Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Viialan vesitornin sekä samassa osoitteessa, mutta eri kiinteistöllä, sijaitsevan asuinrakennuksen ja talousrakennuksen purkamislupahakemuksesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.

Matomäen arvoalue

Kohteet sijaitsevat Matomäen arvoalueella, joka on määritetty Viialan rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman inventoinnissa (Pirkanmaan maakuntamuseo 2005–2006). Matomäki sijaitsee Alkkulan kylässä, jossa arvoalue sijoittuu kolmen erillisen mäen alueelle. Maaston muotoja seurailevan vanhan maantien varteen, peltojen keskellä olevalle mäkiselle metsäalueelle, syntynyt Matomäki on omaleimainen asuinalue, jonka rakennuskanta on peräisin pääosin 1800–1900-lukujen vaihteesta 1950-luvulle. Vesitorni mainitaan paikallisena maamerkkinä, mutta sitä ei ole inventoitu, eikä se liity arvoalueen keskeisiin ominaispiirteisiin.

Asuinrakennus ja talousrakennus

Paikalla sijaitseva vanha asuinrakennus on Väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan valmistunut vuonna 1936. Asuinrakennus on asbesti- ja haitta-ainetutkimuksen mukaan betonisokkelille perustettu, rankorakenteinen ja purueristeinen, ja se on ollut tyhjillään vuosia. Rakennuksen kuisti- ja ikkunamuodot sekä lautaverhous ovat jälleenrakennusajalle tyypilliset, eikä se ainakaan ulkoisesti edusta rekisteröityä rakentamisaikaansa. Talousrakennus on puurakenteinen ja perustettu maanvaraiselle betonilaatalle. Rakennuksessa sijaitsee saunatilat, varasto ja ulkokäymälä. Ulkomuotonsa perusteella rakennus on asuinrakennusta nuorempi. Molemmat rakennukset vaikuttavat valokuvien perusteella olevan heikossa kunnossa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, etteivät rakennukset ole arvoalueen ominaispiirteiden näkökulmasta erityisen edustavia, joten niiden purkaminen on mahdollista.

Vesitorni

Vesitornit toimivat maamerkkeinä ja ovat näkyvin osa vesihuoltojärjestelmiä, jotka muutoin sijaitsevat pääosin maan alla. Suomen vanhin maan alle rakennettu ylävesisäiliö valmistui Tampereen Pyynikille vuonna 1898. Ensimmäinen jalan varassa oleva vesitorni puolestaan valmistui Hankoon vuonna 1910. Vuonna 1959 astui voimaan uusi rakennuslaki. Rakennuslain ja siihen 1960-luvulla tehtyjen muutosten myötä kunnallistekniikan rakentamisesta tuli kaavoituksen rinnalla kaikkien kuntien tehtävä. Maamme vesihuoltoverkostoista suurin osa on rakennettu 1960–1980-luvuilla. Eniten vesitorneja rakennettiin 1960- ja 70-luvuilla osana vesijohtoverkon kehittämistä. Väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan myös Viialan vesitorni on valmistunut tällä aikakaudella, vuonna 1976. 2000-luvun alussa käytössä oli edelleen n. 400 vuosina 1876–2000 rakennetuista 448 ylävesisäiliöstä.

Korkeille ja näkyville paikoille rakennettujen vesitornien ulkonäköön on kiinnitetty huomiota alusta alkaen. Alkuun suunnittelijoina toimivat enimmäkseen arkkitehdit ja sittemmin insinöörit. Betoni- ja erityisesti elementtitekniikan kehittyessä osaaminen on ollut enemmän insinöörien käsissä. Suomessa betoniset vesitornit ovat olleet ylivoimaisesti yleisin tyyppi. Osin tämä johtuu vahvasta betoniteollisuudesta ja alan osaamisesta. Suomessa on hyödynnetty rakenteeltaan ja ulkonäöltään erilaisia ja monipuolisia ratkaisuja, jotka kuvastavat oman aikansa rakennustyylejä ja -menetelmiä. Uudemmat vesitornit ovatkin saaneet ulkonäkönsä pitkälti rakenteen ehdoilla. Suomessa on ainakin maasta nousevia suoria tasapaksuja lieriöitä, kuutiomaisia ja suorakulmaisia suuria ”vesilinnoja”, jalan tai useamman päällä lepääviä tynnyreitä sekä kärjellään jalan päällä olevia kartioita eli ”sieniä”. Sienimäinen malli oli erityisen yleinen 1960-luvulta alkaen. Myös Viialan vesitorni edustaa tätä yleistä tyyppiä.

