Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti Nokian Tottijärven Pajulahden-Huhtaan vesihuoltolinjan alueen arkeologisen inventoinnin toukokuussa 2011. Inventoinnin esi- ja jälkitöineen suoritti arkeologi (FM) Kerkko Nordqvist (toisena kenttätyöpäivänä maastossa oli myös valt.kand. Sarita Sandell). Työn valvojana toimi tutkija Vadim Adel. Tutkimusten tuloksena tarkastettiin ja rajattiin Huhtaan keskiaikainen kylätontti, tehtiin lisähavaintoja yhdellä kivikautisella kohteella ja löydettiin uusi kivikautinen löytöalue. Lisäksi maastosta paikannettiin historialliseen aikaan ajoittuvia rakenteita. Inventoinnin esitöiden yhteydessä suoritettiin Huhtaan alueen historiallinen kartta-analyysi.

Tutkimusalue sijaitsee Nokian eteläosassa, Pyhäjärven länsirannalla, noin 10 km Nokian keskustasta lounaaseen. Tutkimusten kohteena oleva alue rajautuu Huhtaan ja Pajulahden kylien väliin, jääden pääasiassa järvenrannan ja tien 13767 (Huhtaantie) väliselle alueelle, sijaiten tavallisesti jonkin matkan päässä välittömästä rantavyöhykkeestä.

Alueen maaperä on maaperäkartan (212302 Siuro) ja kenttähavaintojen perusteella laajoilla alueilla savea ja hienoa hietaa/hiesua, josta kohoaa paikoin kivikkoisia moreeni- ja kalliomäkiä ja harjanteita. Alueen savisuus selittyy vesistöhistorialla: tutkimusalue vapautui mannerjään alta noin 9000 eKr. ja Pyhäjärvi kuroutui Ancylus-vaiheen lopulla noin 7000 eKr., jota ennen alueelle kerrostui hiesuja ja savia (Alhonen 1988: 28, 34—36). Vaikka Litorina-vaihe ei enää vaikuttanut vesistöihin Tampereen tienoilla, tutkimusalue oli vielä pääasiassa veden alla Näsijärven lasku-uoman syntyessä Tammerkosken kohdalle 5500 eKr. Uuden uoman synty aiheutti Pyhäjärven alueella lisäksi muutaman metrin transgression, jonka laskun jälkeen nykyiset ranta-alueet tutkimusalueella ovat paljastuneet. (Alhonen 1988: 33—36; Tikkanen & Seppä 1991: 138—139.) Pyhäjärven nykyinen veden pinta on noin 77,5 m mpy .

Ennen tutkimuksia alueelta tunnettiin ainoastaan yksi kivikautinen asuinpaikka (Pajulahti 1; ks. Adel 2003) ja yksi löytöpaikka (Pajulahti 2; ks. Adel 2003), jonka lähistöltä on 1800-luvulla löydetty peltotöissä kivikirves (Heikel 1882: 21). Lisäksi tiedettiin, että tutkimusalueen pohjoisosassa sijaitsee historiallisten lähteiden mukaan Huhtaan keskiaikainen kylätontti ja heti varsinaisen tutkimusalueen eteläpuolella Pajulahden kylätontti (ks. Luoto 2010).

Adel, Vadim 2003: Nokia eteläosan (ent. Tottijärven) arkeologinen inventointi 2003.

Luoto, Kalle 2010: Nokian Pajulahden historiallisen ajan kylänpaikan arkeologinen inventointi 2010.

Inventoinnin tarkoituksena oli tarkastaa tulevan vesihuoltolinjan alue muinaisjäännösten varalta. Ennakkoon tiedettiin, että linjan pohjoispäässä sijaitsee Huhtaan keskiaikainen kylätontti - lisäksi linjan läheisyydessä, sen eteläpäässä sijaitsivat Pajulahti 1 asuinpaikka ja Pajulahti 2 löytöpaikka. Tavoitteena oli paitsi tutkia koko linjan alue tuntemattomien muinaisjäännösten varalta, myös tarkistaa kylätontin säilyneisyys ja rajata se sekä tutkia onko kivikautisilla löytöpaikoilla näkyvissä merkkejä laajemmasta toiminnasta, jotka ulottuisivat linjan alueelle.

