Selvitysalueen arvot

Kohteen kulttuurihistorialliset arvot

Tammerkosken rantamaisema kuvastaa Tampereen teollistumisen historiaa ja historiallista kaupunkikuvaa. Historiallisesti todistusvoimainen Tammerkosken teollisuusmaisema on yksi Suomen kansallismaisemista. TAKO Metsä Boardin toimipaikalla aloittanut puuhiomo on suomalaisen paperi- ja kartonkiteollisuuden pioneeri, jonka ansiosta tehdasympäristöllä on rakennuskantansa lisäksi teollisuushistoriallista merkitystä ja jatkuvuutta: TAKO:n tehdas aloitti samalla paikalla puuhiomona vuonna 1865 ja toimii edelleen samalla teollisuuden alalla. Knut Fredrik Idestamin puuhiomo oli järjestyksessään toinen Suomessa aloittanut puuhiomo, jonka myöhemmillä omistajilla oli yhteyksiä Suomessa merkittäväksi nousseeseen paperiteollisuuteen (Nokia Ab, Voikkaan paperitehdas/Kymmene, Serlachius Oy). TAKO:n nykyisen rakennuskannan valmistuessa 1930-luvulla kosken länsirannalle, se muokkasi maisemaa merkittävällä tavalla. Muutos kuvastaa modernimpaa teollisuushistoriaa ja luo vastinparin ja jatkumon kosken yläjuoksun iäkkäämmille tehdasrakennuksille (erityisesti paperiteollisuudessa toimineelle Frenckelille).

Maisemalliset arvot

TAKO Metsä Boardin tehdaskokonaisuus on oleellinen osa Tampereen ydinkeskustaa ja Tammerkosken kansallismaisemaa ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Tampereen keskustan ruutukaava katkeaa polveilevan kosken kohdalta, jossa sen rantojen historiallisuus ja vihreys katkaisevat kaavaa. Ennen 1930-lukua tehdasalueen rakennuskanta oli pienimuotoisempaa ja osittain vielä puurakenteista. Tammerkosken länsirantaan 1930-luvun alussa noussut 151 metriä pitkä tehdassali muutti alueen ilmettä ratkaisevasti ja sen virtaviivainen arkkitehtuuri punatiilijulkisivuineen vaikutti tehtaan myöhempään arkkitehtuuriin, jonka kokonaisuus on ehyt. Ympäristöön tehdasalue vaikuttaa yhtenäiseltä, mikä johtuu sen virtaviivaisesta, horinsontaalisesta rakenteesta ja muurimaisista julkisivuista. Tehdasalueen sisällä on konttorit, tuotanto ja sosiaalirakennus. Tehdasalue on tiivis ja eikä laajentumismahdollisuuksia ympäristöön ole.

Suhteessa ympäröivään maisemaan tehdas hallitsee sitä kolmesta ilmansuunnasta ja on aktiivinen tekijä kaupunkikuvassa. Maisemallisesti hallitsevin ja edustavin on kosken länsiranta, jossa TAKO:n tehdas hallitsee rantamaisemaa lähes kauttaaltaan. Tehdasalueeseen yhdistyy myös alakosken voimala, joka ei kuitenkaan enää ole osa tehdasta, mutta sen yhteys tehtaaseen on ilmeinen muun muassa sillan kautta. Kosken länsirannan rakennusten keskenään erilaiset mittasuhteet eivät häiritse, vaan luovat polveilevan kokonaisuuden. Rakennuskerrostumat 1930-luvulta 1960-luvulle ovat keskeinen osa rakennuksen teollisuuden ominaispiirrettä. Tammerkosken rantamaisema on vehreä ja puistomainen. TAKO:n tehdasalue on tiivisti rakennettu eikä varsinaiselle rantapuistolle ole jäänyt luonnollista tilaa. Kesällä näkymä on kuitenkin vehreä, sillä voimalaitoksen pihan edustalla ja länsirannalla kasvaa lehtipuita ja köynnöksiä. Puut ja köynnökset sitovat TAKO:n maiseman osaksi Tammerkosken puistomaista maisemaa. Tehtaan länsirantaa reunustaa iäkäs metalliaita, joka lienee 1930-luvun lopulta. Aita eroaa muualla koskenrannassa käytetystä.

Maisemaltaan hallitseva on myös tehtaan etelänpuoleinen sivu kohti Laukontoria, jossa leimallinen piirre on vuonna 1952 valmistuneen tehdassalin kookas ikkuna. Ikkunaa voi pitää vastinparina Ratinan 2010-luvun kauppakeskuksen Periscopen ikkunalle, jonka myötä Takon tehdasrakennuksen eteläinen julkisivu kanonisoituu osaksi urbaania kaupunkikuvaa.

Rakennushistorialliset arvot

Tehdasalueen rakennukset kertovat todistusvoimaisesti suomalaisen kartonkiteollisuuden historiasta ja nykyisyydestä. Alueen rakennukset ovat 1920-1960-luvulta ja ovat nimekkäiden suomalaisten arkkitehtien suunnittelemia (Birger Federley, W.G.Palmqvist, Bertel Strömmer, Heimo Kautonen). Tehdasalueen arkkitehtuurille on yhteistä se, että samaa arkkitehtia on käytetty useissa rakennus- ja laajennustöissä, jolloin kokonaisuudesta on tullut hallittu. Rakennusten muotokieli on rationaalinen, suoraviivainen ja tasakattoinen. Rakennuksissa on havaittavissa kunkin aikakauden tyylisuuntia eli ne ovat tunnistettavissa oman aikakautensa edustajiksi, mutta silti mittasuhteiltaan vaihteleva rakennusmassa pysyy yhtenäisenä. Kokoavana elementtinä on punatiili, jota on käytetty julkisivuissa. Sitä täydentää voimalaitoksen kupariosat. Tehdasrakennusten lisäksi olennaisia osia ovat tuotantoon liittyvät säiliöt ja putket, jotka edustavat julkisivujen nuorinta, toiminasta kertovaa kerrostumaa.

Tehtaiden kokonaisuus on hallittu; rakennusten julkisivut ovat edustavia, mutta rakennukset on myös pyritty tekemään kestäviksi, käyttötarkoitukseltaan mukautuviksi ja turvallisiksi. Tehdassalien rakennusaikaan oli siirrytty rakennusteknisesti aikaan, jolloin tehtaat pyrittiin tekemään mahdollisia tulipaloja paremmin kestäviksi. Rakennuksissa on käytetty rungossa tiiltä ja betonia. Alapohjat, yläpohjat ja joissain kohteissa katot ovat betonia. Rakennusten kantavana rakenteena toimivat betonipilarit. Lähes kaikkia tehdasrakennuksia yhdistää korkeat, pitkät ja avoimet tehdashallit.

Vuonna 1931 yhtiön johto päätti uudistaa Tampereen tehtaan perusteellisesti, rakentaa uudet rakennukset ja hankkia uudenaikaiset koneet. Tämän vaiheen (1931-1934) rakennukset suunnitteli W.G.Palmqvist. Uudistusten yhteydessä tehtaan nimeksi vaihdettiin Tako. 1930-luvun loppupuolella tehdasta laajennettiin jälleen. Tehdasalueen ilme muuttui merkittävästi, kun uusi 151 metriä pitkä tehdas ja alaputouksen voimalaitos 92 metriä korkeine piippuineen valmistuivat. Suunnittelijoina toimivat W.G.Palmqvist (1934-1940) ja Bertel Strömmer (1932-1953) Punatiiliset tehdasrakennukset edustavat klassismia. Takon savupiippu on yksi Tammerkosken kansallismaiseman savupiipuista.

1950-luvun alkupuolella tehdasalueelle rakennettiin yli 100 m pitkä kaksikerroksinen tehdasrakennus ja kolmikerroksinen sosiaalitiloja sisältävä rakennus. 1960-luvun alussa tuotantoa ja rakennuskantaa uudistettiin jälleen. Suunnittelijana toimi Heimo Kautonen (1952-1974).

