Tutkimusten kenttätyöt tehtiin 24.8. - 11.9. ja 28.9. - 2.10. välisinä aikoina. Alunperin kolmiviikkoisiksi kaavailtujen kaivausten kenttätyöaikaa pidennettiin viikolla, kun kulttuurikerrosten havaittiin olevan oletettua paksumpia. Kaivauksen kenttätyönjohtajana toimi FM Kirsi Luoto, teknisenä apulaisena fil.yo Anniina Laine ja kaivajina fil.yo:t Janne Haarala ja Jenny Skytt. Kaivauksiin liittyvät jälkityöt tehtiin välittömästi kenttätöiden päätyttyä syksyn 2009 kuluessa.

Konservointia vaativat löydöt konservoitiin Kansallismuseon konservointilaitoksella, jonne kyseiset löydöt toimitettiin kaivausten päätyttyä. Kaivauksen löydöt on talletettu Kansallismuseon kokoelmiin, ja alkuperäinen raportti digitaalikuvineen ja mustavalkonegatiiveineen Pirkanmaan maakuntamuseon arkistoon. Kaivauksiin liittyvät radiohiiliajoitukset tullaan teettämään Helsingin yliopiston ajoituslaboratoriossa talven 2009 - 2010 kuluessa. Makrofossiilinäytteet analysoi FM Mia Lempiäinen Turun yliopiston Kasvimuseolla ja kaivausten luut puolestaan FT Kristiina Mannermaa Helsingin yliopiston Eläinmuseolla. Makrofossiilianalyysin tulokset ovat kertomuksen liitteenä 11 ja osteologisen analyysin tulokset liitteenä 12.

Kohde sijaitsee noin 3 kilometriä itäkaakkoon Sastamalan (entinen Vammala)keskustassa sijaitsevasta, 1800-luvulla rakennetusta kirkosta, Rautaveden eteläpuolella. Kohde on nykyisen Vehmaan tilan mailla, tilan suulin pohjois- ja länsipuolella, paikalle 1920-luvulla rakennetun Tampereentien välittömässä läheisyydessä. Kohteen lounaispuolella sijaitsee Vehmaan Kukkuri -niminen luonnontilassa oleva kallioinen metsäalue. Tähän suuntaan maasto kohoaa jyrkästi kohti kallioalueen lakea.

Koillisessa lainehtii Rautaveteen kuuluva Vehmaanlahti noin 200 metrin päässä kohteesta, ja noin 600 metriä samaan suuntaan sijaitsee Vehmaanniemen luonnosuojelu- ja muinaisjäännösalue. Lännessä avautuu alava peltoaukea, jonka poikki noin 600 metrin päässä kohteesta virtaa Uitonoja Komeronlahteen. Vehmaan kulttuurimaisema on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi Museoviraston vuonna 1993 laatimassa selvityksessä.

Vehmaisten kylän historia ja kulttuurimaiseman kehitys keskiajalta nykypäivään

Vehmainen eli Vehmaa on vanha kylä, joka mainitaan muodossa Vehmainen ensimmäistä kertaa laamanni Arvid Göstanpojan tuomiossa 27.9.1366. Vehmaa- nimeä kylästä käytetään vuonna 1469, kun kuusi talollista lainaili ruista Kallialan jyvästöstä. Vuonna 1524 kirkkoherra Mathias peri saataviaan enää kolmesta talosta, ja saman verran taloja kylässä mainitaan olleen vuonna 1540 laaditussa maakirjassa ja vuonna 1570 laaditussa hopeaveroluettelossa (Piilonen 2007: 112).

Seuraavalla vuosisadalla, 1640-luvulla, taloja on neljä ja ne on merkitty nykyisen Vehmaan tilan kohdalle riviin (Jonas Strengin kartta alueesta 1644). Vainiot sijaitsevat Rautaveden etelärannalla Ketolanojan kahden puolen, ja rakennukset rykelmänä ojan länsipuolella, melko lähellä vesirajaa. Tuon aikaisista talonnimistä käyttöön jäivät Huisko, Läykki ja Villi (Piilonen 2007, 112). Isojaon aikaan kyläkeskusta oli edelleen samalla paikalla lähellä Rautaveden rantaa, Vehmaistenlahdelta nousevassa rinteessä (Heiskanen 2002).

Vuonna 1766 Johan Forselius kartoitti kylän peltoja ja niittyjä. Seuraavalla vuosikymmenellä maisemaa kartoitti puolestaan Jean Limon tehdessään jakokunnan isojakokartoitusta. Tuolloin kylässä oli neljä taloa; Huisku, Lyöki, Willi ja Nisula. Nykyinen maisema peltoineen oli jo tuolloin raivattu. Kylän peltovainiot olivat kylän itäpuolella lahden suuntaisesti sisämaahan ulottuva pitkänomainen alue. Lahteen laskevan mutkittelevan laskuojan varrella oli laaja niittymaisema. Kyseessä on nykyinen Uitonoja, joka nykyään laskee idempänä olevaan Komeronlahteen (Heiskanen 2002).

Nykyisin Vehmaan tilan rakennukset sijaitsevat vanhalla Vehmaisten kylätontilla. Taloista Läyki ja Nisu ovat muuttaneet isonjaon aikaan lähelle Narvantietä. Taloja yhdistettiin 1800-luvulla, jolloin syntyivät nykyiset talot Nisu ja Vehmaa. Kylän kulttuurimaisema on hyvin säilynyt. Vehmaan ja Nisun itäpuolella aukeaa laaja, varhain raivattu peltoaukea, joka jatkuu Komerolan, Ketolan, Leiniälän, Laukulan kylien talojen peltojen kautta aina Ekoon ja Stormiin saakka. Länsipuolella on Vehmaan Kukkuri, laaja luonnontilainen metsä- ja kallioalue. Kylän luoteispuolella oleva peltovainio on raivattu ennen isojakoa. Vehmaanniemessä olleet peltotilkut ovat kasvaneet suurelta osin umpeen. Uusi paikallistie (Tampereentie) Rautaveden rannalla kulkee vanhojen kylätonttien läpi (Heiskanen 2002).

Kohteella suoritettiin heinäkuussa 2009 muutaman päivän mittainen konekaivuuvalvonta (Tupala 2009). Konekaivuu liittyi vesihuoltolinjan perusparannukseen. Kaivettu alue sijaitsi pääasiassa alueella, jolla myös vanha , suullisen tiedon mukaan 1970-80-lukujen taitteessa rakennettu, vesihuoltolinja sijaitsi. Kylätontin eteläosan itäosassa kaivanto kuitenkin kulki osittain vanhan putkilijan ulkopuolella, säilyneen kylätontin päällä. Tupalan konekaivuuvalvonnan yhteydessä löydettiin tyypillistä historiallisen ajan asuinpaikkaaineistoa; liitupiipun palasia, tiilenkappaleita, saviastianpaloja sekä joitakin rautaesineiden katkelmia. Löytöjen avulla ei kuitenkaan ollut mahdollista ajoittaa kylätontin tätä osaa tarkemmin.

Alue A

Alue A:n kaivamisen tarkoituksena oli lähinnä suoristaa vesihuoltolinjan kaivuun yhteydessä syntynyttä, kylätontin eteläosassa sijaitsevaa kaivannon reunaa. Reuna oli sään ja maannoksen kivisyyden vuoksi pahoin erosoitunut. Kaivausalue oli pituudeltaan 17 metriä ja leveimmilläänkin vain runsaan metrin levyinen. Ennen varsinaista kaivausta alueelta poistettiin pintamaata koneellisesti arkeologin valvonnassa noin 20 - 40 senttimetrin paksuudelta. Paikalle oli viereisen suulin edustan tasauksen yhteydessä tuotu runsaasti soraa, joka oli pakkautunut paikoin erittäin tiiviiiksi kerrokseksi varsinaisen kulttuurikerroksen päälle.

