Alue Tapio (inventoitu alue)

Takaisin

Perustiedot

  • Kunta:
    Ruovesi
    Kylä:
    Tapio
    Nimi:
    Tapio (inventoitu alue)
    Alueluokka:
    Muu hanke- tai tutkimusalue

Tekstitiedot

  • Historia:
    1. Lääni Länsi-Suomi

    2. Kunta Ruovesi

    3. Alue TAPIO

    4. Kylä/Kaupunginosa Tapio

    5. Omistaja(t)

    6. ALUEEN JA ALUEELLA OLEVIEN RAKENNUSTEN KUVAUS JA HISTORIA

    Tapion kylä sijaitsee Ruoveden kirkonkylästä kaakkoon Pöytäselän rannalla. Se rajautuu lännessä, pohjoi-sessa ja idässä vesistöön, eteläpuolella on Syvingin kylä. Tapioon johtaa Pöytäniementie, joka päättyy alu-een lounaisosassa sijaitsevan Pöytäniemen tilan läheisyyteen.

    Tapion alueelta ei tunneta esihistoriallisia asuinpaikkoja. Koko Ruoveden alue on saattanut olla ilman kiinteää asutusta läpi esihistoriallisen ajan ja se on säilynyt eräalueena pitkälle historialliseen aikaan asti. Keskiajalla Ylä-Satakunnan emäpitäjistä tehtiin jokavuotisia eräretkiä Vanhan Ruoveden alueelle. Eteläisten kantakylien taloilla oli pysyvät, yksityisessä omistuksessa olevat eräsijansa metsästystä, kalastusta ja myöhemmin myös kaskenpolttoa varten. Tapion alueella on ollut Ikaalisten Kilvakkalan erämaa-asutusta, nimi on toden-näköisesti peräisin Ikaalisten Kilvakkalan Tapion talosta.

    Tapiolahti mainitaan hopeaveroluettelossa vuonna 1571, talo on perustettu vuosien 1562-70 välillä. Ta-pio(lahde)ssa oli kaksi taloa vuosina 1580-1625, yksi talo vuosina 1650-1700. Tapion talo jaettiin 1770-luvulla, jolloin muodostuivat Tapio ja Tapio II. Pöytäniemen uudistalo perustettiin Pappilan ja Stormi-niemen kylien yhteiselle ulkomaalle pappilan torppana 1760-luvulla. Se oli piilopirtti sekä torppa ja itsenäistyi vuonna 1848, mistä lähtien se on ollut Pöytäniemen suvun hallussa. Tilan rakennuskanta on jonkin verran uusiutunut, nykyinen päärakennus on valmistunut vuonna 1951. Ulkorakennukset ovat peräisin 1800-luvun loppupuolelta ja 1900-luvun alkupuolelta. Vuosina 1865-1917 kylän taloluku vaihteli kahden ja kolmen välillä, vuonna 1917 kylässä oli kolme taloa.

    Taiteilija Akseli Gallén-Kallela löysi Pöytäniemen talon omistamalta niemeltä tontin, jonne rakennutti taiteili-ja-ateljeensa Kalelan vuonna 1895. Se on varhaisin kansallisromantiikan kaudella rakennettu taiteilijahuvila, joka oli Gallén-Kallelan omistuksessa vuoteen 1921 saakka.

    Tapion alueella ei ole uudempaa rakennuskantaa.

    7. ERIKSEEN LUETTELOIDUT KOHTEET

    1. Pitkäniemi (Kalela)

    2. Pöytäniemi

    8. SÄILYMISEDELLYTYKSET (uhkatekijät, kaavallinen tms. tilanne, päätökset)

    Alueelle kohdistuu rakentamispaineita. Maankäytön suunnittelussa tulee huomioida alueen kulttuurihistorialli-set arvot. Peltojen metsittämistä tulee välttää.

    9. LUETTELOINTIPERUSTE

    Alue on maisemallisesti ja historiallisesti merkittävä. Gallen-Kallelan taitelijakoti on arkkitehtonisesti ainutlaa-tuinen kohde. Siellä on asuttu 1500-luvun loppupuolelta lähtien.

    10. Rakennushistoriallinen x

    11. Historiallinen x

    12. Maisemallinen x

    13. OTE PERUSKARTASTA TAI ASEMAPIIRROS

    Kts. liite

    14. VALOKUVAT

    15. LÄHTEET (kirjallisuus, piirustukset, asiakirjat)

    Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Museovirasto. Ympäristöministeriö. Karttakeskus, Helsinki 1993.

    Ruoveden historia 1865-1939. Ruoveden kunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1994.

    Ruoveden historia 1939-1989. Ruoveden kunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1991.

    Takala, Mauno: Ruoveden kulttuuriympäristöä. Moniste.

    Vanhan Ruoveden historia I. Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1959.

    Vanhan Ruoveden historia I:2. Liiteosa. Vanhan Ruoveden historiatoimikunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jy-väskylä 1990.

    16. LIITTEET

    Kartta inventoiduista kohteista

    Arvokartta

    17. SUULLISTA TIETOA ANTANEET

    18. LOMAKKEEN TÄYTTÄJÄ, päiväys

    Nina Rinta-Porkkunen 2001

Media

  • Kohteen kuva

    Tapio_alue.png

    • Kuvaaja:
    • Kuvatyyppi:
    • Kuvaus:
    • Kuvausaika:

Rakennettu ympäristö

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Avaa Ruovesi
     
    Kalela / Kalelan asuin- ja ateljeerakennus / Kalelan erämaa-ateljee Tapio
     
      Pöytäniementie 277 asuinkiinteistö
    kulttuuri
     
    Avaa Ruovesi
     
    Pöytäniemi Tapio
     
      Pöytäniementie 282  

Tutkimushankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Ruoveden rakennusinventointi 2001 Ruovesi
     
      Rakennusinventointi
     
    01.01.2001 31.12.2001