Huhtaan kylätonttiin liittyen suoritettiin historiallisten karttojen kartta-analyysi, jonka yhteydessä tutkittiin Kansallisarkistossa Helsingissä säilytettäviä aluetta kuvaavia karttoja: geometrinen tiluskartta vuodelta 1765 (H. Löfvendahl) ja sen pohjalta piirretty isojakokartta vuodelta 1787 (C.H. Vallenström) (H 84: 9 / 1—14). Kartoista otetut digitaalikuvat asemoitiin nykykartalle MapInfo Professional 10.0 ja Adobe PhotoShop CS3 -ohjelmia käyttäen ottaen huomioon mittakaava- ja suuntaerot, sekä mahdolliset virheet ja muutokset maisemassa. Ongelmaksi muodostui sopivien ja luotettavien referenssipisteiden puute, sillä alueella on hyvin niukasti karttoihin selkeästi kuvattuja muuttumattomia maastonkohtia. Vertailemalla yhtäläisyyksiä ja eroja vanhoista kartoista otettujen kuvien ja nykykartan välillä oli kuitenkin mahdollista löytää riittävästi yhteisiä pisteitä lähinnä toisiaan vastaavista peltokuvioista, puron suualueelta sekä tietyistä teihin liittyvistä ilmiöistä.

Vanhojen karttojen asemoinnin avulla saatiin määriteltyä tontin sijainti 1700-luvun puolivälissä ja siirrettyä tämä informaatio peruskartalle, minkä perusteella alue tarkastettiin maastossa. Kylätontin alueen tutkimuksissa keskityttiin lähinnä näkyvien rakenteiden visuaaliseen havainnointiin. Alueen vuosisatainen asutuskäyttö, useat peräkkäiset rakennusvaiheet, sekä käsillä olevan vesijohtolinjan vaikutusalueella tapahtuneet aiemmat, ilmeisen intensiiviset, rakennus ja kaivuutyöt eivät antaneet syytä suorittaa koekuopitusta, etenkin käytettävissä oleva aika huomioon ottaen. Lisätietoa maanpinnalla näkyvien rakenteiden historiasta ja alkuperästä sekä alueen yleisestä maankäytöstä hankittiin myös haastattelemalla nykyisten talojen isäntäväkeä. Alue dokumentoitiin valokuvaamalla ja sanallisesti, sekä GPS-paikantimella (Magellan SporTrek) mittaamalla.

Kylätontin ulkopuolinen alue käytiin läpi systemaattisesti normaaleja inventointikäytäntöjä noudattaen. Tehtävänasettelun mukaisesti maastossa käytiin läpi koko vesihuoltolinjan linjaus, sekä käytettävissä olevan ajan ja olosuhteiden puitteissa sen läheisyydessä olevia, maastonmuodoiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan muinaisjäännösten kannalta potentiaalisia alueita. Tämä tapahtui paitsi havainnoimalla maanpinnalle näkyviä rakenteita, myös tarkastamalla ja pintapoimimalla avoimia maastonkohtia (pellot, tieleikkaukset jne.), sekä paikoin kaivamalla lapiolla pieniä (n. 30 x 30 cm) koepistoja. Havainnointiolosuhteet olivat pääsääntöisesti heikot: Huhtaan ja Ruskeapään välillä maasto oli käytännössä kauttaaltaan kiinni, eikä tilanne ollut paljon parempi Ruskeapään ja Pajulahden välillä, missä pellot olivat myös melko suurelta osin ummessa.

Jälkitöiden yhteydessä muistiinpanot kirjoitettiin puhtaaksi ja kentällä kerätyt paikkatiedot siirrettiin MapInfon avulla kartalle - aluerajaukset tehtiin maastohavaintojen ja -mittausten sekä kartalta tehtyjen mittausten avulla. Pohjakarttana on käytetty Maanmittauslaitoksen digitaalisia peruskarttoja vuodelta 2006 (PerusCD © Maanmittauslaitos, käyttöoikeuslupa PISA/020/2006). Kohteiden sijaintitiedot on ilmoitettu sekä yhtenäis- (p ja i) että peruskoordinaatteina (x ja y).

Kaikki inventointikohteiden tiedot tallennettu maakuntamuseon YmpäristöSIIRI-tietokantaan, josta on tulostettu raportin pääosa. Digitaaliset kuvat on tallennettu Tampereen museoiden tietokantaan (KuvaSiiri) tunnuksella KYYXXX. Alkuperäinen tutkimusraportti on Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa ja kopio Museoviraston arkeologian arkistossa.