Alue B

Alueella B kaivausalue sijoittui jo pohjaan kaivetun ja uudelleen täytetyn vesihuoltolinjan ja maantien väliinä jäävälle kalliopohjaiselle selänteelle. Selänne oli kapea, leveimmilläänkin vain noin 3,5 metriä, ja pituudeltaan 31 metriä. Kaivausalue sijoitettiin tämän selänteen tasaisimmalle kohdalle. Paikoin kallio oli näillä kohdin melko pinnassa, vain noin kolmenkymmenen sentin syvyydessä, mutta suurelta osin selänne oli kuitenkin mineraalimaata. Kaivausalueen keskelle, poikittain selänteen pituussuuntaan nähden, jätettiin metrin levyinen profiilipalkki, jotta paikalla olevista ilmiöistä saataisi mahdollisimman monta vertikaalia leikkausta. Tavanomaisesta poiketen kaivausalueelle ei sen topografian vuoksi (alue sijaitsi selänteen päällä) muodostunut kunnon profiileita, jotka olisi voitu dokumentoida. Aiempien tutkimusten (Luoto 2009, Tupala 2009) yhteydessä oli dokumentoitu kaapelikaivantojen pohjoisprofiilia, joka siis oli kaivausalueen B käänteinen, alaspäin suuntautuva, eteläprofiili. Koska tutkimusten alkuvaiheessa oli vielä epäselvää, mitä profiileita Tupala oli tutkimuksessaan dokumentoinut, päätettiin selänteen eteläprofiilin itäosa piirtää varmuuden vuoksi.

Alueen B pituus oli 12 metriä ja leveys vaihteli yhdestä noin 3,5 metriin. Kaivausten edetessä kaivausalueen pituutta supistettiin 9 metriin, kun huomattiin alueen itäosan maannoksen olevan pääosin sekaantunutta. Selänteen molempiin päihin jäi tutkimatonta aluetta yhteensä noin 25 neliömetrin verran, joka kaivettiin kaivausten lopuksi konekaivurilla arkeologin valvoessa työtä. Maannokset näillä alueilla olivat kuitenkin pääosin sekaantuneita pelastuskaivausta edeltäneen ja alueella tehdyn kallion räjäytysten vuoksi tai muutoin hyvin ohuet.

Alueen B eteläsivulle oli Kalle Luodon (2009) kevään tutkimusten yhteydessä, silmälläpitäen tulevia pelastuskaivauksia, jätetty esiin noin kuuden metrin pituinen ja leveydeltään alle metrin oleva alue, jolla oli havaittavissa kulttuurimaata. Kulttuurimaa osoittautui olevan valunut aikoinaan alas kaivausalue B:n laelta: Kulttuurimaata oli laikkuina sekaantuneen hiekan seassa. Luultavasti maan valuminen oli tapahtunut jo vesihuoltolinjan ensimmäisen kaivuun yhteydessä 1970 - 1980 -lukujen taitteessa. Joka tapauksessa kulttuurimaa kaivettiin pois yksiköinä.

Kaivausmenetelmä, löytöjen talteen ottaminen ja koordinaatisto

Molemmilla kaivausalueilla toteutettiin yksikkökaivausmenetelmää. Kaivausvälineinä käytettiin tilanteesta riippuen joko kaivauslastaa tai lapiota. Lapioin kaivettaessa maa seulottiin 5 mm seulalla. Alueilla olleet maayksiköt kaivettiin ja dokumentoitiin omina yksiköinään ja löydöt otettiin talteen yksiköittäin ja ruuduittain. Osalle löydöistä (lähinnä metallilöydöille) otettiin myös tarkat koordinaatit. Löydöistä otettiin talteen sekaantumattomilta vaikuttaneista maayksiköistä saadut löydöt. Sekaantuneita kerroksia olivat pääasiassa kaivausalueiden päällimmäiset maakerrokset. Löydöistä luetteloitiin kaikki lukuunottamatta tiilenpaloja sekä kuonaa. Kuona otettiin kuitenkin talteen; jälkityövaiheessa se puhdistettiin ja punnittiin, mutta sitä ei siis luetteloitu.

Alueilla esiintyneet yksiköt nimettiin juoksevin numeroin siten, että alueen B ensimmäinen yksikkö (pintamaa) sai nimen Y100. Alueen A ensimmäinen yksikkö nimettiin taas Y300:ksi. Alueeseen B liittyvän lisäosan yksiköistä ensimmäinen oli puolestaan Y201. Esiin tulleet rakenteet kaivettiin ja dokumentoitiin omina kokonaisuuksinaan. Rakenteisiin liittyvät maayksiköt on myös dokumentoitu omina yksiköinään. Rakenteiden nimeämisessä noudatettiin yllä mainittua periaatetta käyttäen rakenteiden etutunnuksena Y:n sijasta R:ää. Luettelot kaivausalueilla esiintyneistä yksiköistä ja matriisit niiden välisistä suhteista ovat tämän kertomuksen liitteenä 3 ja 4.

Kaivausalueelle luotiin oma koordinaatisto. Koordinaatisto oli lähes pohjois - etelä/ itä - länsi -suuntainen. Yksi kaivausalueen peruslinjoista (X= 500, Y= 800 - 831) kulki kaivausalueen B poikki itä - länsi -suunnassa. Toinen linja (X= 492, Y= 800 - 822) kulki tästä kahdeksan metriä etelämpänä, alueen A eteläpuolella. Kaivausalueiden sijainti dokumentoitiin kiinnittämällä tämän linjan (492 / 800 - 822) molemmat päät läheisen suulin länsikulmaan.

Kaivausalueen lähistölle oli tuotu korkeuskiintopiste jo kevään 2009 (Luoto, Kalle) tutkimusten yhteydessä. Se sijaitsi Vehmaan tilalle vievän tien sulla olevan itäisemmän kivipaaden päässä. Korkeus tässä oli 69,60 metriä mpy (N60). Korkeuksien vaaitsemisessa kaivauksilla käytettiin vaaituskonetta, kartoituksessa ja muussa dokumentaatiossa apuna kela- ja nivelmittoja sekä bussolia.

Dokumentointi ja näytteet

Ennen kaivauksen aloittamista vaaittiin kaivausalueen A pinta sekä koko 31 metriä pitkä selänne, jolle kaivausalue B tuli sijoittumaan. Karttoja kaivausalueilta piirrettiin säännöllisin välein aina kun tietty maayksikkö oli kaivettu alueelta pois. Pääosin tasokartat piirrettiin mittakaavassa 1:50 ja profiilikartat mittakaavassa 1:20. Tasot vaaittiin vaaituskoneella. Kaivauksen eteneminen ja havaitut ilmiöt dokumentointiin myös valokuvaamalla järjestelmäkameralla mustavalkofilmille sekä digitaalikameralla.

Kaivauksilla otettiin yhteensä neljä hiilinäytettä, joista Helsingin yliopiston ajoituslaboratorioon analysoitaviksi lähetettiin kaksi (Näytteet 1 ja 2). Analyysin tulokset tullaan liittämään tämän kertomuksen liitteeksi niiden valmistuttua. Maanäytteitä otettiin niin ikään neljä kappaletta, kukin vetoisuudeltaan 1 - 2 litraa. Näytteet analysoi FM Mia Lempiäinen Turun yliopiston kasvimuseolla marraskuussa 2009. Analyysin tulokset ovat tämän kertomuksen liitteenä 11. Kaivauksilla löydetyt palaneet ja palamattomat luut analysoi puolestaan FT Kristiina Mannermaa Helsingin yliopiston Eläinmuseolla niin ikään marraskuussa 2009. Osteologisen analyysin tulokset ovat kertomuksen liitteenä 12.

Jälkityöt

Jälkityöt tehtiin Pirkanmaan maakuntamuseolla syksyn 2009 kuluessa. Kartat piirrettiin puhtaaksi käyttäen MapInfo -tietokoneohjelmaa. Löydöt puhdistettiin ja luetteloitiin Excel-taulukkona. Mustavalkonegatiivit arkistoitiin Pirkanmaan maakuntamuseon kokoelmiin. Osa digitaalivalokuvista luetteloitiin Tampereen museoiden käyttämään Siiri-kuvatietokantaan. Kaikki digitaalikuvat on kuitenkin talletettu myös CD:llä Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön kokoelmiin.

Löydöistä erotettiin konservointiin lähtevät esineet ja niiden katkelmat ja ne toimitettiin konservoitaviksi Kansallismuseon konservointilaitokselle. Hiili- ja makrofossiilinäytteet, kuten kaivausten luumateriaalikin, toimitettiin analyysien tekijöille syksyn 2009 aikana.

Pintamaan koneellinen poisto

Tutkimukset kaivausalue A:lla aloitettiin poistamalla alueelta paksuudeltaan 10 - 40 cm paksuinen pintamaa koneellisesti (kuva 1). Ennen kaivamisen aloittamista pintamaa vaaittiin yhdessä linjassa pitkittäin kaivausalueen pituussuuntaan nähden. Pintamaa oli soraa, jota paikalle oli tuotu läheisen suulin pihan tasaamiseksi. Vaikka aiemmista tutkimusta tiedettiin pintamaan olevan täysin sekaantunutta maannosta, edettiin sen kaivamisessa kuitenkin rauhallisesti. Pintamaata poistettiin alueelta noin kymmenen senttimetrin kerroksissa, kaivaen aina yhtä kohtaa niin kauan kunnes pintamaan alta paljastui merkkejä alla olevasta kulttuurikerroksesta. Useimmiten näkyviin pintamaan alta paljastui noen sekaista soraa. Tämä oli taso, johon konekaivuu keskeytettiin.

Alue A:n kaivamisen tarkoituksena oli suoristaa vesihuoltolinjan kaivamisen yhteydessä syntynyttä profiilia, joka sään vaikutuksesta oli erosoitunut varsin paljon. Katsottiin, että muinaisjäännöksen säilyvyyden kannalta oli parasta suoristaa reuna ja samalla tutkia tämä noin vajaan metrin levyinen ja 17 metrin pituinen alue. Maannos kaivausalue A:lla osoittautui olevan soraa, jonka seassa oli luonnostaan myös suuria kiviä. Maannoksen laadun vuoksi ei kaivausalueen reunaa kyetty kaivamaan täysin suoraksi, sillä jo pintamaan koneellisen kaivuun yhteydessä suuret kivet aiheuttivat niitä poistettaessa pieniä kaivausalueen reunan sortumia. Siirryttäessä kaivamaan lapiolla ja lastoilla oli reunan sortuminen luonnollisesti helpompi välttää.

Dokumentaatiotaso 1

Pintamaan poistamisen jälkeen esiin saatu taso puhdistettiin lapiolla ja lastoilla sekä kaivausalueen eteläreunaa suoristettiin konekaivuun jäljiltä. Näkyville saatiin dokumentaatiotaso 1, jossa hallitsevina maannoksina olivat nokimaan sekainen sora (y 301 ja Y 304) sekä nokimaa (Y 302) (ks. kartta 3). Nokimaata (Y 302) tuli esiin tässä tasossa etenkin niillä alueilla, joilla myöhemmin voitiin havaita sijaitsevan kivirakenteiden 3 ja 4 (R 308 ja R 310).

Alunperin kaivausalue A oli pituudeltaan 22 metriä. Dokumentaatiotaso 1:n jälkeen ryhdyttiin kaivamaan alueelta pois yksikköä Y 301. Tässä yhteydessä havaittiin, että maannos ruutujen 493 - 495 /817 - 821 alueella oli harmaata sekaantunutta soraa. Soran seasta löytyi muun muassa keltaista rautalankaa. Samaa maannosta oli näkyvillä myös vesihuoltolinjakaivannon pohjoisreunassa, kaivausalue B:n lisäosassa. Maannos lienee jäännös vanhasta, ilmeisesti 1970-1980-lukujen taitteessa kaivetusta ja täytetystä vesihuoltolinjasta. Havainnon jälkeen kaivausalue A pienennettiin käsittämään ruudut 492 - 495/800 - 816.

Dokumentaatiotaso 2

Kaivausalue dokumentoitiin uudelleen sen jälkeen, kun nokimaan sekaisen soran (Y 301) kerros oli kaivettu siitä pois (ks. kartta 4 ja kuva 2). Esiin tullessa dokumentaatiotasossa pääasiallinen maannos oli nokimaata (Y 302). Nyt kaivausalueella alkoi jo erottua muutamia mielenkiintoisia ilmiöitä. Ruutujen 493 - 494 /812 - 813 alueella oli havaittavissa pinta-alaltaan noin neliömetrin laajuinen alue tummaa, palaneita kiviä sisältävää nokimaata (Y 307). Kivet nokimaan seassa olivat halkaisijaltaan alle kymmenen senttimetriä. Maannos oli erittäin tiivistä, ja sitä oli hankala kaivaa. Löytöinä yksiköstä saatiin palamatonta luuta.

Ruutujen 493 - 494 /806 - 808 alueella oli niin ikään nokimaan keskellä havaittavissa tumma, palaneita kiviä sisältävä nokimaa-alue. Yksikkö Y 309 oli tässä dokumentaatiotasossa laajudeltaan noin puolitoista neliömetriä. Myös tämän yksikön maannos oli erittäin tiivistä. Löytöinä yksiköstä saatiin hioinkivi (KM 2009054: 46), rautanauloja, palanutta ja palamatonta luuta, palanutta savea sekä tiilenpaloja.

Kaivausalueella A oli myös ruuduissa 492 - 493 /803 - 804 nähtävissä tummanruskeaa hiekkaa (Y 306). Maannos oli hienoa, möyheää hiekkaa, jonka seassa paikoin oli hieman nokea. Löydöt yksiköstä käsittivät palanutta savea sekä palanutta ja palamatonta luuta. Kaivauksen edetessä oli havaittavissa yksikön liittyvän kivirakenne 3:een.

Tutkimuksia jatkettiin kaivamalla yksiköt Y 302, Y 306, Y 307 ja Y 309 pääosin pois. Yksikkö Y 307 kattoi laajimmillaan ruudut 493 - 494 /812 - 814, eli se laajeni hieman dokumentaatiotaso 2:een nähden. Yksikkö Y 306 laajeni laajimmillaan ruutuihin 492 - 493 /804 - 807. Tummanruskea hiekka kattoi laajimmillaan siis kivirakenne 3:n (R 308) kokonaan. Kivirakenne 3:n kivien välissä ollut maannos oli siis tätä tummanruskeaa, möyheää, yksikkönä Y 306 dokumentoitua hiekkaa. Tumma, palaneita kiviä sisältävä nokimaayksikkö Y 309 laajeni dokumentaatiotaso 2:sta kattamaan ruudut 492 - 494 /807 - 811. Käytännössä yksikkö kattoi hieman kivirakenne 4:ää laajemman alueen (ks. kartta 13).

Dokumentaatiotaso 3

Kaivausalue dokumentoitiin kolmannen kerran kun kivirakenteet 3 ja 4 oli saatu kaivettua kokonaan esille (ks. kartta 5). Tässä dokumentaatiotasossa ne esiintyivät pinta-alaltaan laaja-alaisimpina. Maannos kaivausalueella oli pääasiassa vaaleaa hiekkaa (Y 305) tai soraa (Y 312), molemmat alueen luonnollista pohjamaata. Paikoin rakenteiden R 308 ja R 310 välissä ja länsipuolella oli havaittavissa nokimaatakin (Y 302). Näillä alueilla kaivausalue oli kuitenkin muuta aluetta noin 16 senttimetriä korkeammalla tasolla. Huomionarvoista on, että poiskaivetun yksikön Y 307 alta ja vierestä paljastui savikerros, joka sisälsi palaneita kiviä (Y 311).

Kivirakenne 3 (R 308) koostui halkaisijaltaan noin 20 - 40 cm olevista luonnonkivistä (kuva 3). Kivet eivät olleet palaneita. Kivikertoja rakenteessa oli useita (ks. kartta x, eteläprofiili). Rakenteen kaivausalueella näkyvä osuus oli laajuudeltaan noin 2 x 1,5 metriä ja oli lounais - koillissuuntainen. Rakenne jatkui kaivausalueen eteläprofiiliin. Rakenteen kivien välissä ollut maannos dokumetointu yksikkönä Y 306. Maannos kivien välissä oli möyheää, hienoa hiekkaa, ja kivien välissä olikin paikoin jopa tyhjiä koloja.

