Alue Kalman ja Kallin kulttuurimaisema

Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartalla

Perustiedot

  • Kunta:
    Ikaalinen
    Nimi:
    Kalman ja Kallin kulttuurimaisema
    Alueluokka:
    Maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö

Tekstitiedot

  • Kuvaus:
    1. Kalman ja Kallin kylät toisinaan käsitetty yhdeksi kyläksi. Muodostaneet 1980-luvulle asti yhtenäisen avoimen peltomaiseman, sittemmin uudisraken-tamista ja metsittymistä

    2. Kalma yhdistetty 1856 kahdesta kylän tilasta, osa rakennuskannasta lienee yhdistämistä edeltävältä ajalta (päärakennus 1700-luvulta), lukuisia hyvin säilyneitä ulkorakennuksia

    3. Kalli kantatila (1540), mahdollisesti liitetty toinen kylän talo Kalliin 1700-luvulla. Vanhin asuinrakennus arvioitu olevan 1700-luvulta, hyvin säilyneitä maatalouden ulkorakennuksia

    4. Talvitie Röyhiön kyliin Kalman pihapiirin pohjoispuolella

    [Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016, inventointi]

    Kalmaa, Kalma. Kruununvouti Helsingius osti vuonna 1856 Kalmaan tilan, joka muodostui kahdesta talonpoikaistalosta Riutajasta ja Koivistosta. Tilan nykyinen rakennuskanta on suurelta osin näiden tilojen aikaista. Kalmaan rakennukset sijaitsevat mies- ja karjapihan ympärillä. Talonpoikaistyyppisen päärakennuksen nykyasu on vuosilta 1856-58. Sen keittiösiipi on entisiä Koiviston rakennuksia. Päärakennuksessa on koristeellinen avokuisti. Uusi päärakennus pihan toisella sivulla on viime vuosisadan [1800] lopulta. Edelleen miespihaa rajaa päärakennusta vastapäätä oleva pirtti ja luhtiaitta joiden lävitse on käynti karjapihaan. Luhtiaitta on merkitty vuosiluvulla 1860. Karjapihaa rajaavat hirsiset navetta ja lantala. Pihapiirien ulkopuolella ovat viljamakasiini ja kellari. Taloon johtaa istutettu kuusikuja ja rakennusten ympärillä on vanha puisto. Kalmaan tila on ollut tunnetun työväenliikkeen johtajan tohtori Edward Gyllingin kotitalo. Myös kansalaissodan taisteluissa Kalmaalla oli merkittävä osuus. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on esitetty yleisten rakennusten alueeksi, museoalueeksi. Kaupunki etsii keinoja pihapiirin säilyttämiseen.

    Kalli, Kalma. Kallin rakennusryhmä sijaitsee peltojen ympäröimän mäen rinteellä. Talonpoikaistyylinen punamullattu päärakenus on vuodelta 1869. Myös talon toinen asuinrakennus edustaa perinteistä rakennustapaa. Maisemallisesti Kalli liittyy Kalmaan kanssa Kalman kylän kulttuurimaisemaan.

    [Pirkanmaan seutukaavoitus: Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. Julkaisu B 174. Tampereen seutukaavaliitto 1990.]

Rakennettu ympäristö

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Avaa Ikaalinen
     
    Kalma / Kalmaa     Gyllinginkatu 1 asuinkiinteistö
     

Tutkimushankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016, inventointi Hämeenkyrö
    Ikaalinen
    Kangasala
    Lempäälä
    Nokia
    Orivesi
    Parkano
    Pirkkala
    Pälkäne
    Ruovesi
    Tampere
    Urjala
    Valkeakoski
    Vesilahti
    Virrat
    Ylöjärvi
    Akaa
    Mänttä-Vilppula
    Sastamala
     
      Rakennusinventointi
    Maisemahistorian selvitys
     
    01.01.2014 01.03.2016

Kartta