Inventoinnin löydöt on Luetteloitu Museoviraston arkeologian kokoelmiin päänumeroille KM XXX (diar. XXX.05.2011).

Muinaisjäännösinventoinnin tuloksena paikannettiin ja rajattiin Huhtaan keskiaikainen kylätontti, löydettiin uusi kivikautinen löytöpaikka, tehtiin lisähavaintoja yhdellä kivikautisella kohteella, sekä tarkastettiin toisen lähellä vesihuoltolinjaa sijaitsevan kivikautisen asuinpaikan aluetta. Lisäksi maastosta paikannettiin muutamia nuoria historialliselle ajalle ajoittuvia rakenteita.

Kylätontin rajaus perustuu kartta-analyysiin ja maastotutkimuksiin. Kylätontti sijaitsee ympäristöään kuivemmalla matalalla moreenikumpareella yhä edelleen asutulla alueella. Kylän keskellä kulkee tie (Huhtaantie / Huhtaantanhua), joka pääpiirteissään noudattelee 1700-luvun kartoissa näkyvää tielinjausta. Tien molemmilla puolilla, jokaisella 1700-luvun kartoissa näkyvällä tontilla (no 1—4) on edelleen rakennuksia. Lisäksi kylätontin alueella on paljon aiempien rakennusten perustuskiviä yms. rakenteita (uuneja, kellareita), jotka kuitenkin lienevät melko nuoria, (1700)1800-luvulta ja sen jälkeiseltä ajalta. Kylätontin säilyneisyyden ja rajojen tarkempi määritteleminen vaatii koekaivauksia. Suunnitteilla oleva vesihuoltolinja ei näytä tuhoavan mitään näkyviä historiallisia rakenteita, mutta koska on mahdollista että maan alla on paikoin säilynyt historiallisesti merkittäviä rakenteita tai kerroksia, on linjan kaivaustöiden yhteydessä syytä suorittaa arkeologinen valvonta.

Inventoinnissa tavatut kivikautiset löydöt tehtiin Pajulahti 2 asuinpaikalta ja Pajulahti 3 löytöpaikalta. Kohteelta Pajulahti 2 tunnettiin aiemmin muutamia kvartsi-iskoksia, ja nyt pellosta löydettiin muutama piiesine. Kohteen läheisyydestä, alemmalta rantakorkeudelta löytyi lisäksi yksittäinen piiesine (löytöpaikka Pajulahti 3). Tämän ohella aiemmin tunnetun Pajulahti 1 asuinpaikan lähialuetta tarkastettiin tulevan vesihuoltolinjan kohdalta - paikalta ei tehty kivikauteen liitettäviä löytöjä. Näin ollen kohde Pajulahti 1 ei anna aihetta muutoksiin linjan suunnittelussa, mutta Pajulahti 2 tulisi kiertää linjaa kaivettaessa. Lisäksi linjan liepeiltä löydettiin muutama resentti kellarikuoppa ja kiviaitoja (kohde Pajukanta), jotka eivät anna aihetta toimenpiteisiin.

Huhtaan kylätontti

Kokonaisuudessaan kylätontti sijaitsee yhä edelleen asutulla alueella. Vanhimmat maininnat kylästä ovat 1540-luvulta, jolloin kylässä on ollut neljä taloa (Kaarninen 1998: 19; Suvanto 1973: 217). Kylän keskellä kulkee tie (Huhtaantie / Huhtaantanhua), joka pääpiirteissään noudattelee 1700-luvun kartoissa näkyvää tielinjausta. 1700-luvun karttoihin (Löfvendahl 1765, Vallenström 1787) alueelle on merkitty neljä tonttia: näistä tontit 1 ja 2 sijaitsevat Huhtaantanhuan etelä- ja tontti 3 pohjoispuolella, sekä tontti 4 Huhtaantien itäpuolella (vuoden 1765 kartassa tontin 4 itäpää on erotettu omaksi alueekseen no 5, jolla on sijainnut torppa - vuoden 1787 kartassa tontti 4 kattaa molemmat alueet).

