Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Suunniteltujen hakkuiden alueella ja välittömässä läheisyydessä, kuvioiden 2.0 ja 3.0 koillis- ja itäosassa, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Rasinperä (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000018626). Kohde käsittää kolme tervahautaa, jotka sijaitsevat maantien 66 varressa, noin 6-7 m etäisyydellä tiestä. Hautojen länsipuolella on valtaoja. Pohjoisin tervahauta on halkaisijaltaan noin 15 m. Vallin leveys on 3,5 m ja korkeus metrin. Edellisestä noin 100 m etelään on toinen tervahauta. Se on pieni, matala ja halkaisijaltaan noin 8 m. Tästä noin 4 m etelään on kookas tervahauta. Sen vallin leveys on 5 m, ja tervahaudan keskellä oleva kuopanne on halkaisijaltaan noin 7 m. Kohteen sijainti on merkitty oikein metsänkäyttöilmoituksen liitekarttaan. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Hakkuualueella sijaitsevat tervahaudat tulee merkitä maastoon esimerkiksi kuitunauhalla. Tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Jos maastokatselmus kohteen tunnistamiseksi/paikantamiseksi ja merkintä arkeologin toimesta on tarpeen, ottakaa yhteyttä hyvissä ajoin Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luotoon (p. 0405201281, kirsi.luoto@tampere.fi).
Hakkuun yhteydessä kaikki muinaisjäännösrakenteiden päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä mieluiten metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta neljää metriä lähemmäs tervahautojen näkyviä rakenteita. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat täytyy suunnitella niin, etteivät ne kulje tervahautojen päältä. Rakenteiden ylitse ei saa ajaa edes maan ollessa roudassa tai lumen peittämänä. Puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa, maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) tehdä tai uusia puita istuttaa neljää metriä lähemmäs tervahautojen näkyvistä reunoista. Tervahautoihin liittyy usein halssi eli tervaränni haudan reunavallin ulkopuolella, joka tulee ottaa huomioon laskettaessa em. toimenpiteiden etäisyyttä muinaisjäännöksistä.
Tervahautojen läheisyydessä saattaa sijaita myös muita tervanpolttoon liittyviä suojelukohteita, kuten asumuksen jäännöksiä. Jos hakkuun tai metsän uudistamisen yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.