1970-luvulla vesitorneja alettiin rakentaa elementeistä. Elementtirakentaminen oli halpaa, helppoa ja nopeaa. Betonibrutalismin kaudella ja sen henkeä noudattaen vesitornien pinta jätettiin usein käsittelemättä. Rakenne osoittautui kuitenkin vaurioherkäksi. Viialan vesitornin rakennetta on kuvattu selvityksessä Viialan vesitorni Rakennetekninen kuntotutkimus (A-insinöörit, 2019). Viialan vesitorni on vielä teräsbetonista paikallaan valettu, ja se on piirustusten mukaan perustettu suoraan kallioon louhien. Vesitornin vesisäiliön ulkokerroksena on molemmin puolin levytyksellä peitetty mineraalivillaeriste. Vesitornin säiliökartio on verhottu ulkoa Minerit-levyllä, jolla pääosin betonin harmaaseen pintaan on muodostettu valkoisia pystyraitoja. Tornin varressa on arkkitehtonisena yksityiskohtana ulkonevat pystykaistat.

Vuoden 2019 kuntotutkimuksen mukaan sekä vesitornin varresta että säiliökartiosta otetuissa näytteissä esiintyy kosteusrasituksen aiheuttamia vaurioita ja rapautumista. Runkobetonin kloridipitoisuus ylittää osittain raudoitteiden säilyvyyden kannalta haitallisen määrän. Runkobetonirakenteiden vaurioden on todettu tutkimushetkellä olevan suhteellisen vähäisiä, mutta erityisesti varren yläosan rengaspalkin ja säiliön sisäpinnan osalta niiden on todettu voivan korjaamattomina edetä merkittävästi. Kriittisimmäksi rakenteeksi on tunnistettu juuri halkeillut rengaspalkki, josta irtoavat betonikappaleet voivat pudotessaan aiheuttaa turvallisuusriskin. Ulkoverhouslevyjen kiinnityksissä ei havaittu puutteita. Tornin vesikate on tuolloin todettu huonokuntoiseksi laaja-alaisten ruostevaurioiden ja paikallisten vuotokohtien vuoksi. Kuntotutkimuksessa on esitetty tarvittavat korjaustoimenpiteet ja niiden suositeltu aikataulu.

Korjaustoimenpiteisiin ei ole ryhdytty vaan vesitorni on poistettu käytöstä vuonna 2023. Säiliöosan ulkoverhouslevyjä on sittemmin pudonnut, ja säiliö on sukitettu verkolla, joka estää mahdollisesti irtoavia levyjä putoamasta. Purkamislupahakemuksen mukaan vesitornin kunto on heikko ja kunnostus tarkoittaisi merkittäviä korjauskustannuksia. Kunnostamista ei katsota mahdolliseksi, sillä tornille ei ole osoittaa uutta käyttöä.

Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että Viialan vesitorni on sekä rakennushankkeena että ulkomuotonsa osalta aikakaudelleen tyypillinen rakennus, joka on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan. Sillä on paikallista maisemallista, rakennusteknistä ja kunnallistekniikan historiaan liittyvää arvoa. Koska rakennusta ei enää käytetä vesitornina ja koska rakennustyypille on erityisen haasteellista löytää uutta käyttöä, maakuntamuseo katsoo, että vesitornin purkaminen on valitettavaa mutta mahdollista. Maakuntamuseo esittää kuitenkin, että rakennus dokumentoidaan vielä tarkemmin, valokuvaamalla kokonaishahmo, pinnat, materiaalit ja vesitorni osana maisemaa sekä maan tasolta että ylempää dronen avulla. Lisäksi on tarpeen koota tiedot rakennuksen suunnittelijasta ja rakentajista sekä liittää kuvat ja tiedot yhdeksi dokumentiksi yhdessä rakennuspiirustusten kanssa. Laadittu dokumentointi tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle.

Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta alueellisella vastuumuseolla ei ole purkamislupahakemuksesta huomautettavaa. 

Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa Viialan vesitornin sekä samassa osoitteessa, mutta eri kiinteistöllä, sijaitsevan asuinrakennuksen ja talousrakennuksen purkamislupahakemuksesta. Alueellinen vastuumuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.

Matomäen arvoalue

Kohteet sijaitsevat Matomäen arvoalueella, joka on määritetty Viialan rakennetun ympäristön ja kulttuurimaiseman inventoinnissa (Pirkanmaan maakuntamuseo 2005–2006). Matomäki sijaitsee Alkkulan kylässä, jossa arvoalue sijoittuu kolmen erillisen mäen alueelle. Maaston muotoja seurailevan vanhan maantien varteen, peltojen keskellä olevalle mäkiselle metsäalueelle, syntynyt Matomäki on omaleimainen asuinalue, jonka rakennuskanta on peräisin pääosin 1800–1900-lukujen vaihteesta 1950-luvulle. Vesitorni mainitaan paikallisena maamerkkinä, mutta sitä ei ole inventoitu, eikä se liity arvoalueen keskeisiin ominaispiirteisiin.

Asuinrakennus ja talousrakennus

Paikalla sijaitseva vanha asuinrakennus on Väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan valmistunut vuonna 1936. Asuinrakennus on asbesti- ja haitta-ainetutkimuksen mukaan betonisokkelille perustettu, rankorakenteinen ja purueristeinen, ja se on ollut tyhjillään vuosia. Rakennuksen kuisti- ja ikkunamuodot sekä lautaverhous ovat jälleenrakennusajalle tyypilliset, eikä se ainakaan ulkoisesti edusta rekisteröityä rakentamisaikaansa. Talousrakennus on puurakenteinen ja perustettu maanvaraiselle betonilaatalle. Rakennuksessa sijaitsee saunatilat, varasto ja ulkokäymälä. Ulkomuotonsa perusteella rakennus on asuinrakennusta nuorempi. Molemmat rakennukset vaikuttavat valokuvien perusteella olevan heikossa kunnossa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, etteivät rakennukset ole arvoalueen ominaispiirteiden näkökulmasta erityisen edustavia, joten niiden purkaminen on mahdollista.

Vesitorni

Vesitornit toimivat maamerkkeinä ja ovat näkyvin osa vesihuoltojärjestelmiä, jotka muutoin sijaitsevat pääosin maan alla. Suomen vanhin maan alle rakennettu ylävesisäiliö valmistui Tampereen Pyynikille vuonna 1898. Ensimmäinen jalan varassa oleva vesitorni puolestaan valmistui Hankoon vuonna 1910. Vuonna 1959 astui voimaan uusi rakennuslaki. Rakennuslain ja siihen 1960-luvulla tehtyjen muutosten myötä kunnallistekniikan rakentamisesta tuli kaavoituksen rinnalla kaikkien kuntien tehtävä. Maamme vesihuoltoverkostoista suurin osa on rakennettu 1960–1980-luvuilla. Eniten vesitorneja rakennettiin 1960- ja 70-luvuilla osana vesijohtoverkon kehittämistä. Väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan myös Viialan vesitorni on valmistunut tällä aikakaudella, vuonna 1976. 2000-luvun alussa käytössä oli edelleen n. 400 vuosina 1876–2000 rakennetuista 448 ylävesisäiliöstä.

Korkeille ja näkyville paikoille rakennettujen vesitornien ulkonäköön on kiinnitetty huomiota alusta alkaen. Alkuun suunnittelijoina toimivat enimmäkseen arkkitehdit ja sittemmin insinöörit. Betoni- ja erityisesti elementtitekniikan kehittyessä osaaminen on ollut enemmän insinöörien käsissä. Suomessa betoniset vesitornit ovat olleet ylivoimaisesti yleisin tyyppi. Osin tämä johtuu vahvasta betoniteollisuudesta ja alan osaamisesta. Suomessa on hyödynnetty rakenteeltaan ja ulkonäöltään erilaisia ja monipuolisia ratkaisuja, jotka kuvastavat oman aikansa rakennustyylejä ja -menetelmiä. Uudemmat vesitornit ovatkin saaneet ulkonäkönsä pitkälti rakenteen ehdoilla. Suomessa on ainakin maasta nousevia suoria tasapaksuja lieriöitä, kuutiomaisia ja suorakulmaisia suuria ”vesilinnoja”, jalan tai useamman päällä lepääviä tynnyreitä sekä kärjellään jalan päällä olevia kartioita eli ”sieniä”. Sienimäinen malli oli erityisen yleinen 1960-luvulta alkaen. Myös Viialan vesitorni edustaa tätä yleistä tyyppiä.

