Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta tiesuunnitelmasta. Tutustuttuaan hankkeen aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Tiesuunnitelma käsittää maantien korjaustoimenpiteitä sekä uuden kevyen liikenteen väylän rakentamisen Hämeenkyröön. Suunnitelmat kohdistuvat Maisematiehen, Hämeenkyrön Miharintiehen ja Sasintiehen (maanteihin 2623, 2624 ja 13145). Rakennettava jalankulku- ja pyöräilyväylä on erotettu maantiestä viherkaistalla tai korotetulla reunatuella. Viherkaistalla erotetun jalankulku- ja pyöräilyväylän kokonaisleveys on 3,5 metriä, josta päällysteen leveys on 3,0 metriä. Maantiehen kohdistuvia toimenpiteitä ovat Miharintien nykyisten kahden saarekkeen ja niiden levitysten purkaminen sekä uuden saarekkeellisen suojatieylityksen lisääminen Miharintien ja Sasintien risteykseen.
Arkeologinen kulttuuriperintö
Tiesuunnitelman alueella sijaitsee useita arkeologisia kohteita, jotka tulee huomioida hankkeen toteuttamisessa. Kohteet liittyvät pääasiassa käytössä olevan maantien kohdalla ja osittain sen reunamilla kulkevaan historiallisen Hämeenkankaantien linjaan.
Hankkeen johdosta tiesuunnitelman alueella on tehty arkeologinen inventointi vuonna 2022 Heilu Oy:n toimesta. Lisäksi kiinteän muinaisjäännöksen Hämeenkankaantie Sasi (mj.tunnus 1000043958) säilyneisyyttä ja laajuutta tutkittiin koekaivauksen avulla vuonna 2023 myös Heilu Oy:n toimesta. Tutkimustulosten perusteella saatiin tarkennettua vanhan tielinjaosuuden sijaintia ja rajausta. Vuoden 2022 inventoinnissa havaitut arkeologiset kohteet ja niiden päivitetyt kohderajaukset on merkitty lausunnon liitekarttaan.
Hankealueella sijaitsee kolme muinaismuistolailla rauhoitettua kiinteää muinaisjäännöstä, joista Lemmakkala (mj.tunnus 1000014105, historiallinen asuinpaikka) on ennestään tunnettu. Hämeenkankaantie Sasi (mj. tunnus 1000043958, tienpohja) ja Hämeenkankaantie Murhaoja (mj. tunnus 1000047509, sillanpaikka) on todettu vuoden 2022 inventoinnissa. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Tiesuunnitelman toteuttamisessa tulee huomioida, ettei muinaisjäännöksen kivi- ja maarakenteita saa rikkoa. Kiinteiden muinaisjäännösten ympärille on varattava noin 5 m leveä suojavyöhyke, jolla ei liikuta työkoneilla. Ajourat on suunniteltava etukäteen ottaen huomioon kiinteä muinaisjäännös suojavyöhykkeineen. Kiinteä muinaisjäännös Hämeenkankaantie Murhaoja tulee tarvittaessa suojata töiden ajaksi työmaa-aidoilla.
Lisäksi hankkeessa on tarpeellista huolehtia siitä, että alueella sijaitsevat muut kulttuuriperintökohteet Hämeenkankaantie Turkki (mj.tunnus 1000048733, tienpohja) ja Hämeenkankaantie Mäkihuidantie (mj. tunnus 1000048732, tienpohja) säilyisivät mahdollisimman koskemattomina. Esimerkiksi Hämeenkyrön Miharintien paaluvälille 1300-1500, kohteen Hämeenkankaantie Turkki läheisyyteen, suunniteltu kevyenliikenteen väylä ja valaistus tulisi pyrkiä rakentamaan niin, etteivät historiallisen tielinjan jäännökset vahingoitu.
Kohde Hämeenkankaantie Sasi-Ahrola, historiallinen tielinja, kulkee suureksi osaksi edelleen käytössä olevan tielinjan kohdalla noudattaen nykyistä Maisematien, Miharinlammentien ja Sasintien linjausta (kulttuuriperintökohde Hämeenkankaantie Sasi-Ahrola, mj.tunnus 1000044897). Tielinjan kohdalla, modernien rakennekerrosten alla saattaa yhä olla muinaisjäännöksiksi tulkittavia vanhoja tierakenteita. Jos tien rakennustöiden toteuttamisen yhteydessä havaitaan merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kuten nykyisistä rakennekerroksista poikkeavaa tummaa maata, kivi- tai puurakenteiden jäännöksiä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (MML 14 ja 16 §).
Hankealueen arkeologisten kohteiden ajantasaiset kohderajaukset tulee korjata tai lisätä suunnitelmakarttoihin. Ennen töiden aloittamista on varmistettava, että muinaisjäännösten sijainnit ovat kaikkien alueella toimivien tiedossa.
