arkkitehtoninen

kirkkohistoria

maisemakokonaisuus

Harmaakivikirkko 1495-1505, kellotapulin kiviosa 1766, kappeli ja suntion talo 1932-33. Paikalla on ollut kirkko ja hautausmaa 1300-luvulta lähtien. On osa historiallista Sääksmäkeä, valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY).

Rapolanharjun laelta avautuu näkymä erittäin edustavaan kulttuurimaisemaan, josta erottuu yksittäisinä kohteina Sääksmäen kirkko, Voipaalan ja Rapolan kartanot, Huittulan kylä sekä ympäröivät viljelykset ja vesialueet. Sääksmäen kirkko sijaitsee Huittulanharjun, Kelhinvuoren ja Rapolanvuoren lähettyvillä matalalla mäellä. Vanhin päätie on tullut etelästä Vanajaveden itäpuolitse ja seurannut harjua. Kirkon ohitse kulkevan maantien varrella sijaitsee kirkolle hyvin näkyvä seurantalo Kelhi (1924), Renvallin huvila (1913) sekä Kemmolan vanhainkoti. Harjun länsirinteellä on lisäksi professori Kivirikon rakennuttama huvila. Kirkkoalue sijaitsee Vanajanveden koillisrannalla.

Sääksmäen kirkko ja hautausmaa sijaitsevat selkeästi rajautuvalla alueella. Alueen etelä- ja kaakkoispuoli rajautuu Kelhinpolkuun, koillisessa Sääksmäentiehen. Länsisivulla kulkee Kirkkovainiontie ja pohjoisessa on Kirkkovainion peltoalue. Peltoalue on merkitty alueelle tehdyn maisemaselvityksen perusteella MA-1 alueeksi, eli maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi.

Alueella on voimassa Sääksmäen sillanseudun osayleiskaava vuodelta 1978. Valkeakosken ja Sääksmäen seurakuntayhtymän kanssa 29.6.2005 käydyssä neuvottelussa todettiin, että alueelle on tarkoituksenmukaista laatia asemakaava.

Kaavoitustoimi laati asemakaavaluonnoksen Sääksmäen kirkon ja hautausmaan alueelle. Asemakaavaluonnoksessa on määritelty hautaustoimilain edellyttämä hautausmaa-alue, jonka mukaan alue voidaan kaavan vahvistuttua muodostaa yhtenäiseksi kiinteistöksi. Kirkko ja tapuli on merkitty kirkkolain 14 luvun 5 §:n nojalla suojelluiksi rakennuksiksi (sr-7).

Asemakaavan laatimisen yhteydessä selvitettiin hautausmaa-alueen laajennusta, pysäköinnin ja alueella tapahtuvan liikennöinnin järjestämistä. Samalla huomioitiin kirkon ja hautausmaan välittömässä läheisyydessä sijaitsevien kiinteistöjen ja toimintojen sekä kevyen liikenteen kehittämismahdollisuudet. Työn lähtökohtana tuli huomioida valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö.

SÄÄKSMÄEN KIRKKO 1495-1505, 1932-33, 1998-99

Sääksmäen emäseurakunnan vaiheet ulottuvat pitkälle keskiaikaan. Varhaisin säilynyt dokumentti seurakunnan olemassaolosta on vuodelta 1340. Sääksmäen ensimmäinen puinen kirkko rakennettiin viimeistään 1300-luvun alkupuolella nykyisen kivikirkon paikalle. Kirkon ympärillä on ollut hautausmaa koko sen olemassaolon ajan.

Sääksmäen vanha kivikirkko on valmistunut vuosien 1495 ja 1505 välillä. Kirkko kuuluu Hollolan ja Vanajan kirkkojen kanssa Hämeen kirkkojen kantaryhmään. Keskiaikaisten kivikirkkojen tapaan Sääksmäen kirkon itä-länsisuunnassa olevan runkohuoneen pohjoispuolella sijaitsi sakasti ja eteläseinustalla asehuone. Kaksilaivaiseksi suunniteltua kirkkoa ei varojen puutteessa voitu rakentaa tiiliholvein varustettuna, vaan se toteutettiin puisella tynnyriholvilla katettuna.

Vuosina 1839-40 kirkko laajennettiin ristikirkoksi intendentinkonttorissa laadittujen piirustusten mukaan. Piirustukset laativat C.L.Engel ja A.F.Granstedt 1836. Rakennusmestarina toimi Henrik Andsten. Eteläinen ristivarsi kuitenkin sortui jo pian laajennustöiden jälkeen, vuonna 1847. Se uusittiin 1850-luvulla.

