Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvion 24.0 eteläosassa, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Ilmarisenhauta (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000003019, liitekartta 1). Kohde käsittää 69 hyvin säilynyttä pyyntikuoppaa kahdessa erillisessä ryhmässä, joista laajempi ja runsaslukuisempi sijaitsee Kukkolammen eteläpuolella olevalla mäntykankaalla. Kuopat ovat maavallien reunustamia ja halkaisijaltaan 3-4 m. Kohteesta tehdyn kartoituksen perusteella pyyntikuopat vaikuttavat jäävän metsänkäytön ulkopuolelle, mutta kohteen suoja-alue ulottuu hakattavan kiinteistön 937-404-7-31 alueelle (ks. liitekartta 2).
Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §). Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Hakkuualueen läheisyydessä sijaitsevat pyyntikuopat tulee merkitä maastoon ennen hakkuita esimerkiksi kuitunauhalla, ja tieto niistä tulee välittää kaikille toimijoille. Jos maastokatselmus kohteen tunnistamiseksi/paikantamiseksi ja merkintä arkeologin toimesta ovat tarpeen, on otettava yhteyttä hyvissä ajoin Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luotoon (p. 0405201281, kirsi.luoto@tampere.fi).
Hakkuun yhteydessä muinaisjäännösrakenteiden (pyyntikuoppien) päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella ei saa kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta neljää metriä lähemmäs pyyntikuoppia. Kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje kohteeseen kuuluvien pyyntikuoppien päältä tai niiden suojavyöhykkeillä. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, mätästys, laikutus) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella. Uusia puita ei saa istuttaa rakenteiden päälle tai kahta metriä lähemmäs niiden näkyviä reunoja.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.