Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitun kaavahankkeen ehdotuksesta. Maakuntamuseo esitti aiemmassa, luonnosvaiheessa antamassaan lausunnossa (diar. 456/2019) alueen arvojen esille tuomista ja rakennuksiin liittyvien ominaispiirteiden tarkempaa määrittelyä. Asemakaavaselostuksessa on kuvattu rakennettua ympäristöä yleisesti ja rakennusten osalta keskittyen lähinnä kuvaamaan, miksi rakennuksilla ei olisi kulttuurihistoriallista arvoa. Aluerakentamiskohteena Soppeenmäen kaava-alue on hyvä esimerkki aikakautensa rakentamisen ihanteista ja niiden toteuttamisesta luonnonympäristöön sovittaen. Rakennukset ovat ajalleen tyypillisiä, ominaispiirteensä säilyttäneitä ja kokonaisuutena arvokkaita. Suunnitelmassa uudisrakentamisen paikat on sovitettu onnistuneesti ympäristöön, eikä maakuntamuseolla ole niiden osalta huomautettavaa. Sen sijaan olemassa olevan rakennuskannan ominaispiirteiden huomioimisesta maakuntamuseo esittää vielä lisättäväksi maininnan esimerkiksi yleismääräykseen.
Kaavahankkeeseen liittyen on suoritettu arkeologinen inventointi, jonka raportti (Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy, 27.12.2018) on toimitettu maakuntamuseolle. Maakuntamuseo on kommentoinut raporttia sähköpostiviestissään inventoijalle ja esittänyt siihen lisäyksiä tai täsmennyksiä mm. lähdeaineiston, menetelmäkuvausten ja yhteenvedon osalta. Lopullinen raporttiversio tulee lisätä kaava-aineistoon. Kaavaehdotuksesta maakuntamuseolla ei ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta huomautettavaa.