Kyseisen puuhiomon perusti Knut Fredrik Idestam, joka syntyi 28.10.1838 Tyrvännöllä Tampereen masuunin omistajan vuorimestari Gustaf Idestamin ja Annette Sofia Trappin neljäntenä lapsena. Idestamin isä oli nimetty Helsingissä toimivan vuorihallituksen toiseksi korkeimpaan virkaan ja Fredrik Idestamin oli tarkoitus seurata isänsä jalanjälkiä. Ylioppilaaksi Idestam valmistui Turussa 1857, jonka jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingissä. Vuoritutkinnon suoritettuaan vuonna 1863, Idestam jatkoi opintojaan Saksassa Freiburgin kaivoskorkeakoulussa, jossa hän suoritti vuori-insinöörin tutkinnon. Juuri Saksan opintomatkallaan Idestam sai idean puuhiomosta.

Tarina kertoo, että nuori vuori-insinööri Idestam oli ollut vuonna 1864 vierailulla Anhaltilasessa rautatehtaassa, jonka rukiinpatruuna oli tullut ajamaan vieraat tiehensä. Syynä oli innovaatio, jonka saksalainen kutomomestari Friedrich Keller, Heinrich Voelter ja mekaanikko J.M.Voith olivat yhdessä kehittäneet. Innovaatio oli hiomakone, jolla oli mahdollista korvata lumppu raaka-aineena käyttämällä puuta. Huolimatta ruukinpatruunan mielenilmaisuksesta, Idestam oli ehtinyt nähdä tarpeeksi laatiakseen muistiinpanot näkemästään ja piirsi muutamia luonnoksia koneesta. Suomeen palattuaan vuonna 1864 Idestam avioitui kenraalimajuri Carl August Krookin tyttären Marian kanssa. Nuori pariskunta asettui Tampereelle, jonne Idestam oli päättänyt perustaa tulevan puuhiomonsa. Yrityksensä hän rahoitti ottamalla lainaa ja tilasi Saksasta Voelterin patentin mukaisen hiomakoneen.

Puuhiomo, joka oli viralliselta nimeltään Trädsliperi Aktiobolaget i Tammerfors sai toimiluvan keväällä 12.5.1865. Tontti numero 4 (myöhemmin tontin numeroksi on merkitty 16) sijaitsi Tammerkosken alimman putouksen läntisellä sivulla, joka oli vielä rakentamaton. Kosken alajuoksulla oli jo teollisuutta, vieressä neulantekijä Renforsin ja villatehtailija John Pettersonin teollisuuslaitokset. Tontin Idestam osti langoltaan Adolf Törngrenilta, joka oli alkujaan suunnittelut perustavansa tontille pellavakehräämön, mutta muuttanut suunnitelmiaan. Idestam aloitti rakennustyöt tontilla viipymättä. Ensin tontille kosken rantaan valmistui yksikerroksinen hirsinen hiomorakennus, hirsinen turbiinirakennus, pato, vesiränni sekä varasto- ja kuivaamorakennus. Patentoitu hiomakone, jonka Idestam oli tilannut saksasta, saapui lokakuussa 1865.

Hiomakone oli viisipuristiminen ja viidellä syöttöpesällä varustettu. Lisäksi tehtaan toimintaan kuului lajittelulaite eli ”dilatööri”, jossa oli neljä messinkivalssia, sekoituslaatikko, vesipumppu, sirkkelisaha ja suuri ruuvipuristin. Käyttövoiman puuhiomo sai Warkauden konepajalta tilatusta 25 hevosvoiman Jonval-turbiinista. Työt puuhiomolla päästiin aloittamaan maaliskuussa 1866. Työntekijöitä Idestamin hiomolla oli seitsemän, työnjohdosta vastasi saksalainen teknikko Paul Mylius. Käytännön työ oli raskasta ja monivaiheista. Hiomapuut piti kuoria käsin eikä lajittelukoneen erottelemaa karkeaa massaa voinut käyttää, sillä raffinööriä sen jauhamiseksi ei ollut. Työtä tehtiin pitkälle käsin ja paperiarkkien kuivaaminen oli oma lukunsa. Ruuvipuristimien avulla arkeista saatiin suurin vesi pois, jonka jälkeen arkit kuivattiin kesäisin ulkona, talvisin lämmitetyssä kuivaushuoneessa. Ensimmäisenä vuonna puuhioketta valmistui 55 000 kiloa.

Vaikka työ oli vaivalloista ja työvälineet puutteellisia, Idestamin ajatus puuhiomosta oli teknisesti käyttökelpoinen. Vaikutti siltä, että puuhiomossa olisi ollut kaikki kunnossa paperin valmistamiseen; oli koski, josta sai energiaa, oli työvoimaa ja Idestamilla pääomaa, mutta markkinat puuttuivat. Suomalaiset paperitehtaat suhtautuivat varauksella uuteen puumassan ja lumpun sekoituksesta tehtyyn raaka-aineeseen. Ei auttanut, vaikka Idestam mainosti tuotettaan ja pyrki ostamaan valtavat määrät lumppua, jotta Frenckellin paperitehdas lumpun sijasta ostaisi Idestamin hioketta raaka-aineekseen. Suunnitelma ei ilmeisesti toiminut. Ennakkoluuloisista suomalaisista ei tullut Idestamin ensimmäisiä asiakkaita, vaan puuhiomon piti suuntautua suuriruhtinaskunnan rajojen ulkopuolelle Tanskaan ja Saksaan. Idestamin ensimmäinen asiakas oli tanskalainen Drewsenin Strandmollen-tehdas, jonne paalit rahdattiin talviaikaan hevosilla vanhaa kauppatietä pitkin Kalantiin ja sieltä Uudenkaupungin satamaan, jossa ne kesällä rahdattiin purjealuksiin kohti Kööpenhaminaa.

Ovet niin kotimaan markkinoille kuin Englantiin ja Venäjällekin avautuivat Pariisin maailmannäyttelyn 1867 jälkeen, jossa Trädsliperi Aktiobolaget i Tammerforsin tuotteet palkittiin pronssimitalilla. Menestyksestä innostuneena Idestam suunnitteli tehtaan laajentamista ja perusti kosken partaalle pienen pahvitehtaan. Juuri, kun menestystä alkoi tulla, koittivat Suomessa 1860-luvun suuret nälkävuodet, jotka tyrehdyttivät pääoman saamisen. Puumassateollisuuden mahdollisuudet olivat kuitenkin avautuneet sitkeän yrittämisen jälkeen ja kun Idestam palasi Helsinkiin hoitamaan Vuorihallituksen virkaansa, hän valtuutti tehtaansa valvomisen ystävälleen, apteekkari G.A.Serlauchiukselle. Serlachius osoitti kiinnostusta alaa kohtaan ja pystyi monissa eri tilanteissa antamaan neuvoja tai toimimaan itsenäisesti. Serlauchius ehdotti Idestamille, että puuhioketta ryhdyttäisiin jalostamaan aloittamalla puupaperin ja kartongin valmistaminen, mutta Idestam ei ollut valmis ottamaan riskiä laajentaakseen Tampereen toimintaa. Myöhemmin vararikon partaalla ollut, mutta nälkävuosina lääkemyynnillään jaloilleen päässyt Serlachius osti osuuden Mäntän koskesta perustaakseen sinne puuhiomon. Vuonna 1868 Serlachius lähti purjevene Pegasuksella Näsijärveltä kohti Mänttää mukanaan kuusi pohjalaista kirvesmiestä ja palkkasi vielä myöhemmin Idestamin mekaanikon Paul Myliuksen palvelukseensa. Idestamin ja Serlachiuksen välit kokivat kolauksen eivätkä palautuneet enää ennalleen.

Jo ennen miesten välirikkoa, oli Idestam huomannut, että kasvattaakseen toimintaansa, kosken alajuoksulla sijainnut tontti tulisi pian pieneksi. Idestam perusti uuden puuhiomon Nokian Emäkoskelle. Suuntautuminen Nokialle johtui siitä, että Tammerkoski alkoi olla täyteen rakennettu eikä puuhiomoa voinut laajentaa määräänsä enempää. Tammerkosken rannalla tiivisti sijainneiden tehdaslaitosten omistajien välillä oli myös ristiriitoja, jotka ehkä houkuttivat Idestamia väljemmille vesille. Idestam perusti Nokialle uuden hiomon Nokia Aktiebolagin, josta muodostettiin osakeyhtiö vuonna 1871. Tällöin yhtiöön liitettiin myös Tammerkosken varrella sijainnut puuhiomo, jonka tehdasaluetta Idestam kasvatti vuonna 1872 ostamalla viereisellä tontilla sijainneen Wasastjernan talon.

