Puutikkalan ja Karvialan kylät muodostavat kaksoiskylän, jossa kylän keskustan pohjoispuoliset rakennukset kuuluvat Puutikkalan kylään. Eteläpuolella on etupäässä Karvialan kylään kuuluvia tontteja. Molemmista kylistä on merkintöjä jo 1400-luvulta, jolloin niiden silloiset rajat vahvistettiin. Ensimmäinen säilynyt maininta taloista on v. 1539 maakirjassa, jolloin Puutikkalan kylässä oli kaksi taloa, Jussila ja Kauppila. Karvialan puolella kantataloja ovat Abrami, Franttila ja Eerola. Peltoalan ja väkiluvun kasvaessa tarve lisätilojen perustamiseen lisääntyy. Puutikkalan Jussilasta halotaan Rekola (1553), josta halotaan vielä Nikunen (1572). Toisesta Puutikkalan kantatalosta, Kauppilasta halotaan Vilppula (1555) ja Mattila(1624). Anttila mainitaan ensimmäisen kerran 1553.

Vanha sarkajako palveli pitkään hyvänä ja oikeudenmukaisena tiiviin kyläyhteisön kollektiivisena viljelymuotona. Samalla se kuitenkin rajoitti uuden peltoalan raivaamista. Vuonna 1757 ratkaisuksi annettiin asetus isojaosta, jossa yhteisomistuksessa olleet pellot oli mahdollista jakaa talojen kesken siten, että jokainen saisi osuutensa suurempina kappaleina kapeiden sarkojen sijaan. Uutta oli myös metsien jakaminen.

Puutikkalassa Isojaon osalta maat mitattiin v. 1785 ja 1786, sekä lopullinen isojako on tehty vuonna 1795. Isojaon aikaan Puutikkalassa oli 13 ja Karvialassa 9 taloa. Isonjaon karttamateriaali tarjoaa hyvän katsauksen silloiseen kulttuurimaisemaan. Peltojen ja metsien lisäksi kylän keskustaan merkittiin taloille asuintontit. Todennäköisesti tonttien jaossa vahvistettiin vain vallitseva tilanne, joten isonjaon kylätontit edustavat osin jo vanhempaa tonttijakoa. Tämän ajan rakennuksia ei kylän keskustassa ole säilynyt. Ainoastaan Yli-Anttilan tilalla on pieni aitta, jonka seinään on kaiverrettu ilmeisesti vuosiluku 1786. Isonjaon aikaan Puutikkalan ja Karvialan kylän rakennukset ovat olleet tiiviisti nykyisen keskustan kohdalla. Mökkiasutusta on todennäköisesti ollut Vähämäen lisäksi kivisillä rinnemailla, mutta maanomistuksen kuvaamiseen keskittyneestä isojakokartasta mökkiasutusta ei Vähämäen lisäksi ole nähtävissä.

Puutikkalan maisemia hallitsevat runsaiden vesistöjen lisäksi kiviset mäet ja niiden välissä järviin viettävissä rinteissä olevat laajat peltoalueet. Vesistöjen lisäksi vanha tienlinjaus on kulkenut pohjoisesta lähestyttäessä jo vuosisatoja ensin kivisen Isonmäen itäreunaa, josta linjaus on jatkanut kylän keskustan halki matalaa harjannetta myöten kohti niemen eteläkärkeä, Virranmaata, jonka siltaan päättyy kylien, kunnan ja myös Pirkanmaan alue. Yli 200 vuotta vanhassa isojakokartassa Puutikkalan raitti noudattaa nykyistä linjausta. Muutama vuosi sitten hävinnyt ns. Kalinin mutkakin näkyy hyvin. Myös muut tielinjaukset, nykyiset Nahkurintie Nurinkehrääjänkatu, Kanainkuja, Isomäentie ja Aabramintie ovat jo nähtävissä tässä kartassa. Myös kylien pellot ovat olleet raivattu jo lähes nykyiseen laajuuteen. Puutikkalan kylän keskusta on nykyisellä paikallaan Isonmäen kaakkoispäässä olevan pienen Vähämäen ympärillä ja raitin varrella. Ainoa suurempi poikkeus on kyläjärven rantaan saakka levinnyt asutus, jossa sijaitsivat Mattilan, Rekolan ja Kauppilan talot. Maisema on myös nykyisen Isonmäen osalta ollut avoimempi olivathan ennen isojakoa metsät yhteisiä ja lisäksi alueella on sikopiiriin viittaava ruotsalainen sana nimi, ”svinvall”.

