Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Omppula on alun perin rakennettu Yli-Tarpilan muonamiesten asuinrakennukseksi. Se siirtyi Pikkolan tilan omistukseen 1920-luvulla. Tällöin rakennus ilmeisesti siirrettiin nykyiselle paikalleen vanhasta kyläkeskuksesta. Rakennusta on laajennettu huomattavasti, ja nykyisen perushahmonsa se on saanut 1950-luvun lopussa. Rakennus toimi Pikkolan päärakennuksena 1970-luvulle asti. Sen jälkeen rakennus on siirtynyt Kangasalan kaupungin omistukseen ja sen ympärille Pikkolan puutarhan alueelle on rakentunut laaja koulu-, päiväkoti- ja liikunta-alue.
Omppula on kokenut historiansa aikana useita muutoksia. Sen julkisivuissa näkyvät laajennusvaiheet sekä erityisesti sisäänkäyntien turvallisuutta lisäävät, uudesta käyttötarkoituksesta kertovat muutokset. Rakennus on kuitenkin säilyttänyt tilakeskuksen päärakennukseksi tunnistettavat peruspiirteensä. Omppula on inventoitu osana Kangasala - Keskusta-alueen osayleiskaava - Selvitys rakennetusta ympäristöstä (2009) -selvitystä, jonka mukaan sen erityiset kulttuurihistorialliset arvot kiinnittyvät vanhan rakennuksen liittymiseen osaksi uutta, lapsille suunnattua käyttöä ja rakennuskokonaisuutta. Omppula on arvotettu selvityksessä luokkaan 3, johon kuuluvilla kohteilla on historiallista ja/tai ympäristöllistä merkitystä. Selvityksen suositusten mukaan näiden rakennusten säilyminen on toivottavaa ja kohteessa toteutettavien rakennustoimenpiteiden vaikutukset lähiympäristön taajamakuvaan ja eheyteen tulee arvioida ennen rakennus- tai purkamislupaa koskevan päätöksen antamista. Lisäksi todetaan, että mahdolliset rakennuskohtaiset suojelutavoitteet on otettava harkintaan asemakaavoituksen yhteydessä. Näin on toimittu vuonna 2019 hyväksytyssä asemakaavassa, jossa Omppulalle on osoitettu suojelumerkintä sr-23: "Suojeltava rakennus. Rakennusta ei saa purkaa." Lisäksi asemakaavassa todetaan koulu- ja päiväkotialuetta koskevan käyttötarkoitusmerkinnän yhteydessä, että: "Uudisrakentamisessa ja korjauksissa tulee huomioida alueen tärkeimmät ominaispiirteet, vanha Pikkola, 1970-luvun kouluja urheiluhallikokonaisuus sekä omenatarha." Vanha Pikkola tarkoittaa kaavassa Omppulaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut rakennuksesta laadittuihin kuntoselvityksiin Rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus (AFRY Buildings Finland Oy, Tutkimusselostus 28.4.2023) sekä Riskiarvio, korjausrakentaminen (AFRY Buildings Finland Oy, 27.10.2023). Lisäksi kohteeseen tehtiin katselmus 3.6.2024. Rakennuksen hirsirunkoista, 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa valmistunutta osaa on laajennettu 1950-1960-luvulla. Alkuperäisosassa on tuulettuva alapohja ja laajennus on kellarillinen. Kuntoselvityksessä todetaan aikakaudelle tyypilliset kellarin kosteusongelmat, tasaisen tontin aiheuttamat haasteet hulevesien hallinnassa sekä laajuudeltaan vähäisempiä kosteusvaurioita vanhan laajennuksen välipohjassa, vanhan osan alahirsissä ja toisen kuistin alapohjassa. Lisäksi laajennuksen vesikaton vuodot ja yläpohjan ilmavuodot ovat aiheuttaneet yläpohjaan paikallisia mikrobivaurioita. Riskiarviossa tuodaan esiin muun muassa vanhojen rakennetyyppien epätiiveys ja sopimattomuus vaativaan käyttötarkoitukseen, mikä johtaisi myös ehjien rakenteiden laajaan korjaustarpeeseen. Katselmushetkellä rakennuksen pääkerros oli päiväkotikäytössä eikä selvityksistä käy ilmi, että kohteessa olisi koettu sisäilmaongelmia. Kuntotutkimuksessa todetut toimenpidetarpeet ja riskiarvioinnissa esitettyjen epävarmuustekijöiden eliminointi johtaisivat kuitenkin niin laajoihin korjauksiin, että niitä voi verrata uudisrakentamiseen.
Omppulassa on ollut suunnitteilla peruskunnostushanke, josta maakuntamuseo on antanut lausunnon syksyllä 2023 (DIAR: 620/2023). Suunnittelun edetessä rakennuksessa on todettu edellä mainittuja kunnostustarpeita. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kunnostustarpeiden laajuus liittyy pitkälti rakennuksen julkiseen käyttöön päiväkotina. Huomioiden rakennuksen sijainti osana toimivaa koulu- ja päiväkotikokonaisuutta korvaavan käyttötarkoituksen löytäminen ei kuitenkaan liene realistista. Pirkanmaan maakuntamuseo pitää suunnitelmia kulttuurihistoriallisia arvoja omaavan, suojellun rakennuksen purkamisesta erittäin valitettavina. Maakuntamuseo kuitenkin toteaa, että mikäli rakennuksessa toteutettaisiin selvityksissä esitetyt kunnostustoimenpiteet, rakennuksen alkuperäisyysaste jäisi sangen vähäiseksi. Rakennuksen arvot, käyttömahdollisuudet ja esitetyt kunnostustarpeet huomioiden Pirkanmaan maakuntamuseo ei vastusta Omppulan purkamista. Kestävän kehityksen mukaisesti ja kiertotalouden edistämiseksi tulisi purkamisen yhteydessä pyrkiä toimittamaan kierrätettäväksi kaikki uudiskäyttöön soveltuvat rakennusten osat, kuten esimerkiksi puiset väliovet ja tulisijat. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.