Kirkko peruskorjattiin 1924-1925 arkkitehti Usko Nyströmin suunnitelman mukaan. Peruskorjattu kirkko ehti palvella seurakuntalaisia vain muutaman vuoden, kun toisen pääsiäispäivän iltana 1.4.1929 lämmityslaitteesta alkunsa saanut palo tuhosi kirkon lähes täysin. Vain kiviseinät jäivät jäljelle.

Vakavan tulipalon jälkeen kirkko rakennettiin uudelleen nykyiseen asuunsa vuosina 1932-1933. Piirustukset teki arkkitehti Kauno S. Kallio. 1840-luvulla lisätyt ristivarret purettiin ja kirkon ulkoasu palautettiin keskiaikaiseen hahmoonsa. Holvit valettiin betonista ja kirkkoon tehtiin uudet maalauskoristelut. Seinä- ja kattomaalaukset toteutti sääksmäkeläinen taidemaalari Kalle Carlstedt taiteilija Paavo Leinosen avustuksella. Carlstedtin tekemiin kuori-ikkunoiden lyijylasimaalauksiin on kuvattuna apostolit Paavali ja Pietari. Saarnatuolin neljää evankelistaa esittävät korkokuvat ovat sääksmäkeläisen kuvanveistäjä Aukusti Veuron käsialaa.

Vuosina 1998-1999 kirkko restauroitiin arkkitehti Ulla Raholan suunnitelman mukaan. Kuoria laajennettiin ja sakastin oven sekä poikkikäytävän paikkaa muutettiin. Uusi alttaripöytä, kastemaljan jalusta ja lähetyskynttelikkö ovat myös Raholan suunnittelemat. Vuonna 1990 hankitut kirkkotekstiilit ovat tekstiilitaiteilija Saara Lindin käsialaa.

Keskiajalla ja myöhemmin seurakuntalaiset pitivät huolta kirkostaan kunnostamalla seiniä ja tervaamalla kattoa sekä lahjoittamalla kirkollista esineistöä. Alttaripäädyn ikkunasyvennysten maalaukset lahjoitti Göransson 1500-1600 -lukujen vaihteessa. Kirkossa on esillä kaksi keskiajalta peräisin olevaa pyhimysveistosta, tuntemattoman sääksmäkeläisen 1300- luvun alussa veistämä Pyhä Olavi ja 1490-luvulta Tukholmasta peräisin oleva Pyhä Jaakob. Pääosa arvokkaista esineistä on Kansallismuseon kokoelmissa. Ensimmäiset, 15-äänikertaiset urut kirkkoon saatiin 1878. Urut tuhoutuivat tulipalossa ja nykyiset urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat.

Vuoden 1929 tulipalosta saatiin pelastettua alttaritaulu, ehtoollisvälineet, kirkkotekstiilit, sakastin kalusteet ja jotain muuta irtaimistoa. Alttaritaulu on R.W. Ekmanin maalaama v. 1848. Se esittää Kristuksen ylösnousemusta.

KELLOTAPULI 1766, 1932

Kellotapulin kivinen alaosa on vuodelta 1766. Se rakennettiin Thomas Hägerin johdolla. Harmaakiviseen tapuliin muurattu vuosiluku on vieläkin nähtävissä. Kirkon uusinnan yhteydessä vuonna 1844 myös kellotapulin puinen yläosa uusittiin, A.F. Granstedtin suunnitelman mukaisesti.

Vuoden 1929 tulipalon jälkeen kellotapuliin tehtiin uusi, betonirakenteinen yläosa, joka noudatti 1840-luvun mallia.

MUUT RAKENNUKSET

Kappeli 1932-33

Kappeli (eli vainajien säilytyshuone) rakennettiin hautausmaan länsilaidalle kirkon korjausrakentamisen yhteydessä vuosina 1932-33. Kappelin vieressä on hautausmaan länsiportti. Kappelin on suunnitellut kirkon korjaussuunnitelmista vastannut Kauno S. Kallio. Kappeli on hyvin kaunis ja siro rakennus. Se on rapattu valkoiseksi ja länsipäätyä koristaa tyylitelty tasavartinen, hopeanharmaa risti. Ovet ovat jykevät ja niissä on taotut helat. Ikkunat ovat kapeat ja korkeat, goottilaishenkiset.

