Kuvaus:
Rautatieläisten vuokratalon kiinteistö sijaitsee radan ja Tohlopinranta kadun välissä. Tontti laskee loivasti radan suuntaan etelään. Tontilla on yksi vanha asuinrakennus ja vaatimaton uudempi vaja. Asuinrakennus sijaitsee tontilla lähinnä katua, kadunsuuntaisesti. Pihatie tontille nousee kadulta rakennuksen pohjoissivulle sisäänkäyntien ja kuistien edustalle. Pihatie ja -käytävät ovat hiekkapintaiset. Pihakäytävä jatkuu polkuna rakennuksen päädyistä eteläsivulle ja rakennuksen alla oleville kellareille. Tontin eteläsivulla on laaja piha-alue ja puutarha.
Historia:
Porin rata ja sen Epilän pysäkki otettiin käyttöön 1890-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen hankittiin maata radan varresta rautatieläisten asuintaloa varten. Rakennuksen suunnitteluvaiheista tai rakennuspiirustuksista tälle tontille ei ole tarkempaa tietoa. Rautatieläisten vuokratalo on rakennuspiirustusten mukaan kuitenkin siirretty tontille, nykyiselle paikalle, vuonna 1924 Rajajoelta. Porin rata sai lisäraiteen 1920-luvun lopulla, mikä korosti rakennuksen asemaa ja merkitystä entisestään. Tontilla on hyvin todennäköisesti ollut vuosisadan alkupuolella asukkaiden yhteinen piharakennus. Pihan etelälaidala oli vinttikaivo, joka purettiin 1950-60-luvun aikana. Pihalle 1960-70-luvulla rakennettu sauna on purettu 2000-luvun alussa. Tohlopinranta katu on rakennettaessa linjattu piha-aluetta korkeammaksi. 1900-luvun alkupuolella pohjoinen pihasivu oli loivasti viettävä harjua kohti. Valtion Rautateiltä vuokratalon omistus siirtyi Kapiteelille ja 1990-luuvn lopulla nykyiset omistajat ostivat rakennuksen , joka on nyt kahden osakkaan Asunto Osakeyhtiö.
Ympäristö ja pihapiiri:
Tontin eteläsivulla on laaja piha-alue ja puutarha. Puutarhassa on kasvimaa, hyöty-ja koristekasveja. Puutarha on osin pengerretty. Pihalla kasvaa korkeita kuusia, koivuja ja vaahteroita. Katusivulla tontin laidassa on sireenipensasaitaa. Tontin länsipää avautuu Epilänkadulle länteen. Tontin länsipuolella Epilänkadun varressa on 1990-luvulla rakennettu tele-tukimasto. Itäpäässä tonttien rajalla on polku radan varteen. Tontin itäpuolella on 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla rakennetut kaksikerroksiet rivitalot.
Toimenpidesuositukset:
Asuinrakennuksen asema tontilla tulee säilyttää siten, että rakennuksen läheisyyteen, sen etelä- tai länsipuolelle tonttia, ei saa rakentaa korkeita rakennuksia tai rakennelmia. Rautatieläisten vuokratalo on kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus, rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksen ja pihapiirin tulee näkyä hyvin ympäristöönsä. Pihapiirissä tulee vaalia elementtejä, jotka kertovat pihan toiminnoista ja historiasta esim. kuistien edustan pihakäytävä ja pihapolku rakennuksen päädystä eteläsivun kellareille. Pihalla tulee säilyttää hiekkakäytävät, päällystämättömät pihapolut, luonnonnurmi, puutahan pengerrykset, perinteiset omenapuut ja koristepensaat (sireenit) sekä korkeat pihapuut, kuuset ja koivut.
Aiemmat tutkimukset:
Janne Joki, Epilän rakennusinventointi 2002-2003, PMM KYY
Kirjalliset lähteet:
Eläköön Epilä, 1991. Epilä-Seura ry:n julkaisuja 2. Tampere. Janne Joki, Epilän rakennusinventointi 2002-2003. Pirkanmaan maakuntamuseo.
Suulliset lähteet:
Mikko Kallio