Huhtaantanhuan eteläpuoli

Kylätontin eteläpuoliskon muodostavat kaksi tonttia ovat yhä edelleen asuttuina (Huhtaantanhua 4). Alueella sijaitsee tilan nykyinen päärakennus sekä suuri piharakennus, muuten tontti on nurmea ja pihamaata. Pihan koillisreunassa tien vieressä on näkyvissä myös aiemman, 1900-luvulla puretun päärakennuksen jäänteitä. Muita selviä rakennusjäänteitä ei ole havaittavissa. Aivan tontin pohjois- ja itäreunat lienevät nykyisen tien alla. Vuoden 1765 karttaan alue on merkitty numeroilla 1 ja 2. Suunniteltu vesihuoltolinja ei vaikuta kylätontin tähän osaan.

Huhtaantanhuan pohjoispuoli

Huhtaantanhuan pohjoispuolella sijaitseva kylätontin osa on nykyään jaettu kahdeksi tontiksi, joilla molemmilla on asuintalo ja piharakennuksia. Tontin eteläreunassa lähellä tietä on näkyvissä navetansillan kiviperustus selkä rakennusjätettä/tiiliä peruina paikalla sijainneesta, 1950—1960-luvulla puretusta navetasta. Lisäksi tontin länsipuoliskolla (Huhtaantanhua 5), nykyisen asuintalon takana on näkyvissä kivikasa, tontin takaosassa sijainneen 1800-luvulla rakennetun ja sittemmin puretun päärakennuksen uunin pohja. Heti sen itäpuolella on sijainnut viereisen tilan (Huhtaantanhua 3) päärakennus, jonka paikalla on nykyään keltainen saunarakennus - saunarakennuksen kaakkoiskulmalla on näkyvissä vanhaan päärakennukseen liittyvät kellarin jäänteet. Lisäksi tontin itärajalla kuusikossa on näkyvissä kevytrakenteisen ladon nurkkakivet. Vuoden 1765 kartassa tontti on merkitty numerolla 3. Suunniteltu vesihuoltolinja kulkee tämän tontin eteläosan halki, pääasiassa puretun navetan alueen kohdalta - tontin eteläosaan on kuulema kaivettu aiemminkin putkia ja kaapeleita.

Huntaantien itäpuoli

Teiden risteyksen ja Huhtaantien itäpuolella sijaitseva kylätontin osa on niin ikään edelleen asuttu (Huhtaantie 223). Tonttimaa rajautuu päärakennuksen, piharakennuksen ja navetan väliselle alueelle (rakennukset ovat peräisin 1890-luvun lopulta). Pihamaa on avointa hiekkaa ja nurmea, jossa on paikoin näkyvissä kiviä, muttei mitään selviä rakenteita. Pihan johtavan tien eteläpuolella on lisäksi kaksi kivikasaa. Näistä ensimmäinen sijaitsee 3 m portilta kaakkoon ja on pyöreähkö, halkaisijaltaan 2,5—3 m ja korkeudeltaan 30—40 cm (i=3308065, p=6816730, z=83). Toinen kasa sijaitsee tästä noin 10 m itään, on muodoltaan kolmikulmainen ja kooltaan 2 x 3 x 0,4, m (i=3308079, p=6816724, z=83). Kasojen funktiosta ei ole tietoa. Paikalla ei muistettu olleen mitään rakennuksia, ja on mahdollista, että kasat ovat peräisin läheisten viemäri- ja lämpöputkien tai öljysäiliön maahankaivamisesta - ne voivat kuitenkin olla myös vanhempaa perua. Rakennuksenpohjia paikalle ei pysty hahmottamaan, sillä alue on yleisesti melko kivistä. Tontin lounaiskulmassa on täytetyn betonikellarin jäänteet. Tilan portin pielessä, sen lounaispuolella tien reunassa on vanha rajakivi, johon on hakattu halkaisijaltaan 10—15 cm ympyrä. Vuoden 1765 kartassa tontti on merkitty numerolla 4. Suunniteltu vesihuoltolinja leikkaa tonttia aivan sen lounaiskulmassa - alueella on ennestään vanhoja putki- ja viemärikaivantoja, mutta suunniteltu linja kulkee porttia lähempänä olevan kivikasan vierestä.