Tehdasalueen rakennukset olivat 1800-luvun puolivälin jälkeen vielä hirsirakenteisia ja pärekatolla varustettuja ja kuten tiivisti rakennetuissa kaupungeissa, myös Tampereella punainen kukko riehui. Puuhiomossa syttyi jo joulukuussa 1870 tulipalo, kun tuli pääsi irti hiomon kuivaushuoneesta. Palo saatiin nopeasti taltutettua ja vahingot jäivät nimellisiksi, muutamaan sataan markkaan. Suurempi onnettomuus koitui tammikuussa 1873, kun tuli pääsi irti kuivatushuoneesta ja levisi hiomorakennukseen. Tehtaan koneet saatiin pelastetuksi, mutta rakennus kärsi niin pahoin, että se jouduttiin rakentamaan uudestaan, joskin nyt kaksikerroksiseksi. Idestam kirjoitti ystävälleen Leo Mechelinille, että se hyvä puoli tehtaan palamisessa oli, että se voitiin nyt rakentaa tarkoituksenmukaisemmaksi, joskin uusikin tehdasrakennus oli vielä puusta ja pärekattoinen. Palon jälkeen yhtiö laajensi toimintaansa ostamalla naapurissa sijainneen Liljanderin parkkimyllyn 1874, vaikka paikalliset tehtailijat yrittivät estää hiomon laajenemisen – kilpailu oli kovaa. Parkkimylly kuitenkin siirtyi puuhiomon omistukseen ja vanhaa parkituslaitosta käytettiin varastona. Idestam halusi kaikesta huolimatta keskittyä Nokian tehtaansa toimintaan ja yhtiö päätyi myymään Tampereen puuhiomon ja pahvitehtaan. Uusi omistaja löytyi vuonna 1877, jolloin puuhiomo siirtyi insinööri Ernst Otto Branderin haltuun. Hiomo oli kasvanut kymmenessä vuodessa paitsi pinta-alan osalta, mutta myös työntekijöiden, joita tehtaassa oli noin kolmekymmentä. Merkittävintä kuitenkin oli, että Idestamin puuhiomo tuli aloittaneeksi suomalaisen kartonkiteollisuuden, joka käytti raaka-aineenaan puuta.

Hiomotoiminta laajenee kattohuopatehtaaksi

Tehtaan omistus siirtyi Idestamilta Branderille, mutta tehtaan pääosakkaaksi tuli Idestamin lanko Adolf Törngren, joka oli suurten linjojen teollisuusmies. Aiemmin Törngren oli toiminut Nuutajärven lasitehtaan ja Jokioisten pellavatehtaan omistajana, kunnes sai toimiluvan Tampereelle perustettavaan pellavatehtaaseen. Törngren oli ennen kaikkea visiönääri, jonka toimet eivät aina olleet taloudellisesti kestäviä. Törngren olikin kasvattanut teollisuustoimintaansa Nuutajärvellä ja Jokioisella, mutta nopeaa etenemistä seurasi konkurssi. Konkurssi oli kuitenkin jo takanapäin, kun hän astui mukaan puuhiomon toimintaan, jonka nimi oli vuonna 1877 muutettu Tammerfors Takfiltfabriks Aktiebolag-nimiseksi. Tehdas alkoi siis valmistaa puuhiokkeen lisäksi kattohuopaa, joka oli aikakauden uutuus. Törngrenin tultua mukaan yrityksen toimintaan, ryhdyttiin suunnittelemaan muutoksia tehtaan toimintaan. Tehtaalle hankittiin paperikone, jolla alettiin valmistaa raakapahvia. Tehdas oli Suomessa ensimmäinen, joka alkoi jalostaa kattohuopaa ja myöhemmin pinkopahvia. Töngrenin aikana vuosituotannon arvo kolminkertaistui, työntekijöiden määrä lisääntyi yli kahdeksaankymmeneen, mutta kasvulla oli myös kääntöpuoli. Törngrenin nopeat uudistukset kasvattivat yhtiön velkataakkaa ja yhtiö joutui holhouksenalaiseksi.

Branderilta yhtiö siirtyi Elvingin veljesten Adolfin ja Rudolfin omistukseen. Yhtiön talous oli osaavimmissa käsissä, sillä Rudolf Elving tunnettiin järkiperäisenä liikemiehenä. Tehtaan taloudellinen tilanne parantui Elvingin nostaessa osakepääoman 600 000 markkaan. Tuotantomäärät kasvoivat nopeasti. Elvingin tavoitteena oli toiminnan laajentaminen, mutta koska Tammerkosken rannat olivat tulleet vastaan, osti Tammerfors Takfiltfabriks Aktiebolaget maapalstan Voikkaankoskelta, Kymijoen rannalta. Rakennustyöt Voikkaalla aloitettiin 1896. Tampereella tuotannollisia investointeja ei tehty, mutta tästä huolimatta tehtaan tuotanto kohosi vuodesta 1889 vuoteen 1903 kaksinkertaiseksi eli 3000 tonniin. Elving keskitti toimintansa Voikkaalle ja vuonna 1903 tehdas myytiin tuolloin perustetulle Takfilt och Pappersbruks Aktiebolaget i Tammerfors-yhtiölle.

Gustaf Ramsayn aika: Tehdas laajenee Tammerkosken rannalla

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi tuli Gustaf Ramsay, joskin Ramsay oli toiminut yhtiön isännöitsijänä jo vuodesta 1901. Tehtaan toiminta oli laajentunut maltillisesti ja suurimmat muutokset olivat tapahtuneet muualla. Ramsay oli kuitenkin sitä mieltä, että tehtaan piti laajentua siellä missä se sijaitsi. Ainoa keino oli ostaa lisää maata ja vuonna 1906 yhtiö hankki vieressä sijainneen Petersonin villakehräämön, jonka myötä saatiin lisää maata ja vesivoimaa. Vanha kehräämörakennus purettiin ja tilalle valmistui jugend-tyylinen uusi puuhiomo, joka erottui edukseen rannan teollisuusrakennuksista. Uudet tilat tulivatkin tarpeeseen, sillä tehtaan uudella koneella aloitettiin ensimmäisenä Suomessa aaltopahvin valmistus. Tuotanto ei jäänyt vain siihen, vaan sitä jatkettiin tekemällä aaltopahvista laatikoita. Takfilt och Pappersbruks Aktiebolaget i Tammerfors-yhtiön uusi tuote osoittautui menestykseksi, jonka lisäksi puuhiokkeen, kattohuovan ja pinkopahvin myynti kasvoi. Ramsay oli valmis laajentamaan tuotantoa ja tilasi uuden kartonkikoneen, joka oli levein siihen saakka olemassa ollut kartonkikone. Uuden kartonkikoneen myötä tehdasalue muuttui, sillä kone tarvitsi tilaa. Vanhoja tehdasrakennuksia purettiin uuden kolmikerroksisen tehtaan alta. Sitten tapahtui jotain, mikä muutti koko Eurooppaa; syttyi ensimmäinen maailmansota. Ramsayn uusi kartonkikone jäi Lyypekin satamaan, jossa se vietti koko sodan. Sodasta ja ikävästä tilanteesta huolimatta Ramsayn piti maksaa investointeja, joiden kulut hän pyrki kattamaan olemassa olevilla koneilla. Sotatila ei kuitenkaan vaikuttanut vain logistiikkaan, vaan myös talouteen ja markkinat tyrehtyivät. Venäjälle paperia sen sijaan meni niin kauan, kunnes maassa tapahtui vallankumous. Ramsayn oli vaikean tilanteen edessä ja päätyi myymään tehtaan. Vuonna 1917 osakkeita tarjottiin G.A.Serlauchius Osakeyhtiölle, joka osti tehtaan. Näin sulkeutui ympyrä, joka pää oli jo 1860-luvulla.

