Valtakunnallisesti arvokas.

Kirkonkylän lahdelle, Päijänteen rantaan muotoutunut teollisuusympäristö on säilynyt suhteellisen yhtenäisenä ja ehjänä alueen käytön muuttumisesta ja uudistumisesta huolimatta. Saha korkeine piippuineen on edelleen hallitseva elementti sahan lahden ympäristössä. Sen monipuolinen rakennuskanta koneistuksineen on merkittävä osa Suomen teollisuushistoriaa. Monet suursahat ovat tuhoutuneet tulipaloissa, joten Kuhmoisten säilynyt saha on tärkeä sahateollisuuden muistomerkki. Jälleenrakennuskaudelta olevaan saharakennukseen liittyvän voima-aseman laitteisto on erityisesti arvokas. Kuhmoisten Sahalla on ollut myös huomattava kulttuurihistoriallinen vaikutus Kuhmoisten kirkonkylässä.

Kuhmoisten sahan lahti kuuluu museoviraston vuonna 2009 määrittelemien valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen ympäristöjen joukkoon ja sillä on huomattavia historiallisia, rakennushistoriallisia ja maisemallisia arvoja.

Kuhmoisten sahan alue sijaitsee kirkonkylässä sataman alueella, lahden itärannalla. Alueella sijaitsee saharakennus 1940-luvun lopulta, kuivaamo (sisätiloissa verstas) ja höylärakennus. Hieman erillisenä rakennuksena on pinei kuorimo- ja lajittelijarakennus.

Kuhmoisten sahan alue on hyvin säilynyt, mutta alue ja rakennukset kaipaavat kunnostusta. Omistaja on halukas kunnostamaan rakennuksia, ja myös museotoiminta on ollut mielessä.

Vuoden 1989 inventoinnin mukaan Kuhmoisten järjestyksessä toinen höyrysaha kohonsi kirkonkylän rantaan, Vellanlahden itäpuolelle, vuonna 1912. Sen perusti Korppilan tilan omistaja Kaarle Hirvensalo tilansa maille. Saha oli luonteeltaan kotitarvesaha, ja sen yhteydessä toimi voima- ja sähkölaitos. Tilanomistaja Hirvensalon kuoltua vuonna 1915 jatkois hänen vaimonsa Hilja Hirvensalo sahanpitoa vuoteen 1917 saakka. Tuolloin saha myytiin liikemies Emil Pieläiselle. Omistaja vaihdoksen jälkeen toiminta pysyi vielä pienenä. Helsingin kaupungin halkokonttori osti sahan loppuvuodesta 1918. Sähkölaitoksen koneet Pietilainen myi veljelleen Albert Pietiläiselle, joka perusti Karjukosken vesivoimalla toimineen sähkö- ja sahalaitoksen.

Hesingin halkokonttorin omistuksen aikaan sahan toiminta vilkastui, joskin sahalla tuotettiin etupäässä polttohalkoja. Helsingin kaupunki perusti aluelle myös konepajan ja telakan, jossa suoritettiin lähinnä laivojen korjaustöitä. yirytksen nimenä oli tuolloin "Korppilan konepaja, telakka ja sahalaitos". Toiminta kävi kuitenkin tappiolliseksi, joten saha oli jälleen myynnissä vuonna 1921. Uudet omistajat, johtaja Frans Kivinen ja liikemies Emil Peltonen, perustivat 3.11.1922 avoimen yhtiön, jonka nimeksi tuli "Kuhmoisten saha, Kivistö ja Peltonen". Omistajilla oli tarkoituksena tuottaa sahatavaraa ulkomaan myyntiin asti. Vuonna 1925 yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja sen toiminimenä oli siitä asti "Kuhmoisten Saha Oy". Yrityksen toimitusjohtajana toimi aluksi Kivisto ja isännöitsijänä Peltonen. Vuonna 1931 Kivistön jättäessä sahan Peltosesta tuli yrityksen pääosakas ja toimitusjohtaja.

1920- ja 1930-luvuilla toiminnassa ollut saha oli suorakaiteen muotoinen, harjakattoinen ja puusta rakennettu. Rannan puoleisessa päädyssä sijaitsi ns. tukkiransportti, jota pitkin tukit nostettiin vedestä sahattavaksi. Sahassa oli alunperin vain yksi sahauskehä eli raami, mutta 1920-luvun alussa saha muutettiin 2-raamiseksi. Rakennuksen vieressä sijaitsi laatikkoimainen muurattu voimala. Saharakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1947 kaikkine koneineen. Sahan ruokala oli kolmihuoneinen rakennus, jossa oli naisten ja miesten puoli sekä keittiö. Myös ruokala tuhoutui sahan tulipalossa.

Sahan aluetta laajenenttiin vuonna 1923 lahden länsipuolelle, jonne rakennettiin lautatarha-alue. Tälle niin sanotulle alatarhalle rakennettiin pienoisrautatie. Silta lahden yli valmistui vuonna 1924. Vuonna 1926 aluetta laajennettiin niin sanotulla ylätarhalla.

Sahan yhteydessä toimi vuodesta 1919 lähtien pieni telakka ja konepaja lähellä rantaa.