Rakennetun ympäristön kohde Heinon kirjakauppa

Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartalla

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Kuhmoinen
    Kylä:
    Lästilä
    Nimi:
    Heinon kirjakauppa
    Osoite:
    Toritie 61, Kuhmoinen
    Kohdetyyppi:
    liike-elämä
    Inventointipäivämäärä:
    27.08.2012

Kulttuurihistorialliset arvot

  •  
    Arvojen perustelu:
    Maakunnallisesti arvokas.

    Heinon kirjakauppa on liikehistoriallisesti merkittävä rakennus Kuhmoisten toisena erikoiskauppana. Rakennuksessa on edelleen liiketoimintaa. Myös pihapiiri kuvastaa 1920-30-luvun rakentamista ja elämää. Lisäksi rakennukset ovat Kuhmoisten keskusta-alueen vanhimpia säilyneitä.

    Asuin- ja liikerakennus edustaa jugend-tyylisuuntausta, jonka piirteitä rakennuksessa ovat esimerkiksi julkisivun jaottelu erisuuntaisiin vyöhykkeisiin ja ikkunoiden yläosan jako pienempiin ruutuihin.

    Vanha kirjakaupparakennus sijaitsee maisemallisesti merkittävällä paikalla Toritien varrella, josta se näkyy myös valtatielle. Se on oleellinen osa Kuhmoisten liikekeskustan ilmettä ja tuo siihen historiallista ulottuvuutta.

Tekstitiedot

  •  
    Kuvaus:
    Vuoden 1989 inventoinnin mukaan Heinon kirjakauppa sijaitsee Kuhmoisten keskustassa vilkkaalla liikealueella Toritien varrella. Alunperin asuinkäyttöön tarkoitettu rakennus on toiminut liike- ja asuinrakennuksena jo vuodesta 1908 ja sitä on laajennettu laajasti 1920-luvulla.

    Heinon kirjakaupan pihapiiriin kuului vuonna 1989 päärakennuksen lisäksi alunperin aittana toiminut saunarakennus sekä käytöstä poistunut navetta. Molemmat piharakennukset olivat peräisin 1930-luvulta.

    Heinon kirjakaupan ympäristö oli kokenut suuria muutoksia vuoden 1989 inventointia edeltäneiden vuosikymmenten aikana. Vanha Osuuskaupan kiinteistö aivan naapurissa oli kuitenkin yhä säilynyt.

    Vuoden 1989 inventoinnin mukaan Heinon kirjakauppa oli hyvässä kunnossa ja rakennuksen silloisella eläkkeellä olevalla omistajalla oli haluja säilyttää rakennus entisellään. Vuonna 1972 vahvistetussa rakennuskaavassa Heinon kirjakaupan tontti oli inventointitietojen mukaan merkitty kuuluvaksi yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueeseen. Rakennuksen paikalle oli merkitty kolmikerroksinen kerrostalo. Levenettävä Toritie oli piirretty kulkemaan osittain kirjakaupan yli.

    Heinon kirjakauppa on liikehistoriallisesti merkittävä rakennus Kuhmoisten toisena erikoiskauppana. Rakennuksessa on edelleen liiketoimintaa. Myös pihapiiri kuvastaa 1920-30-luvun rakentamista ja elämää. Lisäksi rakennukset ovat Kuhmoisten keskusta-alueen vanhimpia säilyneitä.

    Asuin- ja liikerakennus edustaa jugend-tyylisuuntausta, jonka piirteitä rakennuksessa ovat esimerkiksi julkisivun jaottelu erisuuntaisiin vyöhykkeisiin ja ikkunoiden yläosan jako pienempiin ruutuihin.

    Vanha kirjakaupparakennus sijaitsee maisemallisesti merkittävällä paikalla Toritien varrella, josta se näkyy myös valtatielle. Se on oleellinen osa Kuhmoisten liikekeskustan ilmettä ja tuo siihen historiallista ulottuvuutta.

    Historia:
    Vuoden 1989 inventoinnin mukaan Heinon kirjakauppa oli alunperin pieni hirsinen tupa, joka oli rakennettu vuonna 1895 Jussilan talon maista erotetulle tontille (Lästilä nro 6). Tuvan osti puuseppä Aleksanteri Heino vuonna 1906. Hänen vaimonsa alkoi pitää rakennuksessa kirjakauppaa vuonna 1908. Aleksanteri Heino laajensi rakennusta 1920-luvulla. Laajennukset ovat osin hirsi- ja osin lautarunkoisia. Vuoden 1989 inventoinnin mukaan rakennuksen vanhinta osaa edustivat silloin kirjakaupan konttoripuoli ja asuinosan olohuone. Keskuslämmitys taloon laitettiin v. 1956.

    Vuonna 1989 rakennuksessa toimi kirjakauppa. Kauppaa olivat vuodesta 1947 lähtien pitäneet Aleksanteri Heinon tyttäret, mutta se oli annettu vuokralle vuonna 1985.

    Piharakennukset, sauna/aitta sekä navetta, on rakennettu 1930-luvulla.