Kivirakenne 4 (R 310) koostui puolestaan halkaisjaltaan 20 - 30 cm olevista palaneista kivistä (kuvat 4 ja 5). Osa kivistä oli täysin mustaksi värjäytyneitä tai kuumudessa halkeilleita. Kivikertoja rakenteessa oli yksi. Rakenteen kaivausalueella näkyvissä ollut osa oli kooltaan 1,5 x 4 metriä. Rakenne jatkui kaivausalueen eteläprofiiliin. Rakenteen kivien välissä ollut maayksikkö on dokumentoitu yksikkönä Y 309. Maannos oli noen värjäämää hiekkaa, jonka seassa oli hiiltä ja palaneita pienehköjä kiviä. Rakenteen alla, oli muutamien hieman suurempien, halkaisijaltaan noin 40 cm olevien kivien välissä, kohdassa 491,90 - 492, 50 /809,40 - 809,90 musta nokimaalaikku. Yksikkö (Y313) oli noen mustaksi värjäämää soraa, jonka seassa oli hiiltä. Löytöinä maayksiköstä saatiin ainoastaan hieman tiilimurskaa.

Yhteenveto ja tulkintaa

Kaivausalue A:lla oli havaittavissa rakenteita ja kulttuurikerroksia, jotka paikoin olivat yli metrin paksuisia (esimerkiksi R 308:n kohdalla). Kaivausaluetta peitti lähes kauttaaltaan noensekaisen sora (Y 301) tai/ja nokimaa (Y 302). Näiden maannosten alla oli havaittavissa intensiivisestä maankäytöstä jääneitä merkkejä.

Kaivausalueella A oli havaittavissa kolme huomionarvoista ilmiötä: yksikkö Y 307 sekä kivirakenteet 3 ja 4. Sekä yksikkö Y 307 että kivirakenne 4:ään (R 310) liittyvä maannos Y 309 olivat molemmat tummaa, palaneita kiviä sisältävää nokimaata. Yksikön Y 307 yhteydessä ei havaittu siihen liittyvän sen kummempaa rakennetta, kun taas yksikön Y 309 yhteydessä olleen rakenteen R 310 kivet olivat kaikki palaneita. Pidän todennäköisenä, että molemmat sekä yksikkö Y 307 että kivirakenne 4 ja sen yhteydessä ollut yksikkö Y 309 ovat jonkinlaisten liesien pohjakerrosten jäänteitä. Tähän viittaa molempien maannosten samankaltaisuus ja tosiasia, että molemmissa maayksiköissä ja kivirakenne 4:ssä on palaneita kiviä.

Kivirakenne 3:n (R 308) luonne on sen sijaan epävarma. Rakenteen kivet eivät olleet tulen rapauttamia eivätkä muutenkaan näyttäneet olleen tulessa. Maannos kivien välissä oli möyheää, tummanruskeaa hiekkaa (Y 306). Profiilikartasta (ks. kartta 13) voidaan havaita, että Y 306 rajaa yksikön Y 309 itäpuolelleen. Raja on selkeä ja pystysuora. Profiilikartassa on myös nähtävissä suuri, halkaisijaltaan noin 2 metriä oleva kivi, joka sijaitsee kivirakenne 3:n itäreunassa. On mahdollista, että suuri kivi ja rakenne Y 308 muodostaisivat perustan etelä-pohjoissuuntaiselle seinälinjalle, jonka sisäpuolelle muun muassa liedenpohjaksi tulkittu kivirakenne 4 (R 310) jäisi. Tässä yhteydessä rakenne R 308 toimisi lähinnä jonkinlaisena seinän ulkopuolelle jäävänä salaojana. On kuitenkin painotettava, että kaivausalueen ollessa kovin kapea ja rakenteen jatkuessa osin kaivausalueen ulkopuolelle, on tulkinta vähintäänkin epävarma. Löytöjen perusteella kulttuurikerrokset kaivausalue A:lla ajoittuvat todennäköisesti 1600- ja/tai 1700-luvuille, mutta saattavat olla osin tätä nuorempiakin.

Havainnot kaivausalueella B

Kaivausalue B käsitti neljä erillistä kaivausaluetta: Profiilipalkin itä- ja länsipuoliset alueet, itse profiilipalkin sekä vesihuoltolinjan alueella sijainneen niin kutsutun lisäosan. Kaikki alueet kaivettiin ja dokumentoitiin erillisinä alueina. Profiilipalkin itä- ja länsipuolisia alueita pyrittiin kaivamaan suurin piirtein samassa tahdissa toisiinsa nähden, jotta niissä esiintyvät ja mahdollisesti toisiinsa liittyvät ilmiöt voitaisi dokumentoida alueiden ollessa suurin piirtein yhtä pitkälle kaivettuna. Seuraavassa esittelen kaivausalue B:llä havaitut ilmiöt aluekohtaisesti dokumentaatiotaso kerrallaan.

Dokumentaatiotaso 1

Ennen pintamaan poistamista koko kapea selänne, jolla kaivausalue B kokonaisuudessaan sijaitsi, vaaittiin päästä päähän. Pintavaaitus suoritettiin metrin ruudukossa ottaen vaaitusluvut aina ruudun nurkista sekä keskeltä (ks. kartta 6). Selänteen laella oli käyty jonkinlaisella telaketjullisella koneella (kenties kaivinkoneella), jonka jäljiltä maannoksen päällikerros oli painunut tiiviiksi pieneltä alalta kohdassa y = 814 - 815. Tämä ei kuitenkaan haitannut kyseisen kohdan havainnointia. Pintamaa (Y 100) oli koostumukseltaan humuksensekaista multaa, jonka joukossa oli paikoin myös soraa. Löytöjä pintamaakerroksesta ei tullut.

Pintamaan poistamisen jälkeen koko selänteen alue puhdistettiin, jotta saataisi käsitys sillä olevista maayksiköistä. Esiin saadussa dokumentaatiotaso 1:ssä oli havaittavissa pintamaakerroksen alta esiin tuleva nokimaakerros (Y 102 ja Y 104). Paikoin nokimaakerroksen päällä oli kuitenkin vielä pintamaan sekainen sorakerros (Y 101 ja Y 103). Sorakerros oli osin sekaantunut ja vaikutti paikalle tuodulta. Sen synty saattaa liittyä alueella aiemmin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa tehtyihin vesihuoltotöihin. Aivan selänteen itäosassa oli nähtävissä laajuudeltaan noin 9 neliömetrin laajuinen alue, jolle oli hiljattain tuotu savea (Y 105) (ks. kartta 7). Kaivamista jatkettiin poistamalla osin sekaantuneet sorakerrokset Y 101 ja Y 103.

Dokumentaatiotaso 2

Dokumentaatiotasossa kaksi kaivausalue oli rajautunut ruutujen 499 - 501 /810 - 821 väliselle alueelle. Profiilipalkki sijaitsi kohdassa y= 812,5 - 813,5. Tämän länsipuolisella alueella maannos oli kokonaan nokimaata (Y 102). Nokimaan seassa oli näkyvissä muutamia kiviä, muttei vielä mitään rakenteeseen viittaavaa (ks. kartta 8).

Profiilipalkin itäpuolella maannos oli niin ikään pääasiassa nokimaata (Y 104). Aivan kaivausalueen pohjoisreunassa kulki kuitenkin vajaan puolen metrin levyinen alue, jossa maannos oli soran sekaista nokimaata (Y 106). Tämä osa kaivausalueesta sijaitsi noin 30 cm alempana kuin selänteen laki, sillä selänne vietti voimakkaasti kohti sen pohjoispuolella olevaa maantietä. Oli selvää, että selänteen tämän osan maannokset olisivat häiriintyneempiä kuin aivan sen laella sijaitsevat. Profiilipalkin itäpuoleisella kaivausalueen osalla oli jo dokumentaatiotasossa 2 nähtävissä rykelmä kiviä, jotka kuuluivat kivirakenne 1:een (R 108). Kivistä osa sijaitsi pohjoiseen viettävässä rinteessä ja oli selvästi luisunut pois paikoiltaan (ks. kartta 8).

