Vanhimmat merkit ihmisistä on nähtävissä kylän keskustan luoteispuolella, jossa Häihälän, Vuorelan ja Päivölän tonteilta on löydetty rautakautinen polttokalmisto, kuppikiviä ja asuinpaikka. Näiden lisäksi viitteitä vanhasta asutuksesta, erilaisia kiviröykkiöitä löytyy kylästä ja mm. Naurismon liepeiltä.

Historiallisella ajalla Urjalankylä on ollut Urjalan suurimpia kyliä. Myös alueellisesti kylän maat ylettyivät kauas kylän keskustasta. Kantakyliä, joista on merkintä vuoden 1539 maakirjassa oli Airanteen, nykyisin Rutajärven, kulmakunnalla yhteensä 25. Kylissä oli yhteensä 91 taloa. Suurimmassa, Urjalankylässä, oli tällöin 11 taloa, Astala, Anttila, Immala, Koppala, Naurismo, Pauhari, Siukola, Uotila ja Yntälä. Näiden lisäksi oli kaksi tuntematonta taloa, jotka katoavat 1500-luvun lopulla.

Edellä mainituista Astala, Naurismo ja Pauhari löytyvät edelleen toimivina tiloina kylästä. Muita inventoinnissa esiin tulleita vanhoja taloja, jotka ovat kantatalojen osataloja olivat Häihälä 1565, Simola 1615, Niemelä (nyk. Sillanpää )1752, Kantala 1757 ja Kaitanen 1807. Keskustassa on myös vanha Ranta-Nikkilän osatalo. Pauharin ja Astalan tavoin 1930-luvulla siirretyt Kylä-Nikkilä ja Iso-Uoti (nyk. Riihenmäki) omaavat taloina pitkän asutushistorian. Talojen lukumäärä oli v. 1870 noussut jo 24 taloon.

Asutuksen, väkiluvun ja peltojen pintalalan kasvu näkyi talojen lisääntymisenä. Toinen asutushistoriallinen piirre, josta on jäänyt tietoa ovat torpat. Ensimmäiset torpat Urjalankylässä perustettiin v. 1773. Aluksi torppia saivat perustaa vain kartanot, myöhemmin myös talonpoikaistilat. Torppia oli v.1870 Urjalankylän alueella 46 kpl. Inventoinnissa entisiä torppia olivat Vatilahti, Kajaniemi, Lielahti ja Järvensivu.

Kolmas maisemaa muokkaava rakennusryhmä, talojen ja torppien lisäksi olivat erilaiset itsellis-, mäkitupa-, eläke-, asuntotontti-, palstatila- ym. mökit, joista useimpien rakennusaika ajoittui 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkupuolelle.

Kylän keskusta on sijoittunut Rutajärven ja Kortejärven yhdistävän lyhyen joen rannoille. Urjalankylä toimi kirkonkylänä aina v. 1807, jolloin kirkko siirrettiin Laukeelaan. Kirkollisesta ajasta on muistona 1400-luvulta oleva kivinen sakasti ja entinen lukkarin asunto. Kuninkaan kartastossa 1700-luvun lopulla kylän läheisyydessä olevat pellot on jo raivattu nykyiseen kokoon. Samoin itäpuolella oleva Kortejärvestä alkava ja lähes nykyiseen kirkonkylään, Laukeelaan saakka ulottuva peltoalue oli niittynä. Sen pohjoisosassa on myös Velkalan kylä, joka Urjalankylän vanha siirtokylä, joten pellon raivaus on edennyt myös sieltä käsin.

Tiet ovat yhdistäneet Urjalan vanhoja kyliä jo varhain. Vanha tielinjaus on noudattanut Urjalankylän alueella suurimmilta osin nykyistä Punkalaitumentietä. Tielinjan historia ulottuu aina keskiajalle saakka. Aluksi kapea Laukeelan ja Punkalaitumen välinen ratsutie levennettiin 5-6 metriä leveäksi maantieksi 1700-luvun lopulla. Seuraava perusparannus oli 1870, jonka yhteydessä myös Urjalankylän nykyinen kaksiaukkoinen silta rakennettiin kivestä, joka materiaalillaan kertoo reitin keskeisyydestä. Reitti Satakunnasta Hämeenlinnaan ja myöhemmin Helsinkiin kulki Urjalankylän kautta. Seuraava tien uudistus alkoi 1930-luvulla, jolloin tien mutkia oikaistiin. Sodat katkaisivat työn. Loppuun tieprojekti saatiin vasta 1950-luvulla. Vanha satoja vuosia vanha tielinjaus on on kuitenkin vielä useissa paikoissä käytössä sivutienä.

