Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut edellisen lausuntonsa hankkeesta 8.6.2023 DIAR: 426/2023 ja esittänyt arkeologista valvontaa kiinteän muinaisjäännöksen (Vääksyn kylä ja kartano, mj.rek.nro 1000015549) välittömään läheisyyteen. Kiinteä muinaisjäännös ja siihen kuuluva suoja-alue ovat rauhoitettuja, ja niiden luvaton kaivaminen, peittäminen tai muu niihin kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §). Nyt esitetyssä lausuntopyynnössä kyseessä on sama kohta, mutta nyt tehtäisiin uusi kaapelilinja entisen viereen syvemmälle.
Pirkanmaan maakuntamuseo ei ole saanut raporttia aikaisemmassa lausunnossaan edellytetystä arkeologisesta valvonnasta, eikä voi siis sen tulosten perusteella päätellä, tarvitaanko uudelle linjalle valvontaa tai ei. Maakuntamuseo pyytää toimittamaan raporttin mahdollisesta valvonnasta maakuntamuseoon arvioitavaksi. Mikäli valvontaa ei ole aikaisemmin tehty, tulee se tehdä tulevalla kaapelilinjalla. Maakuntamuseo pyytää myös selvitystä siitä, miksi valvontaa ei ole aikaisemmin tehty.
Mikäli valvonnassa löytyy kiinteää muinaisjäännöstä, työt löydön kohdalla pysäytetään tarvittavien jatkotoimenpiteiden ratkaisemista varten (MML 14 §). Löydöt saattavat edellyttää vielä suunnitelman muuttamista tai arkeologisia jatkotutkimuksia (pelastuskaivaus).
Arkeologisten tutkimusten kustannuksista vastaa muinaismuistolain nojalla työhankkeen toteuttaja (MML 15 §). Arkeologisia tutkimuksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Koekaivauksen ja arkeologisen valvonnan tilaamisesta saa tarkempia ohjeita Pirkanmaan maakuntamuseosta tai Museoviraston verkkosivulta (https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen). Arkeologisia kenttätutkimuksia koskevat Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet. Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa.