Pirkanmaan maakuntamuseo teki vuonna 2010 arkeologisen inventoinnin Ylöjärven (Kuru) Parkkuun Ylä- ja Alamyllyn alueella. Inventointi tehtiin Jakamajärvestä Näsijärveen laskevan kosken myllypatojen kunnostushankkeen johdosta. Patolaitteiden korjauksen lisäksi myllyuomaan on suunniteltu kalatietä. Arkeologisen inventoinnin tarkoitus oli selvittää, ovatko myllyjen arkeologisoituneet jäännökset muinaismuistolain tarkoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Ensimmäiset tiedot Parkkuun myllystä on 1500-luvulta. Parkkuunkosken kulttuurimaisema on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä teoksissa "Pirkanmaan maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt" (2006: kohde 52, s. 89) ja "Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet" (1990: 40) teoksissa. Myllyjen merkityksestä osaltaan kertoo myös maankäyttöselvitys (Ohtola 2005), jossa todetaan: "Parkkuun myllyjen vaiheet ovat olleet moninaiset. Toivottavaa olisi, että kylälle tärkeät menneisyydestä kertovat symbolit pidettäisiin kunnossa jälkipolville." Nykyisin Parkkuunkoskessa voidaan havaita kivisiä ja betonisia patorakenteita sekä vanhoja myllyrakennuksia. Alamyllyn saha ja mylly olivat toiminnassa 1980-luvulle saakka.

Parkkuun kylä sijaitsee Pirkanmaan pohjoisosassa entisen Kurun kunnan alueella Ylöjärven kaupungissa Näsijärven länsirannalla vajaa 50 km pohjoiseen Tampereelta. Parkkuun alue oli 1500-luvun alkuun saakka eräaluetta. Esimerkiksi Olkitaival ja Vaakaniemi olivat Pirkkalan kantakylien eräsijoja. Ensimmäiset vakituiset asukkaat asettuivat alueelle ilmeisesti 1500-luvun alussa. Alueen taloluku alkoi kasvaa 1700-luvulla, kun uusia taloja perustettiin ja vanhoja halottiin. Parkkuussa isojako suoritettiin 1791. Suuria muutoksia isojako ei aiheuttanut ja suurin osa taloista sai pitää tiluksensa entisillä paikoillaan.

Parkkuun myllyt ja koski ovat historiallisesti merkittäviä kohteita. Asutuksen sijoittumiseen kosken rannalle on varmasti vaikuttanut mahdollisuus perustaa lähistölle viljan jauhamista varten mylly. Parkkuun Alamylly lienee Kurun vanhin myllynpaikka. Myöhemmin koskeen rakennettiin myös Ylämylly.

Parkkuunkosken kulttuurimaisema on huomioitu valtakunnallisesti arvokkaana kulttuuriympäristönä teoksissa "Pirkanmaan maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt" (2006: kohde 52, s. 89) ja "Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet" (1990: 40) teoksissa. Myllyjen merkityksestä osaltaan kertoo myös "Parkkuu paikallaan, Parkkuun kylän maankäyttösuunnitelma" vuodelta 2005, jossa todetaan, että "Parkkuun myllyjen vaiheet ovat olleet moninaiset. Toivottavaa olisi, että kylälle tärkeät menneisyydestä kertovat symbolit pidettäisiin kunnossa jälkipolville."

Alueella ei ole aiemmin tehty arkeologista inventointia eikä inventointialueelta tunneta aiempia kiinteitä muinaisjäännöksiä tai irtolöytöjä.

Vesi- ja ympäristöhallitus inventoi 1980-luvun lopussa Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin alueella Kokemäenjoen ja Karvianjoen vesistössä säilyneet vanhat vesirakenteet. Inventoinnissa selvitettiin kohteiden sijainti, rakennusaika ja materiaalit, ja laitteet sekä käyttö ja kunto. Inventoinnin kenttätyöt tehtiin kesällä 1988. Selvitys tehtiin vesi- ja ympäristöpiirin alueella vuosina 1988-1992 yhteistyössä vesi- ja ympäristöhallituksen sekä Museoviraston kanssa (Köykkä & al. 1993). Inventoinnissa huomioitiin Parkkuunkosken Ylinen ja Alinen mylly.

Esitöissä asemoitiin Parkkuun aluetta kuvaava isojakokartta vuodelta 1791(1804) (KA H65 11/1-12) nykyiselle peruskartalle käyttäen MapInfo-ohjelmaa ja "Photoshop Elements 6.0" kuvankäsittelyohjelmaa. Myllyjä esittäviä karttoja etsittiin Kansallisarkistosta Helsingistä, Hämeenlinnan maakunta-arkistosta sekä ELY keskuksesta Tampereelta. Pirkanmaan maakuntamuseon arkistosta ja YmpäristöSiiri-tietokannasta sekä Museoviraston Rekisteriportaalista kerättiin tieto alueella aikaisemmin suoritetuista arkeologisista tutkimuksista.

Karttojen perusteella määriteltiin myllyjen historiallinen sijainti, jonka perusteella tarkastettiin kyseinen alue maastossa. Kenttätyövaiheessa kerättyjen tietojen perusteella määritettiin myllyjen muinaisjäännösstatus. Erityisesti tarkastettiin kosken rannassa sijaitsevat myllyrakenteet. Kohteet dokumentoitiin valokuvaamalla ja sanallisesti. Kohteet mitattiin mahdollisuuksien mukaan paikoilleen rullamittojen avulla käyttäen rakennuksia kiintopisteinä, lisäksi kohteille saatiin sijaintitieto GPS-paikantimella (MagellanSporTrak).

Kentällä tehdyt karttapiirrokset ja mittaustulokset piirrettiin puhtaaksi MapInfo 8.0 tietokoneohjelmalla. Kohteiden tiedot tallennettiin Pirkanmaan maakuntamuseon YmpäristöSiiri-tietojärjestelmään ja digitaaliset kuvat ja mustavalkonegatiivit luetteloitiin Tampereen museoiden tietokantaan KuvaSiiriin. Hankkeen digitaalikuvat on talletettu valokuva Siiri -tietokantaan päänumerolla KYY 57. Inventoinnin dokumentteja, kuten mustavalkonegatiiveja, digitaalikuvia ja karttoja säilytetään Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikön arkistossa.

Alkuperäinen tutkimusraportti on Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa ja kopiot Museoviraston arkeologian osaston ja rakennushistorian osaston arkistoissa. Kohteista laadittiin karttapiirros mittakaavassa 1: 2000. Peruskarttaotteissa näkyy kunkin kohteen sijainti mittakaavassa 1:20 000 ja 1:5000.

Kartta-analyysi

Kartta-analyysin tarkoituksena oli tarkastella Parkkuun myllyjen ja tuotantolaitosten sijaintia. Historiallisten karttojen perusteella näyttää siltä, että myllyt ovat pysyneet samoilla paikoilla koko historiansa ajan. Parkkuun Alamylly voidaan havaita vuonna 1791 laaditussa kartassa Näsijärven rannassa kosken itäpuolella. Myös Ylämylly on merkittynä suunnilleen samaan paikkaan nykyisen myllyrakennuksen kanssa. Olkitaipaleen Taipaleen talo on merkittynä Parkuukosken itäpuolelle omalle tontilleen.

Vuoden 1791/93 kartassa Alamylly sijaitsee Parkkuunkosken itäpuolella Näsijärven rannassa samalla paikalla kuin 1900-luvulla purettu ns. ”vanha lahkomylly” sijaitsi. Ylämylly sijaitsee samalla paikalla kuin nykyinen Ylisen Parkkuunkosken myllyrakennus. Myllyjen paikat näyttävät pysyneen samoina 1700-luvulta alkaen. Muutamia muutoksia maisemassa voidaan havaita verrattuna nykypäivän tilanteeseen: karttaan ei ole merkitty Ylämyllyn pohjoispuolella nykyisin sijaitsevaa myllylampea ja tie kulkee nykyisen Tienarin talon pihapiirin kautta.

Todennäköisesti vuonna 1842 laaditussa kartassa Olkitaipaleen kylä ja mylly erottuvat samalla paikalla kuin 1700-luvun lopulla. Muutoksena mainittakoon Tienarin talon koillispuolelle piirretty laituri ja maininta kestikievarista

Inventoinnin perusteella todettiin maastossa kolme muinaisjäännöskohdetta, joista kaksi on myllyjä. Muinaisjäännösstatuksen arvioinnin perustana käytettiin Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisua "Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset - tunnistaminen ja suojelu”, jossa myllyistä todetaan mm. seuraavaa (Niukkanen 2009: 56): "vanhojen vesimyllyjen ja -sahojen jäännökset sekä niihin liittyvät pato- ja uomarakenteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Mikäli lähteiden perusteella tiedetään, että koski on toiminut tärkeänä myllypaikkana jopa satoja vuosia, voidaan paikka katsoa muinaisjäännökseksi, vaikka näkyvissä olevat rakenteet olisivatkin suhteellisen nuoria." Tämän perusteella myös nuoret rakenteet voidaan nähdä osana jäännöstä. Myllynpaikat rakenteineen ovat siis pääsääntöisesti muinaisjäännöksiä, kun niissä voidaan nähdä jäänteitä myllytoiminnasta. Tämän perusteella kumpaakin myllynpaikkoja, Ylä- ja Alamyllyä, on pidettävä kiinteänä muinaisjäännöksenä. Raportissa muinaisjäännösalueeksi on määritetty alue, johon kuulu varsinaisten myllyrakennusten lisäksi muita tuotantolaitoksiin liittyneitä rakenteita, kuten uittoruuhia, perkauskivikoita ja louhittuja vesiuomia.

