Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Ilmoituksen ja liitekartan perusteella kyseessä on Tampereen Hevoshaan tilalla (837-506-4-22) tehtävä hakkuu.
Suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvion 1.0 länsiosassa, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Myllymoisio (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000018825). Historiallinen myllynpaikka sijaitsee Palonkyläntie pohjoispuolella, Myllylammesta Sorilanjokeen virtaavaan puroon yhtyvän pienemmän, Peurantajärvestä virtaavan ja kesäisin kuivan purouoman varrella. Kohteen sijainti on merkitty oikein metsänkäyttöilmoituksen liitekarttaan. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Myllymoision kohde käsittää kaksi jokiuoman poikki kulkevaa patovallia. Läntisemmän purouoman poikki on ladottu kivistä noin 0,4 metriä korkea ja metrin levyinen patovalli. Tästä vielä noin 10-15 metriä pohjoiseen sijaitsee toinen kivinen patovalli, edellistä massiivisempi. Se kulkee koko purouoman poikki (uoma haarautuu kahteen osaan vasta tämän vallin jälkeen) ollen korkeudeltaan puolisen metriä ja leveydeltään metrin.
Muinaisjäännös tulee ottaa huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Kohteen sijainti on merkittävä maastoon ennen hakkuun alkua, ja tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Hakkuu tulee tehdä kantavan maan aikana muinaisjäännösalueella ja sen läheisyydessä.
Muinaisjäännösalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei saa liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä mieluiten metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella ajeta kahta metriä lähemmäs patorakenteita. Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännöksen päältä. Alueen ajolinjat ja puiden varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella. Tälle alueelle ei myöskään saa istuttaa uutta puustoa.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Lisätietoja saa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijalta (Kirsi Luoto, puh. 040 5201281, sähköposti kirsi.luoto@tampere.fi).