1970-luvulla vesitorneja alettiin rakentaa elementeistä. Elementtirakentaminen oli halpaa, helppoa ja nopeaa. Betonibrutalismin kaudella ja sen henkeä noudattaen vesitornien pinta jätettiin usein käsittelemättä. Rakenne osoittautui kuitenkin vaurioherkäksi. Viialan vesitornin rakennetta on kuvattu selvityksessä Viialan vesitorni Rakennetekninen kuntotutkimus (A-insinöörit, 2019). Viialan vesitorni on vielä teräsbetonista paikallaan valettu, ja se on piirustusten mukaan perustettu suoraan kallioon louhien. Vesitornin vesisäiliön ulkokerroksena on molemmin puolin levytyksellä peitetty mineraalivillaeriste. Vesitornin säiliökartio on verhottu ulkoa Minerit-levyllä, jolla pääosin betonin harmaaseen pintaan on muodostettu valkoisia pystyraitoja. Tornin varressa on arkkitehtonisena yksityiskohtana ulkonevat pystykaistat.

Vuoden 2019 kuntotutkimuksen mukaan sekä vesitornin varresta että säiliökartiosta otetuissa näytteissä esiintyy kosteusrasituksen aiheuttamia vaurioita ja rapautumista. Runkobetonin kloridipitoisuus ylittää osittain raudoitteiden säilyvyyden kannalta haitallisen määrän. Runkobetonirakenteiden vaurioden on todettu tutkimushetkellä olevan suhteellisen vähäisiä, mutta erityisesti varren yläosan rengaspalkin ja säiliön sisäpinnan osalta niiden on todettu voivan korjaamattomina edetä merkittävästi. Kriittisimmäksi rakenteeksi on tunnistettu juuri halkeillut rengaspalkki, josta irtoavat betonikappaleet voivat pudotessaan aiheuttaa turvallisuusriskin. Ulkoverhouslevyjen kiinnityksissä ei havaittu puutteita. Tornin vesikate on tuolloin todettu huonokuntoiseksi laaja-alaisten ruostevaurioiden ja paikallisten vuotokohtien vuoksi. Kuntotutkimuksessa on esitetty tarvittavat korjaustoimenpiteet ja niiden suositeltu aikataulu.

Korjaustoimenpiteisiin ei ole ryhdytty vaan vesitorni on poistettu käytöstä vuonna 2023. Säiliöosan ulkoverhouslevyjä on sittemmin pudonnut, ja säiliö on sukitettu verkolla, joka estää mahdollisesti irtoavia levyjä putoamasta. Purkamislupahakemuksen mukaan vesitornin kunto on heikko ja kunnostus tarkoittaisi merkittäviä korjauskustannuksia. Kunnostamista ei katsota mahdolliseksi, sillä tornille ei ole osoittaa uutta käyttöä.

Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että Viialan vesitorni on sekä rakennushankkeena että ulkomuotonsa osalta aikakaudelleen tyypillinen rakennus, joka on säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan. Sillä on paikallista maisemallista, rakennusteknistä ja kunnallistekniikan historiaan liittyvää arvoa. Koska rakennusta ei enää käytetä vesitornina ja koska rakennustyypille on erityisen haasteellista löytää uutta käyttöä, maakuntamuseo katsoo, että vesitornin purkaminen on valitettavaa mutta mahdollista. Maakuntamuseo esittää kuitenkin, että rakennus dokumentoidaan vielä tarkemmin, valokuvaamalla kokonaishahmo, pinnat, materiaalit ja vesitorni osana maisemaa sekä maan tasolta että ylempää dronen avulla. Lisäksi on tarpeen koota tiedot rakennuksen suunnittelijasta ja rakentajista sekä liittää kuvat ja tiedot yhdeksi dokumentiksi yