Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Kalmaa-Hietarannan asemakaavasta. Maakuntamuseo on tutustunut 9.11.2015 päivättyyn kaavaehdotukseen selostuksineen sekä arkeologiseen inventointiraporttiin (Museovirasto, 30.11.2015) ja toteaa seuraavaa.
Kaava-alueen arkeologisessa inventoinnissa ei ole todettu kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kaava-ehdotukseen alueen eteläosaan merkityn AO-23-korttelialueen keskiosasta on kuitenkin löytynyt mahdollisia merkkejä pienialaisesta, vaatimattomasta kivikautisesta leiripaikasta (kohde Kalli 3). Intensiivisestä koekuopituksesta huolimatta kohteen luonnetta ei pystytty varmistamaan. Löydölliset koekuopat on merkitty kaavaehdotukseen.
Maakuntamuseo esittää harkittavaksi ko. korttelialueen siirtämistä mahdollisen kiinteän muinaisjäännöksen ulkopuolelle. Muutoin rakennushankkeeseen liittyvät kaivutyöt inventointiraportin karttaan 2 merkityllä löytöpaikan alueella tulee suorittaa arkeologin valvonnassa. Jos kaivutyön yhteydessä havaitaan merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, on työt ko. kohdalta pysäytettävä ja löydöistä viipymättä ilmoitettava maakuntamuseoon (MML 14 §) sekä suoritettava tarvittavat arkeologiset tutkimus- ja dokumentointitoimenpiteet ennen rakennustöiden jatkamista. Valvontaa koskeva ehto tulee kirjata AO-23-korttelialueen kaavamääräykseen. Paikka on mahdollista tutkia tarkemmin myös etukäteen, ennen rakennushankkeen käynnistämistä. Löytöpaikkoja ei tule merkitä asemakaavaan. Inventointiraportista maakuntamuseo huomauttaa lisäksi, että siitä puuttuu historiallisen kartta-aineiston analyysi.
Kaava-alueen lounaispuolella sijaitsee kivikautinen asuinpaikka Kalli 2 (mj.tunnus 143010040). Maakuntamuseo on aiemmassa lausunnossaan (DIAR: 370/2015) edellyttänyt hankkeen maisemallisen vaikutuksen arviointia ko. kohteen osalta. Visuaalinen yhteys järvenrantaan ja mahdollisimman koskematon metsäinen ympäristö ovat tärkeitä kivikautisen asuinpaikan ymmärrettävyyden kannalta. Kaavan vaikutusten arviointi on edelleen puutteellinen näiltä osin, ja sitä on täydennettävä
Kaavaan on lisätty Kallin tilan suuntaan avautuvien tonttien reunalle istutettava vyöhyke maakuntamuseon esittämällä tavalla, joten museolla ei näiltä osin ole huomautettavaa hankkeesta.