Alue Laalahti

Takaisin

Perustiedot

  • Kunta:
    Tampere
    Vanha kunta:
    Aitolahti
    Kylä:
    Laalahti
    Nimi:
    Laalahti
    Alueluokka:
    Hallinnollinen alue
    Aluetyyppi:
    rekisterikylä

Tekstitiedot

  • Historia:
    Laalahti tunnetaan yksinäistalona, jonka pihapiirin halkaisee nykyään maantie. Vuonna 1540 kylässä oli kaksi taloa, joista toinen liitettiin 1600 -luvulla Laalahti - tilaan. Alueella on ollut myös mäkitupia ja torppia. 1900 -luvun alkupuolella osa torppien alueista on merkitty karttoihin huviloiksi.
    Kuvaus:
    Laalahti on Näsijärvessä sijaitseva lahti, johon Sorilanjoki laskee. Lahden kapeaa takaosaa kutsutaan Kapeajoeksi ja leveämpää alkuosaa Leveäjoeksi. Pienenmpiä lahtia Laalahdessa on Vehkalahti, Kylänalanen ja Nikinlahti.

    Laalahden kylän kohdalla Hirviniemeen ja Aitoniemeen johtavan tien linjaus on muuttunut aikojen saatossa. Laalahden kylän uudempi asutus on sijoittunut Sorilan rajan läheisyyteen ja Ojalan alueelle.

    Kirjalliset lähteet:
    Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu, 2014. Tampereen Aitolahden ja Teiskon kulttuuriympäristöselvitys Luonnos 31.1.2014. Tampereen kaupunki, Tampere.

Media

  • Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 1044
    • Alanumero: 142
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Ulla Rohunen
    • Kuvausaika: 26.07.2009
    Avaa

Arkeologiset kohteet

  • Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännös­tunnus Muinaisjäännös­tyyppi Laji Ajoitus
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Aitolahti
     
    Laalahti (Laialax) Laalahti
     
      1000018819 asuinpaikat
     
    kiinteä muinaisjäännös historiallinen
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Aitolahti
     
    Tiikko 1 Hirviniemi
     
      1000018843 työ- ja valmistuspaikat
     
    muu kohde historiallinen
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Aitolahti
     
    Tiikko 2 Hirviniemi
     
      1000018844 työ- ja valmistuspaikat
     
    muu kohde historiallinen
     
    Avaa Tampere
     
      Ämmämäki Laalahti
     
      837010032 hautapaikat
     
      pronssi- ja/tai rautakautinen
     

Rakennettu ympäristö

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Laalahden mäkitupalaistalot - Pihka Laalahti
     
      Aitoniementie 168 - Aitoniementie 165 - Aitoniementie 168 - Aitoniementie 172 - Aitoniementie 174 maatalous
    vapaa-aika
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Laalahti Laalahti
     
      Aitoniementie 195 maatalous
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Aitolahden vanha kirkko Laalahti
     
      Aitoniementie 268 kirkollinen
     

Tutkimushankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Avaa Nurmi-Sorilan osayleiskaava, Aitolahden kulttuuriympäristöinventointi Tampere
     
    Aitolahti
     
    Rakennusinventointi
    Kulttuuriympäristöinventointi
     
      18.04.2007
    Avaa Moniulotteinen kulttuuriperintö - digitointihanke Pirkkala
    Tampere
     
    Aitolahti
    Teisko
     
    Muu
     
    11.03.2014 31.12.2014