Tiehankkeen vaikutuksien arviointiin, kohtaan 4.14, tulee lisätä maininta alueen arkeologisista kohteista, niiden merkittävyydestä ja tiehankkeen vaikutuksista niihin. Kyseiseen kohtaan on tarpeellista esimerkiksi mainita lähes koko hankealueen läpi kulkevasta historiallisesta Hämeenkankaantien tielinjasta. Arvioinnissa on otettava huomioon, että hankkeen myötä muuttuva maisema voi muuttaa myös osaltaan arkeologisten kohteiden ymmärrettävyyttä.
Rakennettu kulttuuriympäristö ja -maisema
Tiesuunnitelmaselostuksessa on pääosin onnistuneesti tunnistettu alueen erittäin merkittävät maisemaan ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvat arvot. Hankealue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla Hämeenkyrön kulttuurimaiseman alueella, jolla on myös kansallismaiseman status. Alueen arvot perustuvat vaihteleviin maastonmuotoihin, järvimaisemiin sekä perinteiseen maalaismaisemaan rakennuksineen. Maantiet, joita tiesuunnitelma koskee, ovat osa viimeistään keskiajalla muodostunutta historiallista Hämeenkankaantien tielinjaa, joka on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (Museoviraston RKY-inventointi, 2009). Sekä maisema-aluetta että tielinjaa koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joiden mukaan niiden arvot tulee turvata kaikessa maankäytössä.
Suunnittelun aikana 31.3.2022 on pidetty työneuvottelu, jossa maakuntamuseo on pyrkinyt ohjaamaan suunnittelua kulttuuriympäristön arvot paremmin huomioon ottavaksi. Huomioita esitettiin mm. kapean ja maastonmuotoja mukailevan historiallisen tielinjan ilmeen ja maanteitä lähellä sijaitsevien rakennusten perustusten olosuhteiden säilymisestä sekä hulevesien ohjaamisesta. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että tiesuunnitelmassa on pyritty ottamaan huomioon edellä mainitut seikat. Suunnitelman toteuttamisen ei voi katsoa heikentävän merkittävästi alueen rakennetun ympäristön ja maiseman arvoja. Suunnitelmassa esitetty ratkaisu on siten hyväksyttävissä, mutta aineistoa tulisi vielä joltain osin täydentää.
Alueelle ollaan laatimassa uutta Sasi-Mahnala-Laitila-Metsäkulman osayleiskaavaa, jonka suunnittelu on edennyt tiesuunnitelman laatimisen aikana. Tiesuunnitelmaselostusta tulisi näiltä osin täydentää ja päivittää. Selostuksen sivulla 10 olevan kuvan 3 tilalle olisi hyvä vaihtaa tai sen rinnalle lisätä ote Hämeenkyrön kunnan Sasi-Mahnala-Laitila-Metsäkulma osayleiskaavan ehdotusvaiheen kaavakartasta. Nyt selostuksessa on ote vuonna 2021 nähtävillä olleesta luonnosvaiheen kaavakartasta. Kevään 2023 aikana on valmistunut kaavamuutosta varten laadittu rakennetun ympäristön selvitys (Kulttuuriympäristöselvitys, Sasi-Mahnala-Laitila-Metsäkulma -osayleiskaava, A-Insinöörit Civil Oy, 27.3.2023) ja on ollut nähtävillä toinen korjattu kaavaehdotus. Korjatun ehdotuksen kaavakartta olisi luonnosvaiheen kaavakarttaa kuvaavampi sisältäen mm. tarkentuneet rakennetun ympäristön suojeluun tähtäävät merkinnät, kuten säilytettävät rakennukset tai rakennusryhmät ja rakennetun kulttuuriympäristön arvoalueet (sra). Nämä kaavassa huomioidut pihapiirit ja arvoalueet olisi hyvä tuoda näkyviin myös suunnitelmakartoille muinaisjäännösten ja muiden kulttuuriperintökohteiden rinnalle.
Suunnitelma-alueen välittömään läheisyyteen sijoittuu useita rakennuksia, joiden perustusolosuhteille tiesuunnitelman toteuttaminen saattaa aiheuttaa muutoksia. Tien luiskaustapa, rakenteet sekä rakennuksen perustusten kuivatusmenetelmä tulisi esittää erillisessä ja tarkemmassa suunnitelmassa vähintäänkin Sarkkilantien risteyksen kohdalla. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen ei saa aiheuttaa rakennusten perustuksiin esimerkiksi pintavesien ohjaamattomuudesta aiheutuvia ongelmia.
Myös tiesuunnitelman vaikutusten arviointia tulisi vielä rakennetun ympäristön ja maiseman osalta täydentää, sillä tiemaisemaan kohdistuvat vaikutukset vaihtelevat valitun toteutusratkaisun mukaan. Nykyinen tie muuttaa luonnettaan etenkin jaksoilla, joilla kevyenliikenteenväylä sijoittuu nykyisen maantien reunaan reunakivellisenä ja asfaltoitu alue laajentuu merkittävästi. Tämä tulisi tuoda tiesuunnitelman selkeämmin esille.
Täydennetty tiesuunnitelmaselostus tulee lähettää Pirkanmaan maakuntamuseoon nähtäväksi ennen sen hyväksymistä. Myös mahdollinen hyväksymispäätös valitusosoituksineen tulee lähettää maakuntamuseoon viipymättä.