    Viidan mukaan Heinon kirjakauppa oli apteekin lisäksi toinen merkittävä liike Kuhmoisissa. Kirjakauppiaana toimi vuonna 1877 syntynyt Maria Heino. Maria oli innokas lukija pienestä pitäen. Vanhemmat lähettivät hänet kouluun, mutta varat eivät riittaneet kuin yhteen vuoteen. Viisitoistavuotiaasta melkein kolmikymppiseksi hän elätti itsenä ompelijattarena. 29-vuotiaana Maria meni naimisiin puuseppä Aleksanteri Heinon kanssa, ja muutaman vuoden päästä hän päätti perustaa kirjakaupan. Kaupan perustamisluvan hän sai vuonna 1908. Alkuvaikeuksien jälkeen kirjakauppa menestyi hyvin. maria Heino johti kauppaa lähes neljäkymmentä vuotta. Vuodesta 1947 liikettä jatkoivat hänen tyttärensä Reetta ja Pirkko Heino. Vuonna 1953 rakennuksen yläkerrassa syttyi tulipalo, mutta palokunta pystyi rajaamaan palon ja rakennus välttyi suuremmilta tuhoilta.

    Rannan mukaan Maria Heino oli kirjakauppa-alalla edellekävijöitä, sillä hänen myymälänsä oli maaseutukirjakauppojemme ensimmäisiä. Liike menestyi ilmeisesti hyvin, sillä vuonna 1911 siitä käytettii ilmaisua "melkoinen kirjakauppaliike". Kirjakaupan ohella rouva Heino harjoitti myös "räätälinliikettä" muutaman apulaisen kanssa. Pihapiirissä oli myös puusepänliikettä harjoittaavalla aviomiehellä oma paja. Kirjakaupan rakennuksen Heinot olivat hankkineet omistukseensa vuonna 1906.

    Taitavana puuseppänä ja rakennusten suunnittelijanakin tunnettu Santtu Heino muutti mäklkinsä aivan toisen näköiseksi 1920-luvun alkuun mennessä. Vaimon kirjakauppa ja oma liiketoiminta olivat luoneet uudenlaiset tilantarpeet ja edellytykset kotimökin ehostamiselle. Rakaennuksta korotettiin, jatkettiin ja siihen tehtiin uusi siipiosa eli vinkkeli. Piirteitä rakennukseen herra Heino haki kansallisromantiikasta. Rakennuksen kirjakauppaosa oli kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsivat myymälä ja konttori, yläkerrassa oli asuinhuone oppipoikaa ja vuokralaisia varten. Asuinsiiven alakerrassa sijaitsi puusepänverstas.

    Vielä 1920-luvulla Heinon pihapiiriin kuului ainoastaan yksi pitkähkö riviaittatyyppinen rakennus, mutta vähitellen ulkorakennusten määrä kasvoi varallisuuden lisääntyessä. Vuonna 1927 tontin itärajalle rakennettiin erillinen, kaksikerroksinen puusepänverstas. Vuonna 1985 liike siirtyi Heinon sisaruksilta liikeessä pitkään palvelleelle Marketta Mattilalle.

    Aiemmat tutkimukset:
    Heinon kirjakauppa arvotettiin vuonna 1989 historiallisesti ja maisemallisesti merkittäväksi. Rakennuksella oli paikallishistoriallinen merkitys yhtenä paikkakunnan vanhimpana edelleen vuonna 1989 käytössä olleena kaupparakennuksena. Rakennus antoi lisäksi oman viehättävän lisänsä kylätielle.

    Vuonna 2009 Heinon kirjakauppa yhdessä Kuhmolan kanssa merkittiin Keski-Suomen maakuntakaavaan maakunnallisesti merkittäväksi kokonaisuudeksi. Heinon talo sijaitsee keskeisellä paikalla kyläraitin varrella uudempien liiketalojen seassa. Tyyliltään rakennus on jugendia, mistä on osoituksena ulkoasun laudoituksen vyöhykevuoraukset ja pieniruutuiset ikkunat.

Media

  • Kohteen kuva

    • Kuvaaja:
    • Kuvatyyppi:
    • Kuvaus:
    • Kuvausaika:

Rakennukset

  •  
    Tunnuskuva Rakennusnumero Nimi Osoite Rakennustyyppi
    Avaa   Heinon kirjakauppa, liike- ja asuinrakennus Toritie 61, Kuhmoinen asuinrakennus - muu
     
    Avaa   Sauna/aitta (Heinon kirjakauppa) Toritie 61, Kuhmoinen aitta
     
    Avaa   Navetta (Heinon kirjakauppa) Toritie 61, Kuhmoinen navetta
     
    Avaa   Puusepänverstas (Heinon kirjakauppa) Toritie 61, Kuhmoinen verstas
     

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Avaa Kuhmoinen
     
      Heinon kirjakauppa ja Kuhmola   muu
     
    Avaa Kuhmoinen
     
      Kuhmoisten liikekeskustan alue   kyläkeskusta
    liikekeskus
     

Hankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Avaa Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistus 2016 Kuhmoinen
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2016 31.12.2016
    Avaa Kuhmoisten modernin rakennusperinnön inventointi Kuhmoinen
     
      Rakennusinventointi
     
    01.05.2012 30.11.2012

Kartta