Pirkanmaan maakuntamuseolta on pyydetty lausuntoa lämpökeskuksen pur-kamisesta Tampereen Kourutaltankadulla. Rakennus on inventoitu osana Ta-kahuhdin vanhainkodin alueen inventointia, eikä sillä ole todettu olevan erityistä kulttuurihistoriallista arvoa. Alueella on voimassa 2008 hyväksytty, alueen kult-tuurihistorialliset arvot huomioiva asemakaava. Lämpökeskuksen purkaminen on kaavan mukaan mahdollista.
Noin 35 metrin päässä purettavasta lämpökeskuksesta sijaitsee kiinteä muinais-jäännös: kivikautinen asuinpaikka Pappinen 1 (muinaisjäännösrekisterin tun-nus 837010016). Kiinteä muinaisjäännös on rauhoitettu muinaismuistolailla. Kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen kaivaminen, peit-täminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen muinaismuistolain vastaisella tavalla on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Asuinpaikan tarkka, maanalainen laajuus ei ole tiedossa, mutta muinaisen ve-sistön varrella sijainnut asuinpaikka on nykyisin hahmotettavissa varsinkin maastonmuotojen avulla. Lämpökeskus sijaitsee topografisesti samalla alueella muinaisjäännöksen kanssa. Maaperä lämpökeskuksen paikalla on kuitenkin to-dennäköisesti sekoittunut jo 1970-luvun rakennustöiden yhteydessä. Maakun-tamuseo suosittelee, että purkamistyö tehdään siten, että maaperään kajotaan mahdollisimman vähän. Mikäli purkamistöiden yhteydessä kuitenkin tavataan kiveystä, saviastian palasia, nokea, tulenpidon vuoksi punertavaksi värjäytynyttä maata
tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, on työt kyseiseltä kohdalta heti keskeytettävä ja ilmoitettava asiasta välittömästi maakuntamuseolle mui-naismuistolain 14 ja 16 § mukaisesti. Mahdollisesta rakentamisesta paikalle tu-lee lähettää maakuntamuseolle erillinen lausuntopyyntö.