Vähämäki edustaa asutuksellisesti vanhaa mökkiasutusta. Isojaon aikaisessa kartassa tilojen asuintonttien lisäksi mäki on merkitty sanalla ”Knäkte boställen” , joka todennäköisesti viittaa ruotsinvallan aikaiseen ruotusotilasjärjestelmään. Toinen maininta ruotsinvallan aikaisista sotilaista on Jussi T. Lappalaisen kirjassa, joka käsittelee Kaarle X Kustaan venäjän-sotaa v. 1656-1658 Suomen suunnalla. Kirjassa on maininta Pertti Pertinpojasta, joka oli kotoisin Hauhon Puutikkalasta. Oliko Pertinpojalla torppa juuri Vähämäellä tai edes Puutikkalassa on kuitenkin epävarmaa. Naapurissa sijaitseva Vilppulan toimi majoitusmestarin palkkatilana 1600-luvulla. Tiivis rakentaminen toi turvaa, mutta myös tulipalot saattoivat muodostua tuhoisiksi. Kesällä 1875 Vilppulan rakennuksista irtipäässyt tuli hävitti suurimman osan kylän keskustaa.

Maatalouden lisäksi kylän kasvaneelle väkiluvulle työmahdollisuuksia tarjosi Vihavuoden saha, jossa useampi sukupolvi ehti olla töissä ennen lopullista sulkemista 1970-luvulla. Tampereen pellavatehdaskin esiintyi pellavan ostajana Puutikkalassa 1800-luvun loppupuolella, lisäksi sillä oli Vihajärven puolella ranta-alueella liotuspaikkoja ja kuivaamo Aapramintien varrella, lähellä Hukkia. Kyläjärven rannassa toimi 1900-luvun alkupuolella nahkatehdas. Tästä Kuusisen nahkatehtaasta on jäljellä pieni navetta ja osa asuinrakennusta. Svantte Nieminen aloitti viljankuivaamojen rakentamisen ensin Ali-Anttilan salissa ja kysynnän kasvaessa rakennutti pitkän lautarakennuksen verstaaksi, lähelle VPK:n taloa. Metsätalouteen liittyvä elinkeino oli visakoivun hankinta, joka kukoisti Puutikkalassa ennen sotia. Vuonna 1878 myönnettiin kuntakokouksessa K.D Reilinille oikeus perustaa kauppaliike Puutikkalaan. Hänen jälkeensä kauppoja, leipomoita, kahviloita ym. on ollut useassa Puutikkalan kylän talossa. Nykyään tätä listaa jatkaa AhonSyrjän kauppa entisen Rekolan tilan päärakennuksessa.

Suomen taloudellinen kehitys näkyi myös Puutikkalassa 1800-luvun lopulla. Metsien arvon nousu toi varallisuutta, joka näkyi uudistuvana rakennuskantana. Vuosisadan lopulla useilla tiloilla olikin kaksi asuinrakennusta, joista osa oli tarkoitettu vieraskäyttöön. Käytännössä toinen pytinki syntyi kun vanhaa päärakennusta ei purettu, vaan se jäi muuhun käyttöön. Useimmin vanhassa päärakennuksessa asuivatkin vanhempi pari tai tilan alustalaiset. Nykyään on jäljellä vain Koiviston ja Rantin pytingit 1870-luvulta. Näiden lisäksi Paavo Saarikko muisteli Käpynikkarin talon olleen Hukin vanhempi asuinrakennus. Myös talousrakennuksissa näkyi vaurastuminen ja tuotannon kehittyminen. Vuosisadan vaihteessa rakennettiin Hukin, Yli-Anttilan, Koiviston ja Rekolan navetat kivestä. Rantin navetta rakennettiin 1910-luvun alussa tiilestä

Toinen varallisuuden nousu nähtiin 1920- ja vielä 1930-luvulla, jolloin useat maatilojen päärakennukset laajennuksen lisäksi saivat ulkoverhoilun. Myös moni vanhempi loivapiirteinen katto muutettiin jyrkemmäksi ja katolle rakennettiin erilaisia valoikkunoita. Uudistumista kuvaa hyvin Elma Leskinen kuvaus 1930-luvun alun Puutikkalasta, jossa hänen sanojensa mukaan kylä kylpi väriloistossa, ollen punaiseksi, keltaiseksi ja valkoiseksi maalattuja taloja. Samassa yhteydessä hän muistelee edellistä vierailuaan vuosisadan alkupuolella, jolloin harmaita taloja oli vierekkäin, samassa suuressa rykelmässä.