Serlauchiuksen aika; TAKO takoo Tampereella

Takfilt- och Pappersbruk Aktiebolagetin toimitusjohtajaksi tuli Göstä Serlauchius, G.A.Serlachiuksen veljen poika. Tehtaan isännöitsijänä toimi Werner Spåre. Taloudellisen tilanteen parantamiseksi yhtiön osakepääoma kaksinkertaistettiin 2,4 miljoonaksi markaksi ja korotettiin jälleen 1920 kolmeksi miljoonaksi. Tuotanto vauhdittui sodan loputtua, kun Lyypekin satamassa ollut kone saatiin vihdoin Suomeen vuonna 1920 ja käyttökuntoon seuraavana vuonna. Tehdas oli nyt ajanmukainen ja valmiina toimintaan, kunnes tehtaalla syttyi tulipalo. Helmikuun 15.päivä vuonna 1923 tuli pääsi irti vanhassa puuhiomossa ja tuhosi suuren osan tontin itäosan rakennuksista, mukaan lukien vanhan puuhiomon, josta palo alkoi, että paperitehtaan. Henkilövahingoiltakaan ei vältytty, vaan palossa kuoli neljä työntekijää. Aineelliset vahingot Keskinäinen Paloapuyhtiö arvioi yli 2000 000 markkaan. Kuin ihmeen kaupalla pelastuivat vuonna 1907 valmistunut uusi hiomo sekä uusi kartonkikone. Tuotanto oli kuitenkin järjestettävä uudelleen ja kattohuovan valmistus siirrettiin Mänttään. Tampereen tehtaan tuotantoon jäivät valkoinen ja ruskea puuhioke, olkimassa, pinkopahvi ja pinkopaperi sekä aaltopahvi. Uusi kartonkikone kuitenkin koitui pelastukseksi ja lunasti toiveet päivätuotannon kohotessa 35 tonniin; määrä kaksinkertaisti sen, mitä palossa tuhoutuneet koneet olivat tuottaneet. Toiminta jatkui näin 1920-luvun loppuun ja merkittävimpiä uudistuksia olivat uuden höyrykattilan ja höyryturbiinin asentaminen 1926 sekä samana vuonna käynnistynyt kaksipuoleisen aaltopahvin valmistus. Vaikka tulipalo ja sen vahingot olivat ankarat, raivasi palo kuitenkin tietä uudelle.

Vaikka Tampereen sijainti syvällä sisämaassa ja ikään kuin erillään valtakunnan talouskeskittymistä oli ollut alkujaan haasteellinen, oli kaupunki kasvanut 1800-luvun myötä Suomen teollisuuspääkaupungiksi, joka eli samassa rytmissä maailman talousheilahtelujen kanssa. Kun New Yorkin pörssi romahti vuonna 1929, sen seuraukset levisit nopeasti Eurooppaan ja koskettivat myös tehdasta Tammerkosken rannalla. Vaikean tilanteen ja kilpailun kiristyessä Gösta Serlauchius teki rohkean päätöksen ja päätti uusia tehtaan rakennukset ja tuotannon. Uusiksi tuotteiksi valittiin taivekartonki, rakennuspahvi, aaltopahvi- ja voimapahvipakkaukset, kartonkikotelot sekä kierrehylsyt. Investoinnit ja tuotantotapojen muutokset vaikuttivat tehdasalueeseen ja muuttivat Tampereen kaupunkikuvaa merkittävästi. Tehdas palkkasi arkkitehti W.G.Palmqvistin suunnittelemaan kartonkitehtaalle uudet rakennukset, joiden klassistinen tehdassali asemoitiin etelä-pohjoissuuntaisesti Tammerkosken länsirannalle. Kuusikerroksisen massaosaston rakennustyöt käynnistyivät kesällä 1931. Vanhan kartonkikoneen tehdashalli purettiin ja sen tilalle nousi osittain neli- ja osittain viisikerroksinen rakennus. Samalla uudistettiin kartonkikone ja syksyllä 1932 aloitettiin taivekartongin valmistus. Samana vuonna tehdas hankki uuden rotaatioleikkurin, rullakoneen ja jalostusosastolle uuden liimauskoneen ja painokoneen. Göstä Serlauchius oli tyytyväinen uudistuksiin ja kirjoitti TAKO:n olevan todennäköisesti alansa uudenaikaisempia tehtaita koko maailmassa. Yhtiö laajensi myös tehdasaluetta ostamalla maata pohjoispuolelta ja vuoden 1934 aikana kosken rannan nelikerroksista tehdassalia pidennettiin 60 metriä, jolloin koskenpuoleisen julkisivun pituudeksi tuli 150 metriä. Koska yhtiön vanha nimi ei enää vastannut tuotantoa, muutettiin nimi samalla aikaisemmasta Takfilt- och Pappersbruks Aktiebolaget i Tammerforsista TAKO Oy:ksi vuonna 1932. Nimen valintaa perusteltiin sillä, että se oli iskevä ja lyhyt ja jäi mieleen myös ulkomaalaisille asiakkaille. Laman taittuessa markkinat alkoivat taas vetää ja tehdas tarvitsi lisää voimaa. Vuonna 1936 Tako sekä kaksi kosken alajuoksun tehdasta Tampereen Verkatehdas Oy ja H-Liljeroos Oy perustivat yhteisen sähkövoimayhtiön, Alakoski Oy:n, joka aloitti toiminta 1937. Takon uusi höyryvoimalaitos, jonka kosken länsirantaan suunnitteli arkkitehti G.W.Palmqvist, aloitti toimintansa vuonna 1938. Voimalaitos rakennettiin tehdasrakennuksen eteen kosken suvannon täytemaalle.

Sota-aika Takossa

Tehtaan investoinnit ja tuotantokapasiteetit olivat 1930-luvun lopulla valmiina kohtaamaan uuden koettelemuksen, joka odotti aivan nurkan takana. Toisen maailmansodan syttyminen vaikutti tehtaan toimintaan monella tavalla; vienti hidastui ja osa työntekijöistä joutui rintamalle. Sota ulottui myös kotirintamalle, kun osa uusista tehdasrakennuksista kärsi vaurioita ilmapommituksissa 2.3.1940. Jälleenrakennustyöt aloitettiin välirauhan aikana. Vuosi 1940 tiesi myös päätöstä Takon itsenäisenä yrityksenä toimimiselle. Uudelleenorganisoinnissa TAKO liitettiin osaksi G.A. Serlauchius Osakeyhtiötä. Jatkosodan alettua ongelmat viennin suhteen jatkuivat ja suurin osa tuotannosta kohdistettiin kotimaan markkinoille ja puolustusvoimille. Ongelmia aiheuttivat myös katkot polttoaineen saatavuudessa sekä raaka-ainepulassa, sillä metsätyömiehet olivat rintamalla. Tehtaassakin koettiin työntekijäpulaa, kun noin puolet tehtaan työntekijöistä, jotka olivat miehiä, olivat rintamalla. Takon työntekijäpulaa tulivat korvaamaan naiset, joista suurin osa työskenteli massaosastolla, viimeistelyssä ja jalostuksessa. Sodan jälkeen Tako osallistui sotakorvaustoimitukseen, joista mittava osa muodostui metsäteollisuuden tuotteista.

Jälleenrakennuksen aika

Sodan jälkeen TAKO jatkoi tuotantoaan ja pystyi laajentamaan toimintaansa 1950-luvulle tultaessa. Höyryvoima-asemaa laajennettiin vuonna 1951 ja vuonna 1952 aloitettiin rakentamaan uutta konesalia ja varastoa Kirkkokadun varteen. Vuonna 1953 tuotantoa laajennettiin jälleen ja käyttöön otettiin kolmas kartonkikone ja muutamia vuosia myöhemmin edellisiä tehokkaampi, uusi kartonkikone. Tehdassalit suunnitteli Heimo Kautonen, joka vaikutti TAKO:n tehdasarkkitehtuuriin 1950-1960-luvulla. Heimo Kautosen myötä tehtaan arkkitehtuuri ja rakennukset uudistuivat. Vanhat, osittain vielä puurakenteiset rakennukset korvautuivat tarkoituksenmukaisilla uusilla rakennuksilla. Myös työntekijät huomioitiin rakentamalla uusi sosiaalirakennus Hallituskadun päähän. Sosiaalirakennuksen rakentaminen ei ollut itsestäänselvyys, vaan asiasta käytiin keskustelua tehtaan sisällä. Takon silloinen johtoporras oli kuitenkin sitä mieltä, että sosiaalirakennus olisi ajanmukainen ja tarpeellinen.

Tehtaan tuotannon tehostaminen tarkoitti myös sitä, että tilaa tarvittiin lisää. Sodan jälkeen Nekalaan oli rakennettu rakennettu varastotilaa, jota laajennettiin vuonna 1959. Vuonna 1960 tehdasalueelle valmistui keskusvarasto. Energian lisäämiseksi kosken länsirantaan valmistui höyryvoima-asema 1962. TAKO:n tonttitila oli lähes käytetty 1960-luvun loppuun mennessä, jolloin saatiin alueelle vielä mahtumaan lisäsiipi, johon sijoitettiin kartongin massankäsittelylaitokset. Kun tehtaan tontin tila loppui kosken rannassa, laajeni toiminta Lielahteen. TAKO:n tontilla ollut puun kuorimo purettiin ja puut kuljetettiin kuorittavaksi Lielahteen ja sieltä keskustaan TAKO:lle. Myöhemmin kanta-TAKO:ksi kutsutulta alueelta siirtyi Lielahteen aaltopahvitehdas. Samalla keskustan alueelle tuli tilaa kartonki- ja kotelotuotannolle.

Vuonna 1987 TAKO siirtyi osaksi Metsä-Serlaa, kun Gustaf Serlauchius (G.A.Serlachius Oy) ja Mikko Wuoti (Metsäliiton teollisuus OY) yhdistivät metsäteollisuuden yrityksensä. Vuonna 2001 yhtiö muutti nimensä M-real Oyj:ksi ja vuonna 2012 yhtiöstä tuli Metsä Board. TAKO kohtasi vielä 2000-luvulla merkittäviä muutoksia, kun eurooppalainen paperi- ja kartonkikysyntä laski tuotteissa olleen ylitarjonnan vuoksi. Takon kartonkikone 2 suljettiin heinäkuussa 2007. Lielahden kemihierretehdas pysäytettiin vuonna 2008.

Metsä Board Takon tehdasalue sijaitsee Tammerkosken alajuoksun länsirannalla, Tampereen ydinkeskustassa ja on sijainniltaan merkittävä kaupunkikuvan muodostaja ja teollisuuteen nojaavan maisemakuvaston osa. Maiseman ytimenä voi pitää avaraa näköyhteyttä kosken vastarannalta toiselle. Alakosken näkymää tehtaalle rajaa vuonna 1929 valmistunut Hämeensilta ja vuonna 1937 valmistunut Bertel Strömmerin suunnittelema alakosken voimalaitos, joiden väliin jää suora ja eheä näköyhteys Takon tehdasalueelle. Selvityskesänä koskimaisemaa jakoi väliaikainen, puurakenteinen kävelysilta.

Takon maisemallinen merkitys neljästä pääilmansuunnasta on merkittävä eikä se massiivisten rakennusmassojensa vuoksi jää muun rakennuskannan piiloon. Idässä ja etelässä näkymä tehdasalueen julkisivuihin on avoin, sillä ne rajatuvat rantanäkymiin. Idässä Takon tehdasaluetta rajaa Tammerkoski, pohjoisessa Värjärinkuja. Lännessä tontti rajoittuu Kirkkokatuun, etelässä Ratinan suvantoon. Tontti sijaitsee keskeisellä paikalla Tampereen ydinkeskustassa ja kuuluu osaksi Tammerkosken kansallismaisemaa. Takon tehdasalue on muuntunut laajentuen ja korkeutta kasvaen samalla kun tuotanto ja prosessit ovat uudistuneet ja pysynyt näin elinvoimaisena. Takon tehdasalue on todistusvoimainen elementti Tampereen teollisuushistoriasta. Euroopan tasolla Tako on ainutlaatuinen, sillä muita, kantakaupungin keskellä sijaitsevia toimivia teollisuuslaitoksia on vähän.

Maiseman historia

Vuoden 1779 isojakokartassa nykyinen tehdasalue on merkitty maanviljelyksi sopivaksi alueeksi eikä alueella ole vielä sijainnut rakennuksia. Tampereen kaupunkialue kaavoitettiin ruutukaavan mukaan, mutta polveileva ranta jäi ruutukaavan ulkopuolelle. Rantaa oli vaikea kaavoittaa symmetrisesti ja toisaalta se mahdollisti tehdasrakennusten vapaan sijoittelun rannan tuntumaan. Ensimmäiset tehdasrakennukset poikkesivatkin ruutukaavasta. Rantaan nousi eri alojen manufaktuureja ja fabriikkeja, 1700-luvulla Tammerkosken rannalla toimi myös kylpylä ja apteekkarien yrttitarhat. Alkujaan myllyt ja sahat olivat keskittyneet kosken yläjuoksulle ja sinne rakentuivatkin ensimmäiset teollisuuslaitokset kuten Häggmanin lumpputehdas ja Kruununpolttimo, jonka tiloihin James Finlayson perusti tehtaansa. Ei ole liioiteltua todeta, että Tammerkosken nykyinen maisema sai luonteensa teollisuuden ja kaupan rakenteista.

Jos kosken yläjuoksu olikin rakentunut melko täyteen 1800-luvun puoleen väliin mennessä, oli kosken alajuoksulla vielä tilaa yrityksille. Vuonna 1865 rakentumattomana oli tontti numero 4 (silloinen 16), jonka Knut Fredrik Idestam osti langoltaan Adolf Törgrenilta. Kosken alajuoksun rakennettu maisema koostui pääosin hirsirakenteisista teollisuusrakennuksista. Myös puuhiomon ensimmäiset rakennukset olivat hirsirakenteiset. Kosken maisema muuttui 1800-luvun lopun myötä, kun teollisuus valjasti entistä tehokkaammin vesivoiman käyttöönsä. Samalla muuntui ja kasvoi myös rakennuskanta, kun tuotantoprosessiin investoitiin enemmän rahaa. Maiseman muutokseen vaikuttivat myös rakennustekniikan muutos ja paloturvallisuus; rakennuksissa käytettiin 1800-luvun lopulta entistä enemmän punatiiltä, 1900-luvun alkupuolelta raudoitettu betoni mahdollisti korkeammat ja syvärunkoisemmat teollisuustilat. Myös rakennusten ulkonäköön alettiin kiinnittää enemmän huomiota, enää rakennuksia eivät suunnitelleet laitetoimittajat tai tehtaiden tekniset johtajat vaan arkkitehdit. Rakennuksien piti olla edustavia. Tehdasrakennus oli tuotannon käyntikortti. Ensimmäisen kerran tehdasalueella käytettiin arkkitehtia vuonna 1883, jolloin arkkitehti F.L.Calonius suunnitteli silloisen tontin eteläreunaan tehdasrakennuksen. Rakennus purettiin kahdessa osassa vasta vuosina 1931 ja 1951. Myöhemmin tontille 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa tehdasrakennuksia suunnittelivat Birger Federley ja Lambert Petterson.

Tehdasalue alkoi jäsentyä yhtenäisemmäksi, kun aiemmin tonttikauppojen mukana tulleet rakennukset korvautuivat juuri tehtaan käyttöön suunniteluilla rakennuksilla. On kuitenkin huomattava, että 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku olivat jatkuvan rakentamisen aikaa, jolloin muun muassa erilaisia tehdas- ja varastorakennuksia rakennettiin ja välillä jopa muutaman vuoden päästä purettiin. Erityisen edustavana rakennuksena on pidetty vuonna 1908 valmistunutta Tampereen kaupunginarkkitehti Lambert Pettersonin suunnittelemaa jugend-tyylistä tehdassalia, jossa toimi hiomo. Tehtaan eloisan epäsymmetrisesti sommiteltu julkisivu oli asemoitu kohti Laukontoria. Rakennuksen tarkoitus oli näin myös jäsentää tehtaan edustavuutta kohti julkista tilaa. Rakennus purettiin kahdessa osassa vuosina 1937 ja 1966.