Tutkimuksia jatkettiin kaivamalla pois nokimaayksiköt Y 102 ja Y 104. Löytöinä profiilipalkin länsipuolelta yksiköstä Y 102 saatiin palanutta luuta, palanutta savea, tiiltä sekä kuonaa. Profiilipalkin itäpuoliselta alueelta löydettiin yksikön Y 104 pintakerroksesta 1600-luvun puoliväliin ajoittuva kuparilantti. Muita yksiköstä saatuja löytöjä olivat rautanaulat ja rautaesineiden katkelmat, palanut savi, tiilimurska sekä palanut ja palamaton luu.

Dokumentaatiotaso 3

Nokimaakerroksen Y 104 alta paljastui profiilipalkin itäpuoliselta alueelta musta, hiilensekainen nokimaakerros (Y 107). Hiiltynyttä puuta oli yksikössä paikoin runsaasti. Yksikkö kattoi ainoastaan selänteen laella olevan kaivausalueen osan, sitä ei ollut pohjoiseen viettävässä kaivausalueen osassa. Täällä maannos oli edelleen soran sekaista nokimaata (Y 106). Nyt näkyvissä oli selkeästi kivirakenne 1 (R 108), jonka kivistä osa sijaitsi selänteen päällä yksikön Y 107 alueella ja osa rinteessä yksikön Y 106 kattamalla alueella. Kivirakenne 1 (R 108) koostui halkaisijaltaan noin 10 - 50 cm olevista palaneista kivistä (kuva 6). Rakenne oli laajuudeltaan noin 3 x 2 metriä ja se sijaitsi siis osittain rinteessä ja osittain tasaisella maalla kumpareen laella. Kivirakenne ei ollut tiivis, vaan kivet sijaitsivat toisistaan hieman erillään. Kivikertoja rakenteessa oli yksi. Rakenteen kivien välissä ollut maayksikkö on dokumentoitu yksikkönä Y 107. Aivan profiilipalkin itäpuolisen kaivausalueen itäpäässä oli havaittavissa sekaantuneen soran (Y 109) kattama alue. Löytöjä ei tästä yksiköstä tullut.

Profiilipalkin länsipuolella ei kaivausalueella voitu havaita Y 107 kaltaista hiilitynyttä kerrosta. Kun yksikkö Y 102 oli kaivettu pois, paljastui sen alta punertava, raudan värjäämä silttikerros (Y 111). Tämä oli alueen luonnollsita pohjamaata. Alueella oli myös nähtävissä kivirakenne 2 (R 110). Rakenne koostui halkaisijaltaan 20 - 40 cm olevista kivistä. Rakenteessa oli myös neljä suurempaa, halkaisijaltaan noin puoli metriä olevaa särmikästä lohkaretta. Nämä neljä suurempaa kiveä sijaitsivat etelälounais - pohjoiskoillissuuntaisessa rivissä. Pinenmmät kivet sijaitsivat suurten kivien pohjoispuolella, satunnaiselta vaikuttavassa järjetyksessä. Näistä kivistä osa vaikutti palaneilta. Rakenteen itäosassa oli muutama, halkaisijaltaan noin 40 cm oleva kivi poikittain neljän suuremman kiven muodostamaan linjaan nähden (ks. kartta 9 ja kuva 7).

Profiilipalkin länsipuolinen alue oli näin saatu kaivettua pohjaan. Profiilipalkin itäpuolisen alueen tutkimista jatkettiin kaivamalla musta, hiilensekainen nokimaayksikkö (Y 107) ja kivirakenne 1 (R 108) pois. Löytöinä yksiköstä saatiin kaksi liitupiipun varren katkelmaa, rautanauloja ja rautaesineiden katkelmia, rautainen haka, palanutta ja palamatonta luuta, palanutta savea sekä hieman kuonaa.

Dokumentaatiotaso 4

Dokumentaatiotasossa neljä oli profiilipalkin itäpuolisella alueella havaittavissa ruskean likamaan (Y112) kattama alue. Alue kattoi ruudut 498 - 500/ 813,5 - 819 eli pääasiassa alueet, jolla musta, hiilensekainen nokimaa (Y 107) oli ollut paksuimmillaan. Muualla kaivausalueella maannos oli soran sekaista nokimaata (Y 106). Kaivausalueella oli muutamia suurehkoja kivä, mutta ne eivät vaikuttaneet muodostavan minkäänlaista rakennetta (ks. kartta 10).

Kaivamista jatkettiin poistamalla yksikkö Y 112. löytöinä siitä saatiin rautavartaan katkelma, palanutta savea sekä liitupiipun katkelma.

Dokumentaatiotaso 5

Dokumentaatiotaso viidessä lähes koko profiilipalkin itäpuolinen alue oli saatu kaivettua pohjaan (ks. kartta 11). Näkyvissä oli melkein koko kaivausalueen peittävä punertavan siltin maannos (Y 115). Ainoastaan suurehkon kiven eteläpuolella ruudussa 498/ 816-817 oli havaittavissa palaneen kiven sekaista nokimaata (Y 113) noin puolen neliömetrin kokoisella alueella. Tämän paksuudeltaan noin kymmenisen senttimetriä olleen yksikön alta paljastui hiilen sekaisen soran (Y 115) kerros, joka puolestaan oli paksuudeltaan noin viisi senttimetriä. Yksiköt kaivettiin pois, ja näin koko kaivausalue oli saatu kaivetuksi pohjamaahan saakka. Palaneen kiven sekaisesta nokimaasta (Y 113) löydettiin mahdollisen hioimen katkelma (KM 2009054: 192), palanutta savea sekä palanutta ja palamatonta luuta.

Profiilipalkki

Profiilipalkki kaivettiin viimeisenä, siinä vaiheessa kun sen molemmin puolin olleet alueet oli saatu kaivettua pohjaan. Profiilipalkissa oli havaittavissa samat maannokset kuin sen itäpuolisella ja osin myös länsipuolisella alueella: Pintamaan (Y 100) alla oli pintamaan sekaisen nokimaan kerros (Y 101). Tämän alla oli havaittavissa nokimaakerros Y 104, jonka alla oli puolestaan mustan, hiilensekaisen nokimaan kerros Y 107. Selvyyttä siihen, miksi profiilipalkin länsipuolisella alueella ei tällaista hiilensekaista kerrosta havaittu, ei profiilipalkin kaivamisen yhteydessä saatu. Kenties syynä on se, että kulttuurikerrokset olivat ylipäätään ohuempia alueen länsi- kuin itäosassa. Tämä käy hyvin ilmi profiilipalkista piirretyistä profiilikartoista x ja x, joista palkin itäisempää profiilia kuvaavassa on havaittavissa selkeästi maannosten Y 104 ja Y 107 välinen ero. Tällaista eroa ei profiilipalkin länsipuolisessa profiilissa ollut havaittavissa. Sen sijaan havaittiin, että kaivausteknisistä syistä erikseen nimetyt yksiköt Y 102 ja Y 104 olivat itse asiassa samaa maannosta.(ks. kartta 9)

Profiilipalkin kohdalla oli mustan, hiilensekaisen nokimaakerroksen (Y 107) alla ruskeaa likamaata (Y 112) aivan kuten palkin itäpuolellakin. Niin ikään profiilipalkin kohdalla pohjamaannos oli punertavaa silttiä (Y 115).

Lisäosa

Kuten jo aiemmin on tullut ilmi, oli kaivausalueen B eteläsivulla Kalle Luodon (2009) kevään tutkimusten yhteydessä, silmälläpitäen tulevia pelastuskaivauksia, jätetty esiin noin kuuden metrin pituinen ja leveydeltään alle metrin oleva alue, jolla oli havaittavissa kulttuurimaata. Kulttuurimaa osoittautui kuitenkin olevan valunut aikoinaan alas kaivausalue B:n laelta: se oli laikkuina sekaantuneen soran (Y204) seassa. Luultavasti maan valuminen oli tapahtunut jo vesihuoltolinjan ensimmäisen kaivuun yhteydessä 1970 - 1980 -lukujen taitteessa.

