Rakennus arvioitiin vuonna 1989 historiallisesti, rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittäväksi. Rakennus on jo alun perin rakennettu kunnalliskodiksi ja sillä on siten oma kulttuurihistoriallinen merkityksensä. Rakennus on lisäksi varsin edustava esimerkki kunnallisesta hoitolaitoksesta vuosisadan alkupuolelta. Se sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Päijänteen rannassa.

Kunnalliskoti on säilyttänyt vuonna 1989 määritellyt kulttuurihistorialliset arvot. Rakennus kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Mylly-Suutolan alueella sijaitsi vuonna 1989 yhteensä kolme inventoitua rakennusta: vanhainkoti ja kaksi asuntolaa. Näiden lisäksi luonnonkauniilla alueella Päijänteen rannassa sijaitsi navetta ja lato sekä sauna rannassa. Vanhainkodille johtaneen Suutolantien varressa oli koivukuja.

Vanhainkotina vuonna 1989 toiminut rakennus oli alun perin valmistunut kunnalliskodiksi vuosina 1917–1922 (valmistumisvuosi vaihtelee eri lähteissä, katso historia). Rkaennuksen rakentaminen on aloitettu kuitenkin jo 1916. Vuonna 1989 yksikerroksisessa rakennuksessa oli ullakkotiloissa seitsemän huonetta. Hirsirunkoisen talon perustukset oli tehty porakivestä betonista. Satulankaton katteena oli saumattu pelti ja ulkovuorauksena peiterimalaudoitus. Ulkoväriltään rakennus oli valkoinen.

Navetta on piirretty paikoilleen vuoden 1921 asemapiirroksessa, joten se lienee valmistuneen pian kunnalliskodin jälkeen.

Kohteen omistajat ovat vaihtuneet ja sen rakennukset ovat eriytyneet toisistaan. Vanhainkoti on yksityisomistuksessa, mutta vanha keuhkotautiparantola on vielä kunnan omistuksessa. Sen tiedot löytyvät omasta rakennuskortista. Vanha mielisairaalaosasto purettiin Veljestuvan tieltä 1990-luvulla. Piha-alueella on jäljellä vielä vanha navetta.

Vanhaan vanhainkotiin ei ole nykyisen Osmo Haakin mukaan tehty suurempia korjauksia tai muutoksia. Sisätilat on uusittu vanhaa kunnioittaen.

Vuonna 1914 tarkistettiin Kuhmoisten kunnan köyhäinhoidon puutteita ja silloin tuli esille mm. köyhäintalon rakentaminen. Asian eteenpäin viemiseksi perustettiin rakennustoimikunta, jonka tehtävänä oli tiedustella sopivaa maataloa ostettavaksi mainittuun tarkoitukseen. Kuntakokouksessa 22.3.1915 päätettiin ostaa Mylly-Suutolan tila 25 00 markan hintaan, koska sitä pidettiin sijaintinsa puolesta vaihtoehdoista parhaimpana. Kunta hankki tilan ympäriltä lisää maata itselleen. Kunnalliskodin piirustukset oli laatinut Itä-Hämeen maanviljelysseuran rakennusmestari A. V. Nieminen Lahdesta. Piirustukset hyväksyttiin 15.12.1915 ja rakennustöihin päästiin lainarahan turvin seuraavan vuoden 1916 alusta. Päärakennuksen perustustyöt tehtiin vanhalla ja koetulla päivätyöjärjestelmällä, kuntalaisten talkoilla. Itse rakennus annettiin urakalla paikallisen rakennusmestarin August Laaksosen tehtäväksi. Sirkka-Liisa Rannan mukaan rakennus oli tarkoitus teettää urakalla, mutta urakkatarjouksia pidettiin liian kalliina. Hänen mukaansa perustusten teko annettiin urakalla tehtäväksi Vihtori Rimmiselle ja muuraustyöt Otto Vaaraniemelle. Rakennus katettiin päreillä ja maalattiin vesivärimaalilla. Nurkat vuorattiin laudoilla, jotka siveltiin öljymaalilla. Katolle asennettiin vellikello.

Eri lähteet kertovat eri tietoja rakennuksen valmistumisajankohdasta. Suvannon Kuhmoisten historiakirjaa (1965) käyttäneen vanhan inventoinnin mukaan Kunnalliskoti valmistui monien vaikeuksien jälkeen syksyllä 1917. Sirkka-Liisa Rannan mukaan talon rakennustöitä pitkitti kansalaissota, mutta rakennus saatiin muuttokuntoon vuonna 1918. Ranta ja Suvanto kertovat kumpikin, että vuonna 1918 rakennus oli jo käytössä (27 hoidokkia) ja vuonna 1919 53 hoidokkia. Ossi Viita puolestaan kirjoittaa, että Kunnalliskodin piti olla valmis jo vuonna 1917, mutta rakennustyöt viivästyivät sotavuoden 1918 vuoksi. Hänen mukaansa rakennus valmistui vuonna 1922, ja vihittiin käyttöön vuonna 1923. Talo tuli kuitenkin valmistuttuaan tarpeeseen, koska vuonna 1922 köyhäinhuoltolaki kielsi köyhien aikuisten sijoittamisen yksityiskoteihin. Viidan mukaan Kunnalliskoti oli tullut lopulta maksamaan 137 458 markkaa. Se oli siihen mennessä suurin kunnallinen rakennushanke, joka myös velkaannutti kunnan ensimmäisen kerran toden teolla.

Köyhäinhoidon merkittävän parannuksen lisäksi uusi kunnalliskoti oli pienellä paikkakunnalla nähtävyys. Huomiota herättävän pitkä ja poikkipäädyn keskellä omaava päärakennus oli näkyvällä paikalla Karklahden rantatöyräällä, jossa se ensimmäisenä kirkonkylän maamerkkinä tervehti etelästä päin tulijoita. Uutta kunnalliskotia piti pitäjässä käynyt köyhäinhoidontarkastajakin merkittävänä saavutuksena, joka oli pelkästään kunniaksi Kuhmoisten kunnalle. Kerrotaan presidentti Ståhlberginkin poikenneen vuonna 1923 Kuhmoisissa komeaa kunnalliskotia katsomassa.

Kunnalliskotia johti aluksi Lilja Pihkonen, jonka työtä jatkoi 1919 Lempi Mikkola. Heidän jälkeen johtaja vaihtui moneen otteeseen ennen kuin Elna Ahvenainen (myöhemmin Kumpulainen) astui kunnalliskodin johtoon vuonna 1928. Johtajana hän pysyi aina vuoteen 1958 asti. Kunnalliskodin ylläpito perustui maanviljelyksestä, karjahoidosta, puu- ja kasvitarhasta saatavaan ruokaan eli se toimi kuin maatila. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä oli navetta, talli, riihi, aitta, jyväaitta ja latoja. Maataloustyöt hoitivat työntekijät yhdessä niihin kykenevien asukkaiden kanssa. Ruokatauot hartaushetkineen katkaisivat työpäivän. Tilanhoitajana oli pitkään August Kumpulainen, 1930-luvun alusta aina vuoteen 1963 saakka. Traktori, Ferguson merkkinen, ostettiin vuonna 1949. Lisäksi kunta viljeli Mylly-Suutolan, Pahka-Rekolan, Niemelän ja osin Silta-Teppolan tiloja kunnalliskodin tarpeisiin. 1960-luvun lopulla kunnalliskodilla oli peltoa runsaat 50 hehtaaria, josta vajaat 31 hehtaaria oli viljelyskäytössä ja loput laitumena. Tilalla oli lehmiä, sikoja ja hevonen, mutta karja hävitettiin vuonna 1969 tappiollisen toiminnan vuoksi. Pellot vuokrattiin maanviljelijä Isaskar Inkiläiselle.

Vuosien kuluessa varsinkin rakennuksen sisätiloja on korjattu useaan otteeseen asianmukaisempaan kuntoon. Kunnalliskodin päärakennukseen tehtiin laajempi remontti vuosina 1936–37. Uunien tilalle tuli keskuslämmitys. Seinäpinnat päällystettiin kartongilla ja maalattiin öljyvärillä. Miesten osastolle tehtiin likaviemäri, vesijohdot sekä vessa, jotka olivat aikaisemmin sieltä kokonaan puuttuneet. Ovet, ikkunat, katot ja lattiat maalattiin. Myös sähköjohdot uusittiin ja taloon tuotiin uudet valaisimet. Ulkoa kunnalliskoti vuorattiin ja maalattiin. Rannan mukaan kunnalliskotia peruskorjattiin vuonna 1950, jolloin rakennukseen asennettiin muun muassa keskuslämmitys ja pärekate vaihdettiin peltikatteeksi. Viidan mukaan vanhan kunnalliskodin suurempi korjaus tapahtui 1960-luvun alussa.

Vuonna 1989 vanhainkotina toiminut kunnalliskoti ei enää vastannut vanhustenhoidolle asetettuja vaatimuksia ja niinpä vireille oli saatettu hanke uuden vanhainkodin-palvelukeskuksen rakentamiseksi. Rakennushankkeen luonnonpiirustukset valmistuivat huhtikuussa 1989. Vuoden 1989 suunnitelmien mukaan laajennusosa olisi rakennettu vanhainkodin viereen ja rakennukset olisi yhdistetty käytävällä. Vanha vanhainkoti olisi saneerattu lähinnä vanhusten päiväkeskukseksi. Rakennukseen oli suunnitteilla kerho- ja askartelutiloja, kirjasto-lehtihuone, juhlasali-ruokasali, kuntoutusliikunnan tiloja, hiusten ja jalkojenhoitohuone ja lepohuoneita. Kellariin suunniteltiin saunaosastoa, varasto-, pyykki- ja lämpökeskuksen tiloja sekä päiväkodin tiloja.

Vuoden 1989 inventoinnin jälkeen Päijännekoti toteutui erillisenä rakennuksena hieman suunniteltu kauemmaksi vanhasta vanhainkodista. Vaikka hoitopaikat uudisrakennuksen myötä vähenivät, ei kunnan rahojen katsottu riittävän enää vanhan kunnalliskodin peruskorjaukseen. Vanhusvoittoisessa kunnassa lisähoitopaikoille oli kuitenkin tarvetta. Kunnalliskotikiinteistön tontteineen ostivat vuonna 1994 sisarukset perheineen. Toinen puoli kunnostettiin Haakin perheen yksityisasunnoksi ja toinen puoli kunnostettiin Palvelukoti Franttilaksi. Osmo Haakin mukaan hänen siskonsa piti rakennuksen Päijännekodin puoleisessa päädyssä yksityistä palvelukotia. Vuonna 2002 palvelukotitoiminta toisessa päässä loppui ja nämäkin tilat muuttuivat yksityisasunnoksi.