Myllynpaikkojen läheisyydessä sijaitsee myös Olkitaipaleen kylän Tienarin talon paikka. Myös tälle 1500-luvulta periytyvälle ja kiinteästi myllyihin liittyvälle asuinpaikalle laadittiin alustava muinaisjäännösrajaus kartta-analyysin perusteella. Kohteella ei suoritettu varsinaista maastotarkastusta, mutta historiallisen merkittävyytensä ja paikalla nähdyn rakennuskannan perusteella kohdetta voidaan pitää 2. luokan muinaisjäännöskohteena.

Kiinteiden muinaisjäännösten tarkempi rajaus ja säilyneisyyden määrittely vaatii koekaivauksia.

Elektroniset lähteet

Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto:

https://jyx.jyu.fi/dspace/

Niukkanen, Marianna 2009: Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset - tunnistaminen ja suojelu.

http://www.nba.fi/tiedostot/1430953f.pdf (1.12.2010)

Parkkuu paikallaan, Parkkuun kylän maankäyttösuunnitelma 2005:

http://www.pmkv.sci.fi/kyla-kylla/Parkkuu_web.pdf (28.06.2010)

Parkkuun historiaa:

http://www.phpoint.fi/ulrikaj/parkkuu/history.htm (22.09.2010)

Arkistolähteet:

Historialliset kartat

Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto (KA MmHA):

- Wirzenius J. C. (1791, isojako 1804): Geometrisk Charta öfver Lörpys, Myllari, Tienari och Ristaniemi, Rihtenpera... (Ruovesi socken). H 65 11/1-12.

Hämeenlinnan maakunta-arkisto (HlmA)

Anomusaktit

- HlmA, lääninkanslia 89/227 v.1877: Karta öfver Mjölqvarnen i Parkkun Ylikoski fors inom Olkitaipale by och Kuru Kapell. Affattad den 4.juni 1878. H. Nordenswan.

- HlmA, lääninkanslia 46/183 v. 1884: Karta öfver Såg och qvarn vid Parkunkoski-fors uti Kuru kapell af I.O.Telén 1884.

- HlmA, lääninkanslia 7/36 v.1905: Asemakartta alisesta Parkunkoskesta Kurun kappelissa sekä ehdotetusta sahasta ja myllystä. Tampereella heinäkuussa 1905. Emil Graffe.

Tampereen ELY keskuksen arkisto (Tre ELY A)

- N:o 8, Vesilaitokset, kotelo N:o 16: Parkunkoski, Alinen, Kurun pitäjässä, vesilaitos

- N:o 9, Vesilaitokset, kotelo N:o 16: Parkunkoski, Ylinen, Kurun pitäjässä, vesilaitos

- Pirkanmaan ympäristökeskus, PIR-2002-Y-528: Jakamajärven vedenkorkeus, Kuru, Parkkuu, Hauta Jouko, 303 Kuru

Kirjallisuus:

Riihikoski, Urho (2007): Parkkuu muistoissani. Saarijärven offset Oy.

* Vanhan Ruoveden historia I (1959). Kirj. Söyrinki Niilo, Ville Luho & Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Jokipii, Mauno 1959. Vanhan Ruoveden pitäjän historia. Eräkaudesta isoonvihaan. Teoksessa: Vanhan Ruoveden historia I (1959). Kirj. Söyrinki Niilo, Ville Luho & Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Köykkä S., Schultz, T. & Siirala, M. 1993. Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin vanhat vesirakenteet, vesimyllyt ja -sahat. Vesi ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 452. Vesi- ja ympäristöhallitus, Helsinki 1993.

Pirkanmaan Kulttuurihistorialliset kohteet. Pirkanmaan seutukaavoitus. Julkaisu B 174.

Pirkanmaan maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt 2006. Pirkanmaan liiton julkaisu B 97. Tampere 2006.

Lisätietoa

Kurun sanomat 13/2006 (30.3.2006). Risto Koivuniemi: Paikka verraton jo 500 vuotta.