Maannokset sekaantuneen soran lisäksi alueella olivat noen sekainen sora (Y 201), palaneita kiviä sisältävä nokimaa (Y 202) sekä nokimaa (Y 203). Kartoista 6 ja 7 käy ilmi maannosten sijioittuminen alueelle. Löytöinä alue B:n lisäosasta saatiin palamatonta ja palanutta luuta, palanutta savea sekä kuonaa. Sekaantuneen soran Y 204 seasta löydettiin keltaista rautalankaa sekä valkoinen muovilappu, jossa luki "Kemira 2".

Yhteenveto ja tulkintaa

Kaivauslaueen B ilmiöistä mielenkiintoisimmiksi osoittautuivat kivirakenteet 1 (R 108) ja 2 (R 110). Kivirakenne 1 sijaitsi profiilipalkin kohdalla sekä sen itäpuolisella alueella. Rakenteen kivistä osa oli selänteen päällä yksikön Y 107 alueella ja osa rinteessä yksikön Y 106 kattamalla alueella. Rakenne koostui halkaisijaltaan noin 10 - 50 cm olevista palaneista kivistä. Se oli laajuudeltaan noin 3 x 2 metriä. Kivirakenne ei ollut tiivis, vaan kivet sijaitsivat osin toisistaan erillään. Kivikertoja rakenteessa oli yksi. Rakenteen kivien välissä ollut maayksikkö on dokumentoitu yksikkönä Y 107. Tämä musta, hiilensekaisen nokimaan kerros jatkui kuitenkin myös rakenteen kattaman alueen ulkopuolelle. Yksikköä Y 107 peitti profiilipalkin itäpuolisella alueella nokimaakerros Y 104. Sama kerros on dokumentoitu profiilipalkin länsipuolella yksikkönä Y 102. Alueella, jossa musta, hiilensekainen nokimaa oli paksuimmillaan oli sen alapuolella havaittavissa ruskeaa likamaata (Y 112).

Kivirakenne 1 (R 108) lienee jonkinlaisen kiuas- tai liesirakenteen jäännös. Rakenne näyttää rauenneen ja kivet levinneen etenkin alarinteeseen kohti pohjoispuolella kulkevaa maantietä. Voidaan siis olettaa paikalla sijainneen jonkinlaisen liedellisen /kiukaallisen rakennuksen tai rakenteen. Musta, hiilensekainen nokimaakerros Y 107 liittyy rakenteeseen R 108. Näin ollen on todennäköistä rakenteen R 108 olevan samanaikainen yksikön Y 107 kanssa. Y 107 puolestaan lienee palokerros, joka ajoittuu paikalla olleen liedellisen /kiukaallisen rakennuksen tuhoutumisajankohtaan.

Kivirakenne 2 (R 110) sijaitsi profiilipalkin länsipuolella ja oli luonteeltaan epämääräisempi. Rakenne koostui halkaisijaltaan 20 - 40 cm olevista kivistä. Siinä oli myös neljä suurempaa, halkaisijaltaan noin puoli metriä olevaa särmikästä lohkaretta. Nämä neljä suurempaa kiveä sijaitsivat etelälounais - pohjoiskoillissuuntaisessa rivissä. Pienemmät kivet sijaitsivat suurten kivien pohjoispuolella, satunnaiselta vaikuttavassa järjetyksessä. Näistä kivistä osa vaikutti palaneilta. Rakenteen itäosassa oli muutama, halkaisijaltaan noin 40 cm oleva kivi poikittain neljän suuremman kiven muodostamaan linjaan nähden (ks. kartta x). On mahdollista, että neljän suurempaa, toisiinsa nähden linjassa olevaa kiveä muodostavat rakennuksen itä - länsisuuntaisen seinälinjan. Kaivausalueen ollessa kapea ja alueen luonteen rikkonainen ei tätä tulkintaa kuitenkaan voitu varmentaa kaivausten kuluessa. Huomionarvoista kuitenkin on, että paikalla on sijainnut 1700-luvun isojakokartan (viite) mukaan asuinrakennus. Löytöjen perusteella kulttuurikerrokset ja rakenteet kaivausalue B:lla ajoittuvat todennäköisesti 1600- ja/tai 1700-luvuille.

Havainnot konekaivualueilla 1 ja 2

Osa selänteestä, jolla myös kaivausalue B sijaitsi, kaivettiin koneellisesti arkeologin valvonnassa. Konekaivualueet sijoittuivat selänteen molempiin päihin (konekaivualue 1 selänteen länsipäähän ja konekaivualue 2 itäpäähän) noin kymmenen metrin pituisille ja 1 - 4 metriä levyisille alueille (ks. kartta 2). Pintamaata poistettiin koneellisesti konekaivualueilta kymmenen senttimetrin kerroksissa aina siihen saakka kunnes näkyviin tulivat alueillla mahdollisesti sijainneet kulttuurimaakerrokset. Tämän jälkeen alueet siistittiin ja tasoitettiin käyttämällä apuna kaivauslastaa ja lapiota, jotta saatiin merkittyä kartalle alueet, joilla kulttuurimaata esiintyi. Dokumentoinnin jälkeen alueet kaivettiin pohjaan kaivinkoneella kymmenen senttimetrin kerroksissa. Löytöjä otettiin talteen valvonnan jokaisessa vaiheessa.

Alueiden maannosten tiedettiin olevan pääsääntöisesti joko luonnollisia tai sekaantuneita. Sekaantuminen lienee seurausta alueen vesihuoltolinjan tekemisestä 1970- 1980 -lukujen taitteessa. Maannosten sekaantumiseen on aikanaan vaikuttanut myös konekaivuualue 2:n länsipäässä sijainneen sähkötolpan pystyttäminen. Toisaalta selänteen eteläisen profiilin leikkauksen perusteella tiedettiin myös, että konekaivuualueella 2 saattaisi olla jäljellä myös kulttuurimaata (ks. kartta 16).

Konekaivualue 1

Maannos konekaivualue 1:llä oli pääsääntöisesti luonnollista, mikä tiedettiin alueelle aiemmin kaivettujen koekuoppien perusteella (ks. kartta 1). Noen tummaksi värjäämää hiekkaa tuli kuitenkin esille ruutujen 499 - 500 /807,70 - 809,99 alueelta. Nokimaa (nokimaalaikku 1a) pinnalla oli sen itäreunalla noin 50 senttimetriä leveä alue, jossa oli halkaisijaltaan noin kymmenen senttimetriä olevia palaneita kiviä. Nokimaakerros oli paksuudeltaan noin kymmenen senttimetriä. Löytöinä nokimaasta saatiin hieman palanutta savea sekä metallilevyn katkelma (KM 2009054:242).

Konekaivualue 2

Konekaivualue 2:lla maannos oli pääsääntöisesti ruskeaa, möyheää, mullansekaista hiekkaa. Maannos oli selkeästi sekaantunutta, vaikka siitäkin löydettiin hieman palanutta savea sekä palamattomia eläinten hampaita. Alueella oli kuitenkin myös havaittavissa nokimaalaikkuja ( 2a-2d). Nokimaa-alueiden sijainnit käyvät ilmi kartasta 2.

Selkein nokimaa-alueista sijoittui lähelle selänteen lakea ja kaivausalue B:n itäreunaa kohtaan 499 - 500 /819 - 821,5 (nokimaa-alue 2a, kuva 8). Täällä nokimaa oli värjännyt hiekan lähes mustaksi, ja sen joukossa oli runsaasti halkaisijaltaan noin kymmenen senttimetriä olevia kiviä. Nokimaa-alueen pohjoisreuna kulki koillislounaissuuntaisesti kohti selänteen eteläreunaa. Kohdassa 499,70 - 500,40 /821,00 - 821,50 oli suurehko, halkaisijaltaan puolisen metriä oleva palanut kivi, joka rajasi nokimaa-alueen koilliskulmaa. Nokimaakerros oli paksuudeltaan noin 20 senttimetriä. Löytöinä nokimaa-alue 2a:lta saatiin tuluspiinpala, palanutta savea sekä kvartsia.