Nykyisen Pirkanmaan kaakkoiskulmassa sijaitseva Luopioinen keskittyy kunnan keskusjärven, sokkeloisen Kukkiajärven ympärille. Naapurikuntia ovat Hauho, Pälkäne, Sahalahti, Kuhmalahti ja Padasjoki. Puutikkala ja sen sisarkylä Karviala sijaitsevat kannaksella Luopioisten kunnan eteläosassa. Kyliä kuvaa erityisen hyvin Luopioisten vanha nimi, Vesikansa. Puutikkala ja Karvialan kaksoiskylä sijaitsee niemellä, jota ympäröivät itäpuolella Kukkiajärvi ja länsipuolella Vihajärvi. Näiden järvien väliin jäävälle kannakselle mahtuivat vielä kylän keskustan länsipuolelle vielä Kyläjärvi ja luoteispuolelle Matkijärvi. Sijainti vesistöjen solmukohdassa on vaikuttanut kylien ensimmäisten asukkaiden valintoihin asuinpaikasta. Vihajärvi laskee Vihavuoden kosken kautta Vähä-Roineeseen, joten Puutikkalan ja Karvialan kylillä on ollut hyvät yhteydet koillis-lounais suunnassa. Alkujaan Luopioinen on kuulunut Hauhon seurakuntaan, jonka vanhojen rintakylien suunnasta asutus on levinnyt alueelle vesistöjä hyväksi käyttäen.

Kylässä kesällä 1875 riehunut tulipalo tuhosi suurimman osan tiheästi rakennettua kylää. Taloista sanotaan säästyneen vain Anttila ja Rekolat. Ilmeisesti tämän tulipalon jälkiä löytyy Vähämäeltä, jossa noin 40 cm syvyydestä tulee vastaan palanutta puuta ja tiilenkappaleita. Lisäksi Yli-Mattilan aittarivissä on käytetty lautoja, joissa on ilmeisesti tämän palon jälkiä. Palon jälkeen olikin kiire hankkia suojaa tulevan talven kylmyydeltä. Osa rakennuksista hankittiin todennäköisesti lähialueilta siirtämällä. Rakennusten siirtäminen on ollut hyvin yleistä vielä myöhemminkin. Rakennusten hirsiin on jäänyt muistona merkintöjä, jotka kertovat purkamisesta ja kokoamisesta.

Tarpeen tullen rakennuksia on myös laajennettu ja korjattu. Rakennukset saivat usein ulkoverhoilun vasta ennen tai jälkeen sotien. Aikaisemmin, 1900-luvun vaihteessa, oli ulkoverhoiluun käytetty mm. päreitä, joista on muistikuvia mm. Saksalassa ja Vuorelassa. Pärekatot korvattiin vähitellen aikoihin betonitiilillä, saumapellillä taikka huovalla. Nykyään suuressa osassa inventoituja rakennuksia on erilaisilla profiilipellillä katettu katto. Ikkunoita on vaihdettu ja vanhoja nurkka- ja luonnonkivisokkeleita on vahvistettu valamalla niihin betonia. Nämä kaikki ovat ajastansa kertovia muutoksia, mutta ne myös aina muuttavat rakennuksen ulkoasua. Inventoitujen rakennusten ulkoasu on pitkän materiaalien, aikakausien arvojen ja asutushistorian tulos. Kokonaisuutena rakennuksia ja maisemaa tarkastellessa Puutikkala/Karvialan kylän miljöö on säilynyt hyvin ja edustavasti.