Hunnigolla oleva tienristeys maintaan jo 1500-luvun lopulla. Risteyksen alueella on myös ollut ns. teiliniitty, jota on nimensä mukaisesti käytetty teloituspaikkana. Tämä Hunnigon harjulla ollut niitty on hävinnyt soranoton yhteydessä. Hunninko pohjautuu ruotsalaiseen sanaan hugga eli hakata, joka muistuttaa osaltaan paikan historiasta. Viimeiset normaaliajan kuolemantuomiot Suomessa teilaamalla ja muutenkin on pantu toimeen 1800-luvun alkupuolella.

Maisemaa ovat muokanneet myös valtion, kruunun toimenpiteet tuottavuuden nostamiseksi. Vanhanaikaisen maanomistuksen parantamiseksi annettiin 1757 isojakoasetus, jossa määrättiin yhteiset metsät jaettaviksi ja talojen hajanaiset pelto/niittysarat yhdistettäväksi suurempiin lohkoihin. Urjalan jakokunnassa mittaus ja kartoitus suoritettiin 1768. Seuraavalla vuosisadalla toimenpidettä jatkettiin ja toistaiseksi lopullinen täydennysjako, uusjako suoritettiin Urjalankylässä 1920/30-luvulla. Tällöin mm. Astalan, Pauharin, Säterin, Kylä-Nikkilän ja Iso-Uodin talot siirrettiin lähemmäksi uusia, yhtenäisempiä peltoaloja.

Maisemaan on jättänyt jälkensä myös I maailmansota. Tällöin Venäjä pelkäsi Saksan hyökkäystä Suomen kautta Pietariin. Helsingin meri- ja maalinnoituksen lisäksi rakennettiin pitkä vyöhyke maalinnoituksia myös sisämaahan. Urjalassa linnoitettiin I maailmansodan aikana järvien välinen kannas. Linnoitukset, juoksuhaudat ja korsut, sijoitettiin joen itäpuolella oleville mäkialueille. Linnoitusten lisäksi rakennettiin takamaastoon yhdysteitä helpottamaan joukkojen liikuttamista. Suunnitelmissa oli myös padota joki ja mahdollinen vastaisku Pappilanmäen kohdalta joen yli. Linnoituksia ei käytetty alkuperäiseen tarkoitukseen. Sisällisodassa v. 1918 huhtikuussa puolustuslaitteilla ei ollut enää käytännön merkitystä punaiselle puolelle. Puolustuslaitteiden rakentaminen elävöitti kylää, niin hyvässä kuin pahassakin. Työtä riitti kyläläisille ja useille sadoille ulkopuolisille. Toisaalta vallityöt toivat alueelle levottomuutta. Huollimatta monista tarinoista, joissa töitä tehtiin vähän sinne päin ja sitten huijattiin palkka venäläisiltä, jätti linnoitustöiden aika selvän jäljen Urjalankylän maisemaan ja historiaan.

Kauppaa käytiin Urjalankylässä Häihälän, Säterin ja Immalan taloissa jo 1800-luvun puolella. Hiukan myöhemmin rakennettiin varsinaiset kaupparakennukset, joista jäljellä ovat mm. Kauppila ja Maunola. Toinen yrittämisen muoto oli ennen II maailmansotaa virinnyt kutomotoiminta, jota harjoitettiin useissa taloissa mm. Pekkilässä, Anttilassa, Kauppilassa ja kylän länsipuolisten peltojen laidassa, jossa vielä nykyäänkin on kutomtoimintaa. Myös kylän itäpuolella oleva autokorjaamo on ollut toiminnassa ennen sotia. Vuosisadan vaihteessa aloittaneista ja sittemmin myös rakennuksina hävinneistä on mainittava nuorisoseura Pyrinnön talo, työväenyhdistys Kipinän talo ja Rautamäen kupeessa sijainnut meijerirakennus. Koulusivistystä on jaettu mm. Immalassa, Häihälässä ja Yli-Simolassa. Nykyinen koulu, jo yli satavuotias, toimii kylän keskustassa Kantalantien varrella.