Nokimaata oli havaittavissa laikkuina vielä kohdissa 501 /824 (nokimaa-alue 2b), 500 /826 (nokimaa-alue 2c) ja 500 /829 - 831 (nokimaa-alue 2d). Nokimaakerrosten paksuus oli alueilla 2b ja 2d 10 - 20 senttimetriä. Nokimaalaikku 2c oli kuitenkin muita paksumpi, noin 30 senttimetriä. Nokimaa-alue 2c:n länsipuolella olikin pintamaan alla kalliota, jonka kupeeseen kulttuurikerros oli muodostunut muuta aluetta paksummaksi. Löytöinä nokimaa-alueilta 2b - 2c saatiin palanutta savea, palanutta luuta sekä tiiltä.

Yhteenveto

Maannokset konekaivualueilla 1 ja 2 olivat pääsääntöisesti joko luonnollisia tai sekaantuneita. Alueilta paljastui kuitenkin myös nokimaa-alueita, jotka dokumentoitiin (nokimaalaikut 1a sekä 2a - 2d). Nokimaakerrosten paksuus vaihteli 10 - 30 senttimetriin ja niiden kattama ala neliömetristä muutamaan neliömetriin. Valvonnan yhteydessä tehdyt löydöt otettiin talteen lukuunottamatta tiilenpalasia. Löydöt alueilta käsittivät palanutta savea, tuluspiitä, kvartsia sekä palanutta ja palamatonta luuta.

Erityisesti konekaivualue 2:lla oli havaittavissa alueen maannosten sekaantuminen. Maannosten häiriintyminen on luultavasti tapahtunut jo alkuperäistä vesihuoltolinjaa kaivettaessa ja louhittaessa. Paikalla sijainneita kallioita on tuolloin jouduttu räjäyttämään, jotta vesiputki on saatu laitettua sille tarvittavaan syvyyteen. Nokimaalaikut 2b - d ovatkin luultavasti alueella aikanaan sijainneen kulttuurikerroksen pohjimmaisia jäänteitä. Sen sijaan nokimaa-alue 2a oli paremmin säilynyt kenties siksikin, että se sijaitsi kumpareen laella eikä rinteessä niin kuin muut konekaivuualue 2:lla jäljellä olleista kulttuurikerroksista.

Havainnot suulin viereiseltä sähkökaapelikaivannolta

Kaivausten lopussa (7.10.2009) valvottiin myös Vehmaan tilan suulin vieressä tapahtunutta kaapelikaivannon kaivuutyötä. Kaapeli vedettiin vielä kesällä 2009 pystyssä olleelta ja noin 6 metrin päässä suulin pohjoiseinästä sijaitsevalta sähköpylväältä suoraan kohti suulin pohjoisseinää. Sähköpylvään luokse kaapeli oli vedetty jo aiemmin. Vanhat sähköpylväät tullaan poistamaan, jonka jälkeen sähkö saadaan suulille kaapelia myöten.

Kaivinkonekuski oli sama kuin konekaivualue 1:tä ja 2:ta kaivettaessa, mikä helpotti työn organisointia. Kaivinkone kaivoi sähköpylväältä suulin pohjoisseinää kohti suoran kaivannon, joka oli syvyydeltään 30 - 40 cm, leveydeltään noin metrin ja pituudeltaan noin kuusi metriä. Suulin pohjoisseinän vieressä kaivanto kulki aivan vanhan betonisen kivijalan vierestä, sen koillispuolelta (ks. kartta 2). Kaivuri kaivoi edeten hitaasti arkeologin valvoessa työtä. Välillä kaivaminen keskeytettiin, jotta mielenkiintoisilta vaikuttavat ilmiöt voitiin tarkastaa lapiolla ja lastalla kaivaen. Kaivinkone kaivoi maata kaivannon pituussuuntaan nähden sivusuunnassa kasaten kaivetun maan eteensä. Tilanteesta otetuista valokuvista saattaa siksi välittyä kuva, että kaivanto olisi ollut todellisuutta leveämpi.

Maannos kaivetuilla alueilla oli osin sekaantunutta. Näin oli suulin pohjoisseinän vieressä olevan betonisen kivijalan ympäristössä, alueella, joka ulottui noin metrin päähän kivijalasta. Myös sähköpylvään ympäristössä maannos oli sekaantunutta noin metrin säteellä pylväästä. Muualla kaapelikaivannossa oli havaittavissa seuraavanlainen maannos:

turve 0 - 10 cm

mullan sekainen hiekka 10 - 15 cm

harmaa sekoittunut hiekka 15 - 25 cm

tumma nokimaa 25 - 30 cm

puhdas hiekka 30 - 40 cm

Löytöinä nokimaan seasta tuli tiilenpaloja, joita ei otettu talteen. Nokimaakerros oli ohut verrattuna kaivausalueiden A ja B kulttuurikerroksiin. Lisäksi se vaikuttaa löytöjensä perusteella näitä nuoremmalta. Kaapelikaivanto sijaitsee muinaisjäännöksen etelärajan tuntumassa, jossa kulttuurikerrokset luonnollisesti ovat keskusalueita ohuemmat. On kuitenkin todettava, että kaapelikaivannosta saatujen havaintojen perusteella kiinteää muinaisjäännöstä on jäljellä myös suulin pohjoisseinän pohjoispuolella. Kaivuutyön lopuksi kaivinkone peitti kaivannon huolellisesti sekä tasoitti pintamaan arkeologin yhä valvoessa työskentelyä.

Löydöt

Molempien kaivausalueiden (A ja B) löytöaineisto edustaa tyypillistä historiallisen ajan asuinpaikan löytöaineistoa. Alueelta A löydettiin massalöytöryhmiin luettavia löytöjä kuten jonkin verran tiilimurskaa, palanutta savea ja kuonaa. Tiilimurskaa ja kuonaa ei otettu talteen. Muutoin alueen kaikki löydöt, lukuunottamatta täysin resenttejä löytöjä, luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmiin. Alueelta löydetty palanut savi voidaan tulkita jäänteeksi savitiivisteestä, jolla on voitu tilkitä erilaisia rakenteiden (kuten uunin) tai rakennusten seiniä tai seinämiä.

Alueen löytöjen joukossa on joitakin astialasin kappaleita (KM 2009054: 12, 14 ja15), joista osa, ruskea väriltään, lienee suhteellisen nuorta. Palojen joukossa on myös yksi väritön, valkoisella koristeltu astialasin reunakappale (KM 2009054:15). Tasolasia löydettiin vain yksi vihreä, iridisoitunut pala (KM 2009054:13). Myös keramiikkaa löydettiin harvakseltaan; ainoastaan 5 palaa punasavikeramiikkaa (KM 2009054:19 ja 20). Punasaviastianpalaset olivat joko toiselta tai molemmin puolin lasitettuja. Lasitteen väri vaihteli kellanvihreänruskeasta punertavaan. Yhden paloista (KM 2009054:19) ulkopinta oli kohokuviollinen ja musta. Palat ovat peräisin tarjoiluastioista.

Liitupiipunvarren paloja sekä tuluspiitä löydettiin alueelta joitakin kappaleita. Löytöjen joukossa on myös yksi kokonainen liitupiipun koppa (KM 2009054: 18). Koppa on koristelematon, mutta sen kannassa on tekijän leima. Leima on kuitenkin niin epäselvä, ettei sen perusteella voi ajoittaa esinettä tarkemmin. Piipunkopan muotokieli kuitenkin viittaisi sen olevan 1600-luvun loppupuoliskolta tai 1700-luvun alkupuoliskolta. Aivan kaivausalueen pohjimmaisista kerroksista löydettiin mustasta nokimaakerroksesta (Y 313) kivinen hioin (KM 2009054:46). Löytöjen joukossa oli myös palanutta ja palamatonta luuta, joista teetettiin luuanalyysi. Yksittäisenä löytönä mainittakoon vielä palanen nahkaa (KM 2009054:11), joka löytyi lähes koko kaivausalueen A peittävästä nokimaakerroksesta.

