Alueellisena vastuumuseona toimivalta Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta, jonka tavoitteena on muodostaa rakennukseen kaksi erillistä asuntoa. Villa Sakari kuuluu Tampellan Herrainmäella sijanneisiin tehtaan johdon asuinrakennuksiin. Herrainmäki on osa Tammerkosken teollisuusmaiseman valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Villa Sakari on suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr-11, joka kieltää rakennuksen purkamisen ja toteaa muun muassa, että: "Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen rakennustaiteellisesti arvokas ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy."
Hankkeen yhteydessä rakennuksen idän puoleisen kuistin kattomuoto muutettaisiin symmetriseksi harjakatoksi ja kuistista tulisi nykyisen yksiovisen sijasta kaksiovinen. Näin kuistille saataisiin tilaa vinttiin kulkeville portaille. Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin ohjannut hanketta sähköpostitse. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen lupa-aineistoon ja toteaa, että kuistin muutos on rakennuksen rakennustaiteellisten ja kaupunkikuvallisten arvojen osalta mahdollinen.