Tehtaan maisemaan ovat vaikuttaneet ennen kaikkea tuotantoprosessien muutos ja kasvu, joilla on ollut merkitystä muun muassa rakennuskantaan ja tonttimaan lisäämiseen. 1900-luvun alussa tehdasalue laajeni Kehräsaareen päin, kun silloinen Kattohuopatehdas osti viereisen tontin numeron 6 (silloinen tontti 19, jolla toimi Verkatehdas). Maisemallisesti merkittävimpiä ovat olleet vuosikymmenet 1930, 1950 ja 1960. Kosken länsirantaan valmistui vuonna 1931 pitkä tehdassali (155 metriä), kosken alajuoksulle voimalaitos ja koskea täytettiin tehtaan edustalta. Tehdasalue laajeni tämän jälkeenkin, esimerkiksi vuonna 1954 tehdas osti osan tontista 3, jolle rakennettiin sosiaalirakennus. Kirkkokadun varsi muuttui myös oleellisesti, kun vuonna 1952 kadun myötäisesti valmistui Heimo Kautosen suunnittelema pitkä tehdassali, joka teki Takon alueesta muurimaisen. Viimeistään pulpperitalo 1960-luvun alussa sulki näkymän tehtaalle ja teki kosken alajuoksuun eräänlaisen päätepisteen. Vuonna 1961 valmistunut voimalaitos dominoi kosken länsirannan maisemaa voimakkaasti edelleen.

Vaikka kosken alajuoksu merkittiinkin vielä 1700-luvun kartassa viljelykseen sopivaksi, muotoutui siitä viimeistään 1800-luvun puolivälin jälkeen tekstiili- ja kartonkiteollisuuteen keskittynyt alue. Puistomaisuutta kosken alajuoksun länsirannan kuvissa näkyy vasta 1940-luvun ilmakuvassa. Sen sijaan nykyisen Tempon talon edustalla on jo 1800-luvun lopulla ollut lehtipuita.

Nykytila

TAKO:n tehdasalueen rakennukset hallitsevat kaupunkikuvaa kaikista ilmansuunnista katsottuna.

Tehtaan tuotantoprosessin osalta keskeiset rakennukset on asemoitu etelä-pohjoinen suuntaisesti. TAKO:n tontti on rakennettu tiivisti ja tehdasrakennukset muodostavat eräänlaisen muurin tehdasalueen ympärille, jolloin maisemakuva on suljettu. Tehtaan toiminnan paljastaa ala- ja yläpihalle kulkeva rekkaliikenne, vesihöyrypilvet tehdasrakennuksien päällä ja tehtaan koneiden humina. Tehdas toimii vuorokauden ympäri. Tehdasalueen sisällä on pienehköjä aukioita (alapiha, yläpiha, sisäpiha, voimalan piha), joiden pääasiallinen tarkoitus on mahdollistaa logistiikka.

Tehdasalueen rakennukset liittävät arkkitehtuurin kiinteästi nykyaikaan huolimatta siitä, että tehdasrakennukset ovat pääosin 1930-1960-luvulta. Toisaalta osa rakennuskannasta on vanhempaa ja liittää maiseman osaksi eurooppalaista teollisuushistoriaa. Merkitykselliseksi kaiken tekee, että tehdas on edelleen toiminnassa. Maisema on urbaani, kulttuurihistoriallinen ja täynnä kerrostumia. Rakennuskanta näyttäytyy myös erilaiselta riippuen ilmansuunnasta.

Kosken itärannalta katsottuna tehtaan julkisivut luovat leimallisen ilmeen ja eräänlaisen muurin tehtaalle ja sen takana olevalle kaupungille ja Pyhäjärvinäkymälle. Julkisivu on samaan aikaan staattinen eli tässä tapauksessa tarkoitettuna muuttumaton ja ajassa pysyvä ja tasapainoinen, toisaalta lähempää tarkasteltuna punatiilimuurijulkisivu koostuu eri aikana rakennetuista rakennusmassoista, joiden mittasuhteet vaihtelevat. Tehtaan toiminnan paljastaa sen ympärillä varsinkin talvipäivinä leijuva vesihöyry. Julkisivut ovat urbaanit ja edustavat. Rakennuksien rationaalinen ja virtaviivainen muoto toimivat kontrastina tehtaan edessä virtaavalle koskelle. Kuin myönnytyksenä luonnolle, juuri tehtaan itäsivulla kasvaa kasvillisuutta. Tehdasalueelle tärkeimmät näkymät tästä suunnasta ovat näkymä Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien suunnasta kohti kosken länsirantaa ja Vuolteen torilta kohti Takoa. Tehdassalien ikkunat on asemoitu kohti itää, josta tehdassalit saavat luonnonvaloa.

Värjärinkuja ja Hämeen silta

Lähestyttäessä tehdasta pohjoisesta sen julkisivu on näyttää erilaiselta suhteessa siihen, katsooko rakennusta Hämeen sillalta, josta Takon rakennukset dominoivat kosken länsirantaa vai Värjärinkujalta, jossa viereisten rakennusten kanssa tehtaan pääty luo aivan erilaisen kontrastin kuin idästä tai sillalta katsottuna. Hämeensillalta katsottuna ehdottomana dominanttina toimii voimalaitos, jonka jälkeen rakennusten mittakaava laskee pulpperitaloon saakka. Näkymän sillalta vesistöön sulkee alakosken voimalaitos (Bertel Strömmer 1937).

Värjärinkujalla tunnelma TAKO:n tehtaan vierellä on hyvin erilainen, kuin sen toisilla sivuilla, mihin vaikuttaa sen ympärillä sijaitsevat asuin- ja liiketilakiinteistöt, jotka ovat valmistuneet vuosina 1886 (Selinin talo), Sumeliuksen talo (1901) ja 1935 (Tempon talo). Ympäristö tekee tehdasrakennuksesta helposti lähestyttävän ja tuo tehtaan lähelle satunnaista ohikulkijaa. Kirkkokatua pohjoisesta etelään kulkiessa pitkä tehdassali luo Kirkkokadulle yhtenäisen tiilimuurin. Näkymä Kirkkokadulta kohti Laukontoria on suljettu. Tehdassalin muodostama muuri on staattinen, mutta ei yksitotinen. Julkisivua rytmittävät pilasterit, joiden välejä täyttävät korkeat ruutuikkunat. Rakennuksen yhtenäinen tiilijulkisivu antaa ohikulkijalle viestin, että rakennus kuuluu osaksi TAKO:n punatiilistä tehdasta. Tehdasalueen länsipuolella Hallituskadun päässä sijaitsee myös Heimo Kautosen 1954 suunnittelema sosiaalirakennus, joka eroaa arkkitehtuuriltaan muusta rakennusmassasta. Aumakattoinen, ulkonevalla parvekkeella varustettu rakennus eroaa tasakattoisista tehdasrakennuksista. Kirkkokadulla sijaitsee myös tehtaan pääportti, josta on näkymä punatiilin hallitsemalle tehdasalueelle ja yläpihalle.

Laukontori/etelä

Laukontorilta katsottuna TAKO:n tehdasalue on kaikista ilmansuunnista ja näkymistä eniten tehdasmainen ja arkisin. Toisaalta, että juuri tästä näkymästä tehdas on hyvinkin aktiivinen. Laukontorille Pyhäjärveltä saapuvaa odottaa tehdasmiljöö. Rakennuksen eteläinen julkisivu on merkittävä osa Kehräsaaren teollisuuslaitosten näkymää ja kokonaisuutta.