Kylän keskustassa Vähämäki edustaa alueen vanhinta mökkiasutusta. Isonjaon aikaan asutus on liittynyt ruotusotamiehille järjestettyihin ns. ruotutorppiin. Tällöin aluetta ei ole merkitty minkään tilan alueeksi. Nykyinen tonttijako, jossa tontit sijaitsevat rinteen kaakkois- ja luoteisrinteillä, siten että raja kulkee harjanteella, on myös vanhaa perua. Nykyinen jako liittynee uusjakoon, jossa myös Vähämäen alue jaettiin kylien taloille. Tonttien koko on ollut n. 300 neliötä ja asuinrakennukset on sijoitettu pääty tielle päin. Pitkänomaista mäkeä rajaavat vanhat tielinjat, Kanainkuja ja Nurinkehrääjänkatu. Ulkorakennukset on sijoitettu pääsääntöisesti tontin takaosaan, harjun päälle. Useat asunnot ovat olleet aluksi yhden huoneen käsittäneitä tupia, joita on myöhemmin laajennettu toisella huoneella. Vähämäellä on asunut mäkitupalaisia ja käsityö Mäellä on kaksi uudempaa 1950-luvun lopulla rakennettua taloa.

Kylän sivistyshistoria sijoittuu kylän keskustaan, jossa entisellä Jussilan kantatilan kylätontilla koulut ehtivät toimia lähes sata vuotta. Tontille on rakennettu kouluja vuosina 1901, 1930 ja 1959. Näistä vanhin purettiin viimeisimmän valmistuttua. Nykyään kylän koulut ovat yksityisessä asuinkäytössä.

Toinen piirre on nykyajalle tarpeettomien rakennusten häviäminen. Hyvä esimerkki on ennen varsin yleisten talousrakennusten, esim. yhden lehmän navettojen katoaminen. Tämä edesauttaa samalla vanhan tiiviisti rakennetun maiseman häviämistä. Tiiviistä rakentamisesta hyvä esimerkki on Hietalan, Rinteen ja Järvelän muodostama taloryhmä Vähämäellä.

Toinen suuri maisemaan vaikuttanut seikka on 1900-luvun loppupuolella tapahtunut aikana tapahtunut Puutikkalanraitin korjaaminen. Vaikka linjaus on pääpiirteissään säilynyt, on tien leventäminen ja korottaminen osittain tuhonnut vanhan mutkaisen kylänraitin. Samalla useat rakennukset, jotka aikaisemmin olivat tien kanssa samalla korkeudella, ovat jääneet nykyistä tienpintaa alemmaksi. Liikenneturvallisuuden kannalta tien leventäminen ja oikominen ajaa asiansa, mutta samalla se on muuttanut kulttuurimaisemaa. Tästä toisena esimerkkinä on viimeinen, 1980-luvulla tapahtunut tien korjaaminen, joka hävitti ns. Kalinen mutkan ja kaupan suurine ulkorakennuksineen kylän keskustasta. Saman kohtalon koki Ali-Mattilan toinen asuinrakennus. Samalla raitin varren rakennukset jäivät tien pintaa alemmaksi.

Kylän keskustan vanha yleismaisema on kuitenkin hyvin säilynyt. Vähämäellä ja raitin varrella on edelleen nähtävissä vanhan mökkiasutuksen asuinpaikkojen luonne. Vähämäen ympäristössä on edelleen vanhojen maatilojen kylätontit ja niiden päärakennukset. Peltojen, rakennusten paikkojen ja Puutikkalanraitin linjauksen ikä lasketaan jo sadoissa vuosissa. Hukki, Ali-Anttila, Yli-Anttila, Rekola ja Mattilat seisovat edelleen vanhalla, jo isonjaon aikaisella kylätontilla. Vuosisadan takaiseen maisemaan verrattuna suuri muutos on myös puuston lisääntyminen. Aikaisemmin kivikkoiset mäet ovat olleet laiduntamisen ja kaskeamisen vaikutuksesta vähemmän vihreitä. Kylän pellot ovat pääosin vielä käytössä ja levittyvät avoimina rantoihin saakka, aivan rantavyöhykettä. lukuunottamatta.

Suurin muutos raitin varren maisemassa on tapahtunut Virranmaalla, jossa vielä 1900-luvun alussa pellot ja harjun kaskimaat pitivät maiseman avoimena. Nykyään pellot ovat metsittyneet ja alueelle on rakennettu vakituisia ja vapaa-ajan asuntoja.