Vuoden 1765 kartassa alueella on lisäksi tieristeys, joka ei kuulu tontteihin ja jossa ei ole rakennuksia. Risteysalue edelleen on avoin ja rakentamaton . Tiet ja risteys sijaitsevat karkeasti samassa paikassa kuin 1700-luvulla, joskin ovat aikojen kuluessa siirtyneet joitain metrejä etelään. Myös tiessä ollut jyrkkä mutka on loiventunut: Poukan tilan (Huhtaantanhua 4) edellisen päärakennuksen vanha nurkkakivi näkyy tien länsireunassa. Samoin tien kylän alueelle lounaasta tuleva linjaus on muuttunut hieman, sillä vuoden 1765 kartassa näkyvä silta on sijainnut 1800-luvulla rakennetun Pappilan kohdalla, parikymmentä metriä nykysillasta kaakkoon.

Pajulahti 1

Pajulahti 1 asuinpaikka sijaitsee Pajulahden kylässä, Pyhäjärven Pajulahden Laurilanlahden luoteispuolella, siitä noin 0,5 km. Kohde on pellolla, Paskojärven kaakkoispuolella, noin 170 m Huhtaantiestä luoteeseen. Inventoinnissa tarkastettiin varsinaiselta asuinpaikka-/löytöalueelta kaakkoon pistävä niemeke, joka päättyy suunnitellun vesihuoltolinjan alueelle. Havaintomahdollisuudet olivat huonot (pelto oli ummessa ja kasvoi tiheää heinää), eikä alueelta tehty muita löytöjä kuin liitupiipun pesä vesijohtolinjaa merkitsevän tolpan P6 juurelta (i=3306698, p=6816024, z=77). Inventoinnissa ei siis havaittu mitään, mikä vaikuttaisi vesihuoltolinjan rakentamiseen.

Pajulahti 2

Pajulahti 2 asuinpaikka sijaitsee Pajulahden kylässä, Pyhäjärven Pajulahden Laurilanlahden koillisrannasta n. 90 m pohjoiseen. Kohde on lounaaseen viettävällä savipellolla muinaisella rantatörmällä. Kohteen tausta nousee loivasti pohjoiseen/koilliseen, kohti Ruskeapääntietä, jonka takana alkaa kivisempi metsäsaareke. Rantamuodostuma jatkuu lännessä ja idässä selvänä. Löytövyöhyke sijoittuu lähelle törmän reunaa, kivisen metsäsaarekkeen (idässä) ja lounaasta peltoon pistävän kivisen niemekkeen (lännessä) väliin. Aiemmat löydöt (vuonna 2003, kvartsia) on tehty kivikkoisen saarekkeen pohjoiskärjen tienoilta (i=3307130, p=6815870, z=85) - heti tämän alueen pohjoispuolelle oli keväällä 2011 rakenteilla talo, ja alue oli täysin myllätty. Vuonna 2011 löydettiin piiesine niemekkeen edustalla olevien isojen kivien pohjoispuolelta, lisäksi löydettiin piikaavin noin 20 m niemekkeestä ja isoista kivistä pohjoiseen, keskeltä peltoa (i=3307110, p=6815915, z=87).

Pajulahti 3

Löytöpaikka sijaitsee pienellä etelään/kaakkoon pistävällä niemekkeellä, lähellä sen kärkeä, vanhan rantatörmän päällä lähellä nykyrantaa. Niemeke on loivasti kaakkoon viettävää savipeltoa, ja sen tausta nousee loivasti noin 60 m jyrkästi kohoavaan törmän tyveen asti (kohde Pajulahti 2 sijaitsee tämän törmän päällä). Löytöpaikasta kaakkoon maasto laskee kivikkoisena rantaan. Löytöpaikan kohdalla niemekkeen törmät ovat selvät (noin 1,5-2m), mutta loivenevat noin 15 m siitä sekä koillisessa että luoteessa. Löytöpaikan taustalle on ajettu paljon maata/savea läheiseltä talotyömaalta - maansiirrot eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet löytöpaikan alueeseen niemen kärjessä: piiesine löytyi peltosavesta osin sammaleen alta. Muita löytöjä ei tehty, pelto on pääasiassa umpeenkasvanut.

Suunniteltu linja kulkee hyvin läheltä Pajulahti 2 kohdetta, joka on otettava huomioon linjauksessa. Samoin Latosaareen vievä linjan haara kulkee Pajulahti 3:n läpi.

Muut havainnot

Inventoinnin yhteydessä vesihuoltolinjan läheisyydestä löydettiin muutamia melko resenttejä historiallisen ajan rakenteita. Pajukannan kohteelta löydettiin muutamia kiviaitoja. Aidat kulkevat pääasiassa NE—SW suunnassa, ja ovat 1—3 kivikertaa leveitä (50—100 cm) ja 2—3 korkeita (50—80 cm), paikoin rauenneita. Ne liittyvät saarekkeessa sijaitsevaan autioon vanhaan hirsitaloon ja sen tonttimaahan. Lisäksi paikannettiin kaksi kellarikuoppaa, jotka molemmat olivat vielä jyrkkäseinäisiä, toinen sisältäen myös muovia (i=3308021, p=6816427, z=81 ja i=3307832, p=6816235, z=85). Mikään näistä rakenteista ei sijaitse vesihuoltolinjalla, eikä muutenkaan anna aihetta toimenpiteisiin.

Muinaisjäännösinventoinnin tuloksena paikannettiin ja rajattiin Huhtaan keskiaikainen kylätontti sekä tehtiin lisähavaintoja yhdellä kivikautisella kohteella, löydettiin yksi uusi löytöpaikka ja paikannettiin muutamia nuoria historiallisen ajan rakenteita.

Huhtaan kylätontti on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1540. Tuohon aikaan paikalla on sijainnut neljä taloa, jotka näkyvät myös alueesta vuonna 1765 tehdyssä kartassa (Löfvendahl, myös Vallenström 1787). Muinaisjäännösrajaus perustuu näistä kartoista tehtyyn analyysiin ja maastotutkimuksiin. Tonttimaa on edelleen rakennettu, ja alueella on nähtävissä vuosisataisen asutuksen jättämiä jälkiä, jotka ovat voineet osin tuhota vanhempia rakenteita, mutta tontin alueella, nykyisten rakennusten alla ja välissä on myös saattanut säilyä historiallisesti arvokkaita rakenteita ja maakerroksia.

Pajulahti 2 asuinpaikalta tehtiin muutamia uusia esinelöytöjä, jotka laajensivat kohteen tunnettua pinta-alaa. Lisäksi 100 m tästä kohteesta löydettiin uusi löytöpaikka, Pajulahti 3. Pajulahti 1 asuinpaikalta ei tehty uusia havaintoja. Pajukannan kohteelta paikannettiin muutamia kiviaitoja.

Elektroniset lähteet:

Suvanto, Seppo 2001: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto (VSHT) 1303—1571 / Henkilötiedosto: Ylä-Satakunnan kihlakunta / Vesilahden hallintopitäjä. http://www.narc.fi/suvanto/sivut_1041-1137_VESILAHTI.pdf

Historialliset kartat / Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto:

Löfvendahl, H. 1765: Huhta, tiluskartta ja selitys. H 84: 9 / 1—7

Vallenström, C.H. 1787: Huhta, N:ot 1—4, isojaonkartta ja asiakirjat. H 84: 9 / 8-14

Raportit:

Adel, Vadim 2003: Nokia eteläosan (ent. Tottijärven) arkeologinen inventointi 2003. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

Luoto, Kalle 2010: Nokian Pajulahden historiallisen ajan kylänpaikan arkeologinen inventointi 2010. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

Kirjalliset lähteet:

Alhonen, P. 1988. Tampereen luonnonympäristön kehitysvaiheet. Tampereen historia I, Vaiheet ennen 1840-lukua. Tampereen kaupunki, Tampere. 3—50.

Heikel, A.O. 1882. Kertomus Pirkkalan kihlakunnan muinaisjäännöksistä. Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 38. Finska Vetenskaps-Societeten, Helsingfors. 1—104.

Kaarninen, M. 1998. Tottijärven historia 1689—1998: torpparipitäjästä kaupunginosaksi. Nokian kaupunki & Nokian seurakunta, Nokia.

Suomen asutus 1560-luvulla. Helsingin yliopiston historiallisen laitoksen julkaisuja 4. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Suvanto, S. 1973. Keskiaika. Satakunnan historia III. Satakunnan maakuntaliitto, Pori.

Tikkanen, M. & Seppä, H. 2001. Post-glacial history of Lake Näsijärvi, Finland, and the origin of the Tammerkoski rapids. Fennia 179:1. 129—141.

KM 38831-38832