Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun rakentamislupahakemukseen. Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevan Finlaysonin alueen ravintola- ja liikekeskus on tarkoitus uudistaa. Muutokset kohdistuvat alueen rakennuksiin TR6, TR7, TR36, TR37 ja TR38. Tutustuttuaan hankkeeseen alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Muutokset kohdistuvat entisen Finlaysonin puuvillatehtaan eteläosan rakennuksiin. Finlaysonin tehdasalue on osa Tammerkosken teollisuusmaiseman valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Tammerkosken kulttuurimaisema on myös yksi Suomen kansallismaisemista, jossa etenkin 1860-luvulla rakennetulla Katuvapriikilla (TR7) ja 1899 valmistuneilla kehräämö Siperian rakennuksilla TR36:lla ja TR37:llä on keskeisesti näkyvä rooli.
Alueella on voimassa vuonna 1995 hyväksytty asemakaava, jossa koko hankealuetta koskee merkintä sj-10, joka korostaa alueen kulttuurihistoriallisia ja maisemallisia arvoja ja kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota niiden säilyttämiseen muutos- ja uudisrakennustöitä suunniteltaessa. Lisäksi rakennusosille on entisen höyryvoima-aseman tilalle 1990-luvulla rakennettua uudisrakennusta TR38:a lukuun ottamatta osoitettu suojelumerkinnät (sr-32 ja sr-33). Suojelumääräyksissä edellytetään, että korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia että rakennuksen kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy eikä sen rakennustaiteellisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja turmella. Siperiaa koskevassa suojelumääräyksessä edellytetään säilyttämään myös kiinteän sisustuksen arvot sekä tarvittessa korjaamaan entistäen.
Hankkeen suunnittelun kuluessa on järjestetty kaksi työneuvottelua 11.6.2024 ja 30.10.2025 sekä katselmus 24.9.2025. Pirkanmaan maakuntamuseo kiittää hankkeessa tehdystä hyvästä yhteistyöstä.
Sisätiloja koskevat muutokset kohdistuvat 1990-luvulla rakennettuihin aula-, käytävä-, ravintola- ja liiketiloihin, joiden ei voida katsoa omaavaan erityisiä kulttuurihistoriallisia arvoja. Tiloissa säilyvät oleelliset rakennusten alkuperäiset rakenteet, kuten Siperian valurautaiset pilarit ja rakennuksen tehdaskäytöstä kertovat elementit, kuten aukion nostimet. Muutokset ovat perusteltuja, parantavat tilojen esteettömyyttä ja käytettävyyttä.
Näkyvimpiä julkisivuihin kohdistuvia muutoksia ovat Itäisenkadun sisäänkäynnin uudistaminen ja yhden Katuvapriikin (TR7) ikkuna-aukon muuttaminen sisäänkäynniksi. Vastaava muutos on tehty aiemmin rakennuksen samalla julkisivulla sen pohjoisosassa. Lisäksi tehdään muutoksia mainoslaitteisiin ja lisätään Finlaysonin alueen porttiin Satakunnankadulle kaksi vinolipputankoa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että esitetyt muutokset ovat mahdollisia, ollen joko merkitykseltään vähäisiä tai suunniteltu huolellisesti rakennusten poikkeuksellisen merkittävät kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot huomioiden. Katuvapriikin (TR7) sisäänkäynniksi muutettavan ikkuna-aukon puurunkoiset, todennäköisesti 1900-luvun alusta peräisin olevat ikkunat tulee varastoida siten, että ne ovat palautettavissa alkuperäiselle paikalleen tai vaihtoehtoisesti käytettävissä muiden saman julkisivun säilyvien ikkunoiden kunnostuksessa varaosina.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.