Toimeliaan 1900-luvun alun jälkeen kylä alkoi hiljentyä. Sotien jälkeen muuttoliike kaupunkeihin lisääntyi ja vanha agraarikulttuuri alkoi muuttua tilojen autioitumisen ja koneistumisen seurauksena. Nykypäivälle tarpeettomaksi käynyt menneisyys tallennetaan yleensä museoon. Urjanmäen museoalue kylän koillispuolella olevan peltoaukean pieneen metsäsaarekkeeseen perustettiin v. 1950 ulkomuseo, johon kerättiin kunnan alueelta vanhoja rakennuksia. Samalla vuosikymmenellä rakennettiin myös karhukorsu mäen länsireunalle. Sen esikuvan olivat urjalalaiset sotilaat rakentaneet Syvärin rannalle jatkosodan aikana. Mäellä on myös venäläisten rakennuttamia juoksuhautoja.

Urjalankylän keskusta sijottuu Rutajärven ja Kortejärven välisen lyhyen joen keskivaiheille. Kylässä länsi-itä suunnassa kulkeva Punkalaitumentie ylittää joen v. 1871 rakennettua kivisiltaa pitkin. Maisemaa jäsentävät kaakkois- luode suuntaiset metsäiset mäet, joiden väliset alavammat alueet on raivattu pelloiksi. Alueen vanhimmat pellot sijoittuvat kylän ja vanhojen kanta- ja osatalojen ympäristöön. Itäpuolella oleva laaja Hunningon peltoaukea on raivattu niitystä pelloksi vasta 1800 ja 1900-lukujen aikana.

Nykyinen Punkalaitumentie noudattaa suurelta osin vanhaa tielinjaa. Vanha mutkainen raitti oikaistiin tienparannuksessa, joka aloitettiin 1930-luvulla ja saatettiin loppuun 1950-luvulla. Vanhaa raittia on vielä nähtävissä useissa paikoissa sivuteinä. Punkalaitumentien lisäksi vanhoja, vähintään 1700-luvulta olevia tielinjauksia ovat Kantalantie ja Kiimankulmantie.

Vanhat kanta- ja osatalojen kylätontit sijaitsivat etupäässä kylän keskustassa. Vanha kivisakasti, hautausmaa ja kanttorila vanhan kivisillan koillispuolella ovat vanhimmat rakennukset kylässä. Kylän keskustassa olevilla vanhoilla kylätonteilla ovat maatiloista vielä jäljellä Häihälä, Ranta-Nikkilä ja Vanha-Astala, joissa on säilynyt rakennuskantaa 1900-luvun alkupuolelta, Vanhassa-Astalassa vieläkin vanhempaa. Keskustan muu rakennuskanta on myös 1900-luvun alkupuolelta. Kauppatoiminnasta ovat muistona kylän keskustassa Kauppila 1900-luvun alusta ja Maunola 1930-luvulta. Maatilojen ja kauppojen lisäksi keskustassa on säilynyt pienillä kylätonteilla ja vanhan raitin varrella olevaa itsellis- ym. mökkiasutusta etupäässä 1900-luvun vaihteesta.

Taloudellista toimintaa oli myös 1930-luvulla aloitettu kutomotoiminta, jota harjoitettiin useimmissa taloissa, mm. Pekkilä, Kauppila, Anttila ja Päiivölä liittyvät toimintaan. Nykyään kutomo toimii kylän länsipuolisten peltojen takana. Puretuista rakennuksista voidaan mainita 1900-luvun vaihteessa aloittaaneet nuorisoseura Pyrintö, työväenyhdistys Kipinä ja Rautamäen juurella ollut meijeri. Erilaista sivistystä ja kädentaitoja on jaettu mm. Immalassa, Häihälässä ja Yli-Simolassa. Nykyinen kylän kaakkoisreunalla oleva koulu aloitti vuonna 1898. Koulurakennukset ovat 1900-luvulta. Uusin tulokas on Rautamäen juurella oleva kurssikeskus.

