Tutkimushanke Sastamala Kalliala Vesihuoltolinjan koekaivaus 2010
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Sastamala
Vanha kunta:Vammala
Nimi:Sastamala Kalliala Vesihuoltolinjan koekaivaus 2010Hankkeen tyyppi:Koekaivaus
Hankkeen lyhyt kuvaus:Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti 1.-12.11.2010 vesihuoltolinjan koetutkimuksen Sastamalassa Kallialan kylässä. Tutkimuksia johti FM Tiina Jäkärä ja apulaistutkijana toimi fil.yo. Janne Rantanen, joka osallistui myös jälkitöihin. Kaivausapulaisena työskenteli fil.yo. Jenny Skytt. Tutkimusten valvojana toimi Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija FM Ulla Lähdesmäki. Tutkimuksen kustannukset olivat 14289 € + alv ja rahoittajana oli muinaismuistolain 15 § mukaisesti Sastamalan kaupunki.Alue sijaitsee n. 2 km Sastamalan kaupungin keskustasta koilliseen, Kallialan kylässä. Kallialan kylä tunnetaan keskiajan lähteissä jo 1400-luvulta ja vuoden 1644 maakirjakartta esittää kylässä olleen 16 taloa. Vesihuoltolinjalinja on jatkoa aiemmin rakennetulle. Vuonna 2004 Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija FM Vadim Adel valvoi Kallialan kylässä aiemman linjan kaivamista. Nyt tutkitun vesihuoltolinjan reitti kulkee Sunttionlahden pohjoisrannalla sijaitsevalta laidunalueelta vesistön alitse Vanhankirkonniemen puolelle. Sieltä linja jatkuu laidunmaalla etelään, nousten Kallialan kirkkotien varteen. Tässä linja haarautuu; luoteinen haara kulkee kirkon takana sijaitsevan vanhan käymälärakennuksen luo ja kaakkoon lähtevä haara kulkee tien viertä n. 140 metriä Vanhankirkonniemen mäkeä ylöspäin.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Pirkanmaan maakuntamuseo/Ulla LähdesmäkiHankkeen alkupvm:28.10.2010Hankkeen loppupvm:13.12.2010
Tekstitiedot
-
Johdanto:Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti 1.-12.11.2010 vesihuoltolinjan koetutkimuksen Sastamalassa Kallialan kylässä. Tutkimuksia johti FM Tiina Jäkärä ja apulaistutkijana toimi fil.yo. Janne Rantanen, joka osallistui myös jälkitöihin. Kaivausapulaisena työskenteli fil.yo. Jenny Skytt. Tutkimusten valvojana toimi Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija FM Ulla Lähdesmäki. Tutkimuksen kustannukset olivat 14289 € + alv ja rahoittajana oli muinaismuistolain 15 § mukaisesti Sastamalan kaupunki.
Alue sijaitsee n. 2 km Sastamalan kaupungin keskustasta koilliseen, Kallialan kylässä. Kallialan kylä tunnetaan keskiajan lähteissä jo 1400-luvulta ja vuoden 1644 maakirjakartta esittää kylässä olleen 16 taloa (Suvanto 1973, 203; Streng 1644). Vesihuoltolinjalinja on jatkoa aiemmin rakennetulle. Vuonna 2004 Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija FM Vadim Adel valvoi Kallialan kylässä aiemman linjan kaivamista. Nyt tutkitun vesihuoltolinjan reitti kulkee Sunttionlahden pohjoisrannalla sijaitsevalta laidunalueelta vesistön alitse Vanhankirkonniemen puolelle. Sieltä linja jatkuu laidunmaalla etelään, nousten Kallialan kirkkotien varteen. Tässä linja haarautuu; luoteinen haara kulkee kirkon takana sijaitsevan vanhan käymälärakennuksen luo ja kaakkoon lähtevä haara kulkee tien viertä n. 140 metriä Vanhankirkonniemen mäkeä ylöspäin. Museoviraston meriarkeologian yksikkö suoritti vedenalaisinventoinnin Sunttionlahdella 7.-11.6.2010. Tutkimuksessa ei tullut esille mitään rakentamista estävää. Putki on tarkoitus viedä lahden alitse suuntaporauksella.
Hankealue:Sastamala Kallialan kylä.Aikaisemmat hankkeet:Adel Vadim 2004: Vammala, Kalliala. Vesihuolto- ja maakaapelikaivuutöiden arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylän alueella 2004. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.Rajala Ulla 1995: Vammala, Kalliala, Tyrvään Vanhankirkonniemi. Arkeologinen osa-alueinventointi 1995. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.
Menetelmät:Sunttionlahden molemmin puolin olevilla laidunalueilla sijainneilla linjoilla pintamaa avattiin koneellisesti (linjat 1 ja 2). Linjan 1 pituus oli n. 57 m ja linjan 2 n. 60 m. Vedenalaisen linjan pituus oli n. 93 m. Linjalla 1 esiin tulleet kaksi likamaajälkeä kaivettiin lapioilla ja lastoilla. Linjat 1 ja 2 kairattiin n. 3 metrin välein. Koekuopitukset tehtiin kaikkiaan n. 162 m pitkälle linjalle 3, Vanhankirkonniemellä kulkevan Vanhan kirkkotien viereen. Koekuoppien koko oli keskimäärin n. 50 x 50 cm. Kuopat avattiin lapioilla ja kaivaminen suoritettiin lastalla, milloin se katsottiin aiheelliseksi. Kaikkiaan kaivettiin 20 koekuoppaa. Löytötiedot merkittiin muistiin kuopan ja löytösyvyyden tarkkuudella (KM 2010086: 1-5). Vanhan kirkkotien mutkaan ja vanhan WC-rakennuksen viereen tehtiin koekaivanto myös kaivinkoneella. Rakentajien tarkoitus oli tarkistaa maaperä ja kallion läheisyys. Kuopat peitettiin heti kaivun jälkeen.Tulokset:Nyt suoritetussa koetutkimuksessa ei tullut esiin mitään vesihuoltolinjan rakentamista estävää.Yhteenveto:Ainoat rakenteet havaittiin linjalla 1 (R1 ja R2). Mitä ilmeisimmin kyse oli jätekuopista. Kartta-asemoinnissa peruskartan päälle asetettu isojakokartta (v. 1768-70) paljastaakin alueen olleen tuolloisten tonttien takamaata.Linja 2 oli täysin puhdasta savea. Molemmat linjoista kairattiin läpi n. 3 metrin välein. Samaisesta kartta-asemoinnista näkyy, että linjan 2 kohdalla on kulkenut aikanaan vesi. Mainitun kohdan koekuoppiin vesi nousikin varsin nopeasti.
Ainoat löydöt tulivat Vanhankirkonniemen puolelta, Vanhan kirkkotien mutkasta, samassa ryppäässä olleista koekuopista (1, 4 ja 15). Kulttuurikerrosta ei kuopissa havaittu. Aiemmassa inventoinnissa alueella vuonna 1995 löydettiin kirkon eteläpuoliselta alueelta kulttuurikerroksen lisäksi mm. keramiikan paloja, palanutta savea ja kvartsi-iskoksia (Rajala 1995). Myös koekuoppien pohjat tarkistettiin kairaamalla.
Pyhän Olavin kirkko lähiympäristöineen on ollut pitkään erilaisen ihmistoiminnan vaikutuspiirissä. Hiekkasen mukaan kivikirkko rakennettiin todennäköisesti vuosien 1506 ja 1516 välillä, mutta jo luultavasti 1300-luvun loppupuolelta alkaen on paikalla sijainnut puukirkkoja (Hiekkanen 2003, 227-228). Löytöaineistoa on voinut kulkeutua laajallekin alueelle varsinaisesta toiminnan keskuksesta, esim. lähistön kylätonteilta. Nyt suoritetussa koetutkimuksessa ei tullut esiin mitään vesihuoltolinjan rakentamista estävää.
Lähteet:ArkistolähteetAdel Vadim 2004: Vammala, Kalliala. Vesihuolto- ja maakaapelikaivuutöiden arkeologinen valvonta historiallisen ajan kylän alueella 2004. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.
Rajala Ulla 1995: Vammala, Kalliala, Tyrvään Vanhankirkonniemi. Arkeologinen osa-alueinventointi 1995. Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.
Streng Jonas 1644: Maakirjakartta Kalliolan kylästä. Kansallisarkisto.
Isojakokartta v. 1768-70. Kalliala ja Vanhankirkonniemi.
Kirjallisuus
Hiekkanen, Markus 2003: Suomen kivikirkot keskiajalla. Keuruu.
Suvanto, Seppo 1973: Keskiaika. Satakunnan historia III.
Löydöt:KM 2010086:1-5
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Sastamala
Tyrvään vanha kirkko 912000001 hautapaikat
kirkkorakenteet
kivirakenteet
kiinteä muinaisjäännös historiallinen
Avaa Sastamala
Vammala
Kallialan kylä Kalliala
1000018804 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös historiallinen