Leimallinen TAKO:n julkisivu aihe on Heimo Kautosen vuonna 1952 suunnitteleman tehdashallin korkea päätyikkuna, jolle vastaparin luo uuden Ratinan ostoskeskuksen Periscopen ikkuna, toisaalta yhteneväisyyttä on niin ikään Tampereen tiilimuuratun rautatieaseman (1936) ja sen kookkaan ikkunan kanssa. Tehdassalin ikkuna on ottanut asemansa kaupunkikuvansa.

Länsi/Hallituskatu

Hallituskadulta näkymä Takolle on rajallinen, mutta toisaalta myös kaupunkikuvan kannalta merkittävä, sillä Takon pääportti aukeaa kohti Hallituskatua ja tarjoaa ulkopuolisille harvinaisen mahdollisuuden nähdä tehdasalueelle. Takon tehdasalueen arkisempi puoli näkyy putkineen juuri pääportilta ja alarannasta paljastaen tehtaan olevan aktiivisessa käytössä.

Selvitysalueen arvot

Kohteen kulttuurihistorialliset arvot

Tammerkosken rantamaisema kuvastaa Tampereen teollistumisen historiaa ja historiallista kaupunkikuvaa. Historiallisesti todistusvoimainen Tammerkosken teollisuusmaisema on yksi Suomen kansallismaisemista. TAKO Metsä Boardin toimipaikalla aloittanut puuhiomo on suomalaisen paperi- ja kartonkiteollisuuden pioneeri, jonka ansiosta tehdasympäristöllä on rakennuskantansa lisäksi teollisuushistoriallista merkitystä ja jatkuvuutta: TAKO:n tehdas aloitti samalla paikalla puuhiomona vuonna 1865 ja toimii edelleen samalla teollisuuden alalla. Knut Fredrik Idestamin puuhiomo oli järjestyksessään toinen Suomessa aloittanut puuhiomo, jonka myöhemmillä omistajilla oli yhteyksiä Suomessa merkittäväksi nousseeseen paperiteollisuuteen (Nokia Ab, Voikkaan paperitehdas/Kymmene, Serlachius Oy). TAKO:n nykyisen rakennuskannan valmistuessa 1930-luvulla kosken länsirannalle, se muokkasi maisemaa merkittävällä tavalla. Muutos kuvastaa modernimpaa teollisuushistoriaa ja luo vastinparin ja jatkumon kosken yläjuoksun iäkkäämmille tehdasrakennuksille (erityisesti paperiteollisuudessa toimineelle Frenckelille).

Maisemalliset arvot

TAKO Metsä Boardin tehdaskokonaisuus on oleellinen osa Tampereen ydinkeskustaa ja Tammerkosken kansallismaisemaa ja valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Tampereen keskustan ruutukaava katkeaa polveilevan kosken kohdalta, jossa sen rantojen historiallisuus ja vihreys katkaisevat kaavaa. Ennen 1930-lukua tehdasalueen rakennuskanta oli pienimuotoisempaa ja osittain vielä puurakenteista. Tammerkosken länsirantaan 1930-luvun alussa noussut 151 metriä pitkä tehdassali muutti alueen ilmettä ratkaisevasti ja sen virtaviivainen arkkitehtuuri punatiilijulkisivuineen vaikutti tehtaan myöhempään arkkitehtuuriin, jonka kokonaisuus on ehyt. Ympäristöön tehdasalue vaikuttaa yhtenäiseltä, mikä johtuu sen virtaviivaisesta, horinsontaalisesta rakenteesta ja muurimaisista julkisivuista. Tehdasalueen sisällä on konttorit, tuotanto ja sosiaalirakennus. Tehdasalue on tiivis ja eikä laajentumismahdollisuuksia ympäristöön ole.

Suhteessa ympäröivään maisemaan tehdas hallitsee sitä kolmesta ilmansuunnasta ja on aktiivinen tekijä kaupunkikuvassa. Maisemallisesti hallitsevin ja edustavin on kosken länsiranta, jossa TAKO:n tehdas hallitsee rantamaisemaa lähes kauttaaltaan. Tehdasalueeseen yhdistyy myös alakosken voimala, joka ei kuitenkaan enää ole osa tehdasta, mutta sen yhteys tehtaaseen on ilmeinen muun muassa sillan kautta. Kosken länsirannan rakennusten keskenään erilaiset mittasuhteet eivät häiritse, vaan luovat polveilevan kokonaisuuden. Rakennuskerrostumat 1930-luvulta 1960-luvulle ovat keskeinen osa rakennuksen teollisuuden ominaispiirrettä. Tammerkosken rantamaisema on vehreä ja puistomainen. TAKO:n tehdasalue on tiivisti rakennettu eikä varsinaiselle rantapuistolle ole jäänyt luonnollista tilaa. Kesällä näkymä on kuitenkin vehreä, sillä voimalaitoksen pihan edustalla ja länsirannalla kasvaa lehtipuita ja köynnöksiä. Puut ja köynnökset sitovat TAKO:n maiseman osaksi Tammerkosken puistomaista maisemaa. Tehtaan länsirantaa reunustaa iäkäs metalliaita, joka lienee 1930-luvun lopulta. Aita eroaa muualla koskenrannassa käytetystä.

Maisemaltaan hallitseva on myös tehtaan etelänpuoleinen sivu kohti Laukontoria, jossa leimallinen piirre on vuonna 1952 valmistuneen tehdassalin kookas ikkuna. Ikkunaa voi pitää vastinparina Ratinan 2010-luvun kauppakeskuksen Periscopen ikkunalle, jonka myötä Takon tehdasrakennuksen eteläinen julkisivu kanonisoituu osaksi urbaania kaupunkikuvaa.

Rakennushistorialliset arvot

Tehdasalueen rakennukset kertovat todistusvoimaisesti suomalaisen kartonkiteollisuuden historiasta ja nykyisyydestä. Alueen rakennukset ovat 1920-1960-luvulta ja ovat nimekkäiden suomalaisten arkkitehtien suunnittelemia (Birger Federley, W.G.Palmqvist, Bertel Strömmer, Heimo Kautonen). Tehdasalueen arkkitehtuurille on yhteistä se, että samaa arkkitehtia on käytetty useissa rakennus- ja laajennustöissä, jolloin kokonaisuudesta on tullut hallittu. Rakennusten muotokieli on rationaalinen, suoraviivainen ja tasakattoinen. Rakennuksissa on havaittavissa kunkin aikakauden tyylisuuntia eli ne ovat tunnistettavissa oman aikakautensa edustajiksi, mutta silti mittasuhteiltaan vaihteleva rakennusmassa pysyy yhtenäisenä. Kokoavana elementtinä on punatiili, jota on käytetty julkisivuissa. Sitä täydentää voimalaitoksen kupariosat. Tehdasrakennusten lisäksi olennaisia osia ovat tuotantoon liittyvät säiliöt ja putket, jotka edustavat julkisivujen nuorinta, toiminasta kertovaa kerrostumaa.

Tehtaiden kokonaisuus on hallittu; rakennusten julkisivut ovat edustavia, mutta rakennukset on myös pyritty tekemään kestäviksi, käyttötarkoitukseltaan mukautuviksi ja turvallisiksi. Tehdassalien rakennusaikaan oli siirrytty rakennusteknisesti aikaan, jolloin tehtaat pyrittiin tekemään mahdollisia tulipaloja paremmin kestäviksi. Rakennuksissa on käytetty rungossa tiiltä ja betonia. Alapohjat, yläpohjat ja joissain kohteissa katot ovat betonia. Rakennusten kantavana rakenteena toimivat betonipilarit. Lähes kaikkia tehdasrakennuksia yhdistää korkeat, pitkät ja avoimet tehdashallit.

Toimenpidesuositukset ja muutoskestävyys

Edellä todettujen arvojen säilymiseksi selvitysalueen rakennetussa ympäristössä suositellaan seuraavia vaalivia ja säilyttäviä toimenpiteitä.

- Tehdasalueen rakennusten julkisivut ovat erittäin hyvin säilyneet, huolimatta siitä, että rakennuskanta on yhä edelleen aktiivisessa teollisessa käytössä. Riippumatta rakennusten tulevasta käytöstä, historiallista todistusvoimaisuutta ei tulisi jatkossakaan heikentää, vaan vaalia. Jokaisen rakennuksen yksityiskohtiin ja autenttisiin materiaaleihin tulee kiinnittää huomiota ja korjata rakennukset eheyttäen.

