kulttuurihistorialliselta että maisemalliselta arvoltaan merkittävin. Yleiskaavassa pihapiirille on osoitettu kohdemerkintä, jonka kaavamääräys kuuluu: Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennetun ympäristön kohde, rakennus tai rakennusryhmä. Maankäytön lähtökohtana tulee olla kohteen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden piirteiden, kuten inventoinnissa todettujen arvokkaiden rakennusten ja ympäristön kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden piirteiden säilyminen.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että pihapiirille osoitettu /s-merkintä määräyksineen ei riittävällä tavalla suojele sen merkittävintä rakennusta, entistä kunnalliskotia. Maakuntamuseo toistaa aiemman suosituksensa osoittaa rakennukselle asianmukainen, sen arvojen vaalimiseen tähtäävä ja purkamisen kieltävä suojelumerkintä (sr).
Arkeologisen inventoinnin raporttia on täydennetty maakuntamuseon kommenttien perusteella, eikä maakuntamuseolla ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta kaavaehdotuksesta huomautettavaa.
Kaavaehdotusta tulee vielä korjata edellä kuvatulla tavalla. Tarvittaessa asiassa voidaan järjestää työneuvottelu. Korjattu kaavaehdotus pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle nähtäväksi ennen hyväksymiskäsittelyä.