Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta aiheesta. Kaukolan entisen koulukiinteistön, nykyisen Kaukolan Kyläseura ry:n kylätalon lämmitysjärjestelmä on tarkoitus uusia. Lämmitysjärjestelmäksi on valittu vesi-ilmalämpöpumppujärjestelmä, mikä edellyttää aiempaa suurempaa sähköliittymää ja uuden liittymisjohdon kaivamista sähköpääkeskukselle. Lausuntopyynnön liitteenä toimitetun suunnitelman mukaan rakennuksen luoteispäädyssä kaivanto sijoittuisi noin 1-1,5 metrin etäisyydelle rakennuksesta ja koillisjulkisivun puolella pihatielle, noin 5 metrin etäisyydelle rakennuksesta.
Alue on valtakunnallisesti arvokkaaksi esitettyä Kokemäenjokilaakson kulttuurimaiseman maisema-aluetta ja Kaukolan entisellä vuonna 1950 rakennetulla koululla on hyvin perinteisen ilmeensä säilyttäneenä koulurakennuksena selkeitä kulttuurihistoriallisia arvoja. Esitetyn mukainen lämmitysjärjestelmän muutos ei kuitenkaan vaikuttaisi uhkaavan edellä mainittuja arvoja. Siten Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa rakennetun ympäristön ja maiseman osalta.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että kohde sijaitsee Kaukolan rautakautisen röykkiökalmiston alueella (muinaisjäännöstunnus 912010016). Lähimmät rautakautisiksi arvioidut röykkiöt sijaitsevat n. 15-20 m rakennuksesta luoteeseen. Museoviraston koekaivausryhmä on suorittanut v. 2019 koekaivauksen piha-alueen itäosassa. Raportin mukaan koulun piha-aluetta on muokattu voimakkaasti.
Maakuntamuseo toteaa, että suunnitellun sähköjohtolinjan kaivaminen on mahdollista seuraavilla ehdoilla:
- Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista maata, hiiltä, kiveystä, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
- Maakuntamuseolle tulee varata mahdollisuus seurata kaivutöitä. Kaivutöiden ajankohdasta on ilmoitettava hyvissä ajoin maakuntamuseon arkeologille (tutkija Vadim Adel, s-posti: vadim.adel@tampere.fi, puh. 0408004872).