- Toimisto- ja sosiaalirakennuksen ulko-ovien poimukuparilipat tulee säilyttää. Samoin toimistorakennuksen puiset ulko-ovet. Toimistorakennuksen ja sosiaalitilojen rappukäytävät ovat säilyneet hyvin ja kaiteet, käsijohtimet ja betonimosaiikkiportaat tulee säilyttää.

- Tammerkosken länsirannan rakennusten todistusvoimaisuus, mittasuhteet, aukotus ja materiaalit tulee säilyttää. Takon valkoinen kyltti katolla on teollisuushistoriallinen ja tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää.

- Laukontorin maisema on keskeinen ja erityisesti Kirkkokadun päädyn kookas, toisen kerroksen koko korkeudelta avonainen ikkuna leimallinen ja kaupunkikuvan kannalta keskeinen.

- Kirkkokadun puoleinen pitkä tehdassali on säilynyt hyvin ja muodostaa muurin tehdasalueelle. Julkisivu tulisi säilyttää eheänä.

- Tehdassalien sisätilojen tilajäsentely on ollut alusta saakka avoin ja tilajäsentely säilynyt hyvin. Rakennusten sisätilat kestävät muutoksia hyvin, joskin esimerkiksi autenttisia kierreportaita ja rappukäytäviä tulisi vaalia.

- Kosken länsirannan turbiinisalin erittäin hyvin säilynyt ehyt sisätila ja interiööri tulee säilyttää:

vanhat kattilat, kaksivärinen laattalattia, valvontataulut, työkalut ja korkea tilan tuntu ovat oleellinen ja tärkein osa interiööriä.

- Sosiaalirakennuksen sisätilat ovat säilyneet hyvin. Rakennuksessa on jäljellä paljon autenttisia materiaaleja kuten betonimosaiikkilattiat, erittäin hyvin säilyneet rappukäytävät, väliovet, ikkunapenkit ja ruokalasali.

- Historiallinen yhteys alavoimalaan tulee säilyttää

- Ehyt näkymä Hämeensillalta ja kosken itärannalta tulee säilyttää. Näkymä on osa kansallismaisemaa ja erityisen herkkä muutoksille.

- Kosken länsirannan metalliaita on iäkäs, tehdasalueen käyttötarkoituksen muuttuessa aitaa ja sen tyyliä tulee suunnitella yhdenmukaiseksi koskea rajaavan aidan kanssa.

- Länsirannalla tulisi säilyttää kasvillisuutta, mikä sitoo rantamaisemaa yhteen. Suositeltavia puu- ja kasvilajeja ovat esimerkiksi perinteiset tammet, lehmukset, hevoskastanjat ja pajut, joita kasvaa Tammerkosken puistoissa.

- Tehdasaluetta rajaavat portit ja aidat kestävät muutosta hyvin, sen sijaan voimalaitoksen pihan edessä oleva tiilimuurattu aita pylväineen tulee säilyttää.

- Tehdasalueen piha-alueet kestävät muutosta hyvin lukuun ottamatta tehtaan länsirannan edustaa, jolle ei tule rakentaa tai pystyttää mitään, mikä heikentäisi tai häiritsisi tehdasrakennusten arkkitehtuuria.

Arkistolähteet:

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön arkisto

Valokuvia, Heimo Kautosen luonnoksia

Tampereen kaupungin arkisto

Rakennuspiirustukset ennen vuotta 1927.

Tampereen kaupungin rakennusvalvonnan arkisto

Rakennuspiirustukset vuodesta 1927 lähtien.

Vapriikin kuva-arkisto

Valokuvia ja karttoja

>b>Digitaaliset arkistot:

- Tampereen kaupungin kaava- ja kartta-aineisto

- Museoviraston RKY-alueen kartta

- Suomen sukututkimusseuran historiakirjat

Aikalaiskirjallisuus

Ahlskog Bo: The Tako story 1865-2000

Ahlskog Bo: Tapahtui Takossa 2008.

Suursalmi Onni: Paperikoneesta ja sillä työskentelystä. Suursalmi (tekijän kustannuksella), K.J.Gummeruksen Osakeyhtiön kirjapaino, Jyväskylä 1917.

Tako, Helsinki 1933, Frenckellin Kirjapaino Osakeyhtiö.

Lehdet

Aamulehti 18.2.1923

Kansan Lehti 21.9.1901, nro 109

Kansan Lehti 17.7.1907

Kansan Lehti 22.2.1918

Tammerkoski 1954, nro1

Tampereen Sanomat 11.12.1866

Tutkimuskirjallisuus

Antila Jari, Mukala Jorma: Takon rakennushistoria 1865-1980, Tampereen teknillinen korkeakoulu

Arkkitehtuurin osasto, Tampere 1982.

Haapala Pertti & Peltola Jarmo: Globaali Tampere.

Hautamäki Ranja: Tampereen historia, Tampereen kaupunki, Juvenes-print Yliopistopaino, Tampere 2015.

Häggman Kai: Metsän tasavalta. Suomalainen metsäteollisuus politiikan ja markkinoiden ristiaallokossa 1920-1939. SKS, Gummerus Kirjapaino Jyväskylä 2006.

Häyrynen Maunu: Tampereen maisema. Tampereen historia, Tampereen kaupunki, Juvenes-print Yliopistopaino, Tampere 2015.

Kari Risto: 125 vuotta Tako, Metsä-Serla, Pak-paino Vantaa 1990.

Kontio Erkki O. & Bonsdorff Lars: G.A.Serlachius OY 1868-1968. Oy Tilgmann Ab Helsinki 1968.

Koponen Olli-Pekka: Tammerkoski ja Hämeenkatu Tampereen arkkitehtonisen identiteetin ankkureina. Teoksessa Tampereen kaupunki, Juvenes-print Yliopistopaino, Tampere 2015.

Kosunen Lasse: Betonielementti ”tappoi” punatiilen. Teoksessa Tiilestä tehty Tampere (Niemelä Jari). Tampere-Seura, Kirjapiano Hermes Oy Tampere 2006.

Laiho Jyrki: Kukin aikakausi jättää omia jälkiään kaupunkimiljööseen. Teoksessa Tiilestä tehty Tampere (Niemelä Jari). Tampere-Seura, Kirjapiano Hermes Oy Tampere 2006.

Lind Mari: Tampere – muuttuva ja kasvava kaupunki. Teoksessa Tampereen historia, Tampereen kaupunki, Juvenes-print Yliopistopaino, Tampere 2015.

Niemelä: Tiilestä tehty Tampere. Tampere-Seura, Kirjapaino Hermes Oy Tampere 2006.

Rasila Viljo: Markkinapaikasta tehdaskaupungiksi. Teoksessa Tampereen historia 1 (Alhonen Pentti, Salo unto, Suvanto Seppo & Rasila Viljo.) Tampereen kaupunki, Hermes 1988.

von Bondsdorff Lars G.: Nokia osakeyhtiö 1865-1965, Nokia Osakeyhtiö, Mercatorin kirjapaino Helsinki 1965.

Tuohisto-Kokko Vilja: Takon merkitys Tampereen keskustan kaupunkikuvalle. Kandidaatin työ, Tampereen yliopisto rakennetun ympäristön tiedekunta 2020.

Selvitykset ja raportit

A-Insinöörit: Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö-selvitys 2012

Kantonen Timo, Museovirasto

Takon tehdasalueen inventointi 2002

Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt. Pirkanmaan liitto 2016.

Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998.

>b>Verkkolähteet:

Miettunen Katja-Maria: Birger Federley. Koskesta voimaa sivusto:

https://www15.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/federley.html [tarkistettu 3.7.2021]

Ahlskog Bo 15.6.2021

Ikonen Jaakko 26.5.2021, 2.6.2021, 29.6.2021 (tehdasvierailu)

Lehtonen Risto 1.6.2021

Ruonanen Juha 12.5.2021