Vanha kylämaisema taloineen ja pienine peltotilkkuineen on muuttunut. Tähän ovat vaikuttaneet 1930-luvun alun uusjako, rakennusten purkamisen ja maaston rehevöityminen. Toisaalta kylän keskusta on säilyttänyt muutoksista huolimatta vanhaa miljöötä ja tunnelmaa. Uudempi rakennuskanta on sijoittunut etupäässä kylän eteläpuolelle ja Punkalaitumentien varrelle. Kylän ulkopuolella on säilynyt tiloja, joissa on säilynyt hyvin vanhempaa kulttuurimaisemaa, rakennuksia ja peltoja, ovat mm. Soukko, Taka-Uotila ,Ali-Simola, Yli-Simola, Kantala ja Sillanpää. Siirretyistä rakennuksista ja yhä toimivat maatilat Astala ja Ihamäki edustavat 1930-luvulla maatiloja, joissa on hyödynnetty myös vanhempaa rakennuskantaa.

Urjalankylässä on myös säilynyt runsaasti pystyhirsitekniikalla rakennettuja navettarakennuksia. Vain Astalassa ja Alangossa tekniikalla oli tehty myös varastoaittoja. Näiden rakennusaika on arvioitu 1900-luvun alkupuolelle. Lopullista selvyyttä tekniikan yleistymiseen Urjalankylässä ei löytynyt. Tapa on ollut Urjalankylässä ilmeisesti yleisempi kuin muualla. Suomessa on rakentamisessa pystyhirsitekniikkaa käytetty silloin kun on haluttu hyödyntää purettavista rakennuksista saatavia hirsiä. Tällöin on pystytty hyvin hyödyntämään myös lyhempi ja sekalainen materiaali. Lisäksi aikaavievät salvokset ovat jääneet pois. Materiaali on myös vanhana lopettanut elämisen ja kutistumisen.

Urjalankylässä muistitiedon mukaan kaikki eivät kuitenkaan olisi ollut vanhan materiaalin hyödyntämistä, vaan navetoista osa olisi tehty aivan uudesta materiaalista. Syyksi esitettiin puusto, joka ennen oli lyhyempää. Esitetettiin myös arveluja venäläisten osuudesta käytännön yleistymiseen. Hyviä esimerkkejä ovat Kantala, Kylä-Nikkilä, Lielahti, Maunola, Mattila, Ranta-Nikkilä, Astala, Soukko, Naurismo ja Häihälä.

Kyläkeskuksen ulkopuolella vanhinta ja suurinta asutusta edustaa Punkalaitumentien varrella, noin 3 kilometriä kylän länsipuolella oleva Naurismon kantatila. Tilaan liittyi tilan länsi- ja itäpuolella olevien mäkien rinteeseen syntynyt itsellis- mäkitupa ja muuta ns. tilattoman väestön asutusta. Vuosisadan alussa alueesta on käytetty nimeä Naurismon kaupunki. Rakennuskantaa on uudistettu ja korjattu. Alueen vanhin rakennuskanta on etupäässä 1900-luvun vaihteesta. Vaikka rakennuskantaa on uudistettu ja korjattu ja tietä oikaistu, on vanha mäkitupa- luonteinen alue rakennuksneen ja peltotilkkuineen kuitenkin vielä hahmoteltavissa. Vanhaa tielinjausta on säilynyt Naurismon mäen eteläpuolella.

Naurismon länsipuolinen alue, Lielahden ympäristön maa-alueet on raivattu pelloiksi ja asutettu etupäässä 1800-luvun aikana. Vanhinta asutusta edustaa Kaitanen 1800-luvun alkupuolelta. Torpat Kajaniemi, Lielahti ja Soukon talo ilmestyvät alueelle 1800-luvun puolen välin jälkeen.

Urjala, rakennusinventointi. Urjalankylä, Kankaanpää, Laukeela 2002:

Urjalankylän Isojakokartta ja uusjakokartta,

Hämeen maanmittaustoimiston arkisto, Hämeenlinna. Kuninkaan kartasto 1776-1805.

Kuninkaan kartasto 1776 - 1805, julk. SKS, Tampere 1989. Oja Aulis,Urjalan talot ja isännät 1539-1870, Urjala-seuran julkaisuja 2, Punkalaidun. Urjalan kunnan historia I ja II, Tampere 1973 ja 1975. Pirkanmaan kiinteät muinaisjäännökset, Pirkanmmaan liitto, Tampere 1996. Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet, julkaisu B174, Tampereen seutukaavaliitto 1990. Pyhälä Seppo, Urjalan seudun tiestön historiaa, Maaliikenne historiallisena tutkimuskohteena, Urjala 1994.