Myös alueelta B löydettiin jonkin verran tiilimurskaa ja kuonaa, joita ei siis talletettu Kansallismuseon kokoelmiin. Palanut ja etenkin palamaton luu muodosti kaivausalueen runsaslukuisimman löytöryhmän. Luuanalyysin mukaan luut olivat kaikki, kuten kaivausalue A:ltakin löydetyt luut, peräisin karjaeläimistä, pääasiassa naudoista (Mannermaa 2009, 4). Toinen kaivausalueen yleisimmän löytöryhmän muodosti palanut savi. Astialasia löydettiin vain muutamia paljoa (KM 2009054: 62 ja 146) ja punasavikeramiikkaakin vain 18 palaa. Palat oli useimmissa tapauksissa (KM 2009054:95 - 97, 199) lasitettu oranssinruskealla lasitteella, jota oli yleensä vain palojen toisella pinnalla. Fajanssia löydettiin yhteensä kuusi palaa (KM 2009054:63 ja 64). Alueen löytöjen joukossa oli joitakin liitupiipun varren katkelmia sekä tuluspiitä. Kvartsi-iskoksiksi luokiteltuja kvartsinpaloja löytyi kaksi (KM 2009054: 181 ja 243), joista jälkimmäinen konekaivuun valvonnan yhteydessä.

Kaivausalueen B pintakerroksesta, pintamaan sekaisesta sorasta (Y103) löydettiin rautainen hevosen jääkenkä (KM 2009054: 84). Tämän kerroksen alapuolisen nmokimaakerroksen Y 104 pintakerroksesta löytyi kuparinen raha (KM 2009054:85, kuva 9). Raha on ruotsalainen 1/4 äyri ja se on lyöty 1600-luvun puolivälin tienoilla, mahdollisesti vuonna 1645. Alueelta saatiin löytöinä useita rautanauloja, rautavartaiden katkelmia, tunnistamattomien rautaesineiden kappaleita sekä metallilevyn katkelma (KM 2009054:58) ja suikaleiksi leikattua metallilevyä (KM 200905460 ja 61). Mielenkiintoisia löytöjä ovat erityisesti rautainen haka (KM 2009054: 141), liki parikymmensenttinen rautanaula (KM 2009054:140), sekä rautainen työkalun, mahdollisesti napakairan tai jonkinlaisen uurtimen, katkelma (KM 2009054: 142, kuva 10). Kaikki kolme viimeksi mainittua esinettä löytyivät mustasta hiilensekaisesta nokimaakerroksesta (Y 107), joka on tulkittu paikalla mahdollisesti sijainneen rakennuksen palosta syntyneeksi kerrokseksi. Aivan kaivausalueen pohjimmaisista kerroksista, palaneen kiven sekaisesta nokimaayksiköstä löytyi vielä kivinen hioin (KM 2009054: 192).

Näytteet

Kaivauksilla otettiin yhteensä neljä hiilinäytettä, joista Helsingin yliopiston ajoituslaboratorioon analysoitaviksi lähetettiin kaksi (Näytteet 1 ja 2). Analyysin tulokset tullaan liittämään tämän kertomuksen liitteeksi niiden valmistuttua. Maanäytteitä otettiin niin ikään neljä kappaletta, kukin vetoisuudeltaan 1 - 2 litraa. Näytteet analysoi FM Mia Lempiäinen Turun yliopiston kasvimuseolla marraskuussa 2009. Analyysin tulokset ovat tämän kertomuksen liitteenä 11. Kaivauksilla löydetyt palaneet ja palamattomat luut analysoi puolestaan FT Kristiina Mannermaa Helsingin yliopiston Eläinmuseolla niin ikään marraskuussa 2009. Osteologisen analyysin tulokset ovat kertomuksen liitteenä 12.

Kaivausalue A:lla oli havaittavissa rakenteita ja kulttuurikerroksia, jotka paikoin olivat yli metrin paksuisia. Kaivausaluetta peitti lähes kauttaaltaan noensekainen sora tai/ja nokimaa. Kaivausalueelta löydettiin myös kaksi liedenpohjiksi tulkittua rakennetta sekä yksi salaojaksi tulkittu kiveys. Löytöjen perusteella kulttuurikerrokset kaivausalue A:lla ajoittuvat todennäköisesti 1600- ja/tai 1700-luvuille, mutta saattavat olla osin tätä nuorempiakin.

Kaivauslaueen B ilmiöistä mielenkiintoisimmiksi osoittautuivat kivirakenteet 1 ja 2. Kivirakenne 1 lienee jonkinlaisen kiuas- tai liesirakenteen jäännös. Voidaan siis olettaa paikalla sijainneen jonkinlaisen liedellisen /kiukaallisen rakennuksen tai rakenteen. Rakenteen 1 alueella oli havaittavissa musta, hiilensekainen nokimaakerros, joka tulkittiin paikalla sijainneen rakennuksen palosta syntyneeksi palokerrokseksi.

Kivirakenne 2 oli luonteeltaan epämääräisempi. Neljän suuremman kiven muodostama kivirivi voi olla rakennuksen itä - länsisuuntainen seinälinja, mutta kaivausalueen ollessa kapea ja alueen luonteen rikkonainen ei tätä tulkintaa kuitenkaan voitu varmentaa kaivausten kuluessa. Huomionarvoista kuitenkin on, että paikalla on sijainnut 1700-luvun isojakokartan (Hornborg 1783-94) mukaan asuinrakennus. Löytöjen perusteella kulttuurikerrokset ja rakenteet kaivausalue B:lla ajoittuvat todennäköisesti 1600- ja/tai 1700-luvuille.

Kaivausten aikana tutkittiin kokonaisuudessaan se osa muinaisjäännöstä, joka tuli jäämään paikalle rakennettavan kevyenliikenteenväylän alle. Lisäksi valvottiin varsinaisen kaivausalueen eteläpuolelle tehtyä sähkökaapelilinjan kaivuuta. Aikaisempien tutkimusten ja näiden kaivausten yhteydessä tehtyjen havaintojen perusteella kiinteää muinaisjäännöstä on vielä jäljellä kesän 2009 kaivausalueen eteläpuolella.

Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, toim. Timo Alanen ja Saulo Kepsu, SKS:n toimituksia 505, Tampere 1989.

Piilonen, Juhani 2007. Sastamalan historia 2. 1300-1860. Vammala.

Suomen asutus 1560-luvulla, kartasto ja kyläluettelot, Forssa 1973.

Painamattomat lähteet

Luoto, Kalle 2009. Arkeologiset koetutkimukset Sastamalan Vehmaan (Vehmaa) ja Laukulan (Laukula) kylien alueella keväällä 2009. Pirkanmaan maankuntamuseon arkistossa.

Mannermaa, Kristiina 2009. Sastamala Vehmaa, arkeologisen luuaineiston analyysi.

Tupala, Ulla 2009. Sastamala Vehmaa (Vehmaa). Sastamalan Vehmaan historiallisella kylänpaikalla tapahtuneen vesijohto- ja viemärikaivannon arkeologinen valvonta 4. - 8.6.2009. Pirkanmaan maankuntamuseon arkistossa

Digitaaliset lähteet:

Heiskanen, Jari 2002. Vammala, inventointi 2002. Tietokannat ja kartat (CD aineisto). Pirkanmaan maakuntamuseon arkisto.

Kartat

Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, toim. Timo Alanen ja Saulo Kepsu, SKS:n toimituksia 505, Tampere 1989.

Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto (https://jyx.jyu.fi/dspace/):

- Maakirjakartta, Streng (1644). KA a1:42 2. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200805164992

Kansallisarkisto, maanmittaushallituksen karttakokoelma.

- Isojakokartta (P. Hornborg 1783-94). Kansallisarkisto, A 106 1/9-12

- Jokisivun jakokunnan kartta 1778, Jean Limon. A 106 12/108

- Kartta kylän tiluksista v. 1766, Johan Forselius. A 106 12/23