Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Pälkäneen Harhalan kylän Värilän tilan eläinsuojaan kuuluvan lantalan laajentamisesta. Eläinsuoja sijaitsee tilan pihapiirin pohjoispäässä, avoimeen peltoaukeaan rajautuen. Rakennuksessa olevaa nykyistä lantalaa on tarvetta laajentaa siten, että avoin betonirakenne olisi yhteensä n. 10 x 17 m suuruinen. Tilakeskus sijoittuu maakunnallisesti arvokkaaseen Pinteleen kulttuurimaisemaan. Kaikessa maankäytössä ja rakennusten korjaus- ja muutostöissä tulee huolehtia, että alueen arvokkaat ominaispiirteet ja rakennusten kulttuurihistorialliset arvot säilyvät.
Värilän pihapiirin eteläosasta tunnetaan 1900-luvun alussa löydetty rautakauti-nen kalmisto, Värilä Hinninmäki (muinaisjäännösrekisterin nro 635010018). Kiinteä muinaisjäännös on suoja-alueineen rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Lantala sijaitsee pellon reunavyöhykkeellä ja paikalla on nykyisin joutomaata ja kasvihuone. Museo toteaa, että tässä tapauksessa laajennussuunnitelma ei edellytä arkeologisia tarkastustoimenpiteitä. Mikäli kuitenkin lantalan laajennusta rakennettaessa maata kaivettaessa löytyy maasta nokista maata, hiiltä, rautaesineitä tai saviastian paloja, työ tulee pysäyttää ja ottaa viipymättä yhteyttä Pirkanmaan maakuntamuseoon tarvittavia jatkotoimenpiteitä varten (museon toimisto, p. 03-56565410 tai arkeologit Ulla Lähdesmäki/040-5201281 tai Vadim Adel/040-8004872).