Suntion asunto 1932-33

Kirkon kaakkoispuolelle valmistui korjausrakentamisen yhteydessä vuosina 1932-33 suntion asunto, jonka yhteydessä on lämpökeskus. Rakennuksen on suunnitellut korjaussuunnitelmista vastannut Kauno S. Kallio. Suntion asuinrakennus on valkoiseksi rapattu, tiilikattoinen pienehkö talo. Rakennukselle antaa ilmettä korkea telttakatto, jonka yllä kohoaa savupiippu. Hauskan ulkonäkönsä takia rakennus on saanut lempinimen ”kahvimylly”. Rakennus toimii nykyään nuorison kokoontumistilana.

Rakennuksen vieressä on pieni valkoiseksi maalattu rakennus, jossa sijaitsee lämpökeskus ja yleisö-WC:t .

Huoltorakennukset

Hautausmaan vanha huoltorakennus sijaitsee alueen pohjoisreunalla. Se on puurakenteinen ja tummaksi maalattu, matala rakennus. Rakennus toimii nykyään varastotilana.

Uusi huoltorakennus vanhan itäpuolella, hautausmaan pohjoisreunalla on kivipintainen ja valkoiseksi rapattu. Siihen on sijoitettu hautausmaalla työskentelevän henkilökunnan sosiaalitilat.

HAUTAUSMAA

Sääksmäen kirkon ympärillä on sijainnut hautausmaa koko kirkon historian ajan. Alue on hautapaikkana erittäin vanha. Vanhoista haudoista ei ole jäänyt tietoja tai muistomerkkejä jäljelle. Hautausmaan kunnosta huolehti kukin kyläkunta. Kalmisto oli jaettu paaluilla lohkoihin kylien kesken. Haudalle ei useinkaan laitettu mitään muistomerkkiä.

Kirkon lattian alle hautaaminen yleistyi 1600-luvulla voimakkaasti. Aatelisten ja varakkaimpien kansalaisten lisäksi kirkon lattian alle alettiin haudata yhä enemmän tavallisia ihmisiä. Vuonna 1767 määrättiin, että vain isäntien ja emäntien ruumiita sai haudata kirkkoon. 1800-luvun alkupuolella kirkkohautauksesta luovuttiin Sääksmäellä kokonaan ja kaikki vainajat haudattiin ympäröivään hautausmaahan. Kirkon laajennustyön yhteydessä 1840-luvun alussa kuorin alla olevat haudat tyhjennettiin ja ruumiiden jäännökset vietiin yhteishautaan kirkkomaalle. Vielä 1920-luvulla hautausmaakäytännöt olivat vaihtelevia. Alue sai kunnollisen pohjakaavan 1960-luvulla.

Kirkon ympärillä ollut hautausmaa on täydentynyt vähitellen. Vanhin osa on kirkkorakennuksen kaakkoispuolella. Myöhemmin hautausmaata on laajennettu kirkon pohjoispuolelle ja 1950-luvulla itään. Vanhimpien hautausmaan osien puusto on 1800-1900 -lukujen vaihteesta. Etenkin kirkon itä- ja pohjoispuolella on suuria, vanhoja puita.

Kiviaita ja portit

Hautausmaan ympärillä oli pitkään lankkuaita. Aita oli usein huonossa kunnossa ja eläimet pääsivät vaeltamaan kirkkomaalle. Ensimmäinen kiviaita rakennettiin 1750-luvulla. Sen rakentamista vastasivat kylät ja aidan eri osat olivat niiden huoltovastuulla. Aitaa on myöhemmin uusittu useaan otteeseen.

Pääportti on alueen lounaiskulmassa. Portti on takorautaa. Toinen portti on hautausmaa-alueen koilliskulmauksessa, lähellä Kelhon seurataloa ja kolmas länsipuolella lähellä kappelia.

Alanen, Timo ja Lehtinen, Jyrki. Sääksmäen vanhat paikannimet ja historialliset kartat Valkeakoskella. Rapola-tutkimuksia 5. Museovirasto 2003.

Hiekkanen, Markus. Suomen kivikirkot keskiajalla. Otava 2003.

Jutikkala, Eino. Sääksmäen pitäjän historia. Jyväskylä 1934.

Kuuliala, Ilari. Sääksmäen seurakunta. Emäseurakunnasta seurakuntayhtymän osaksi. Valkeakoski 1989.

Tutkimukset:

Sääksmäen kirkon ympäristö. Maisemanhoitosuunnitelma ja rakennetun kulttuuriympäristön selvitys. MA-arkkitehdit Tmi Lauri Putkonen. Valkeakosken kaupunki 2004.

Sääksmäen kirkkotarha. Historialliset ympäristöt-kurssi. Selvitystutkimus ja inventointi, Hoidensuunnittelu. Merja Ala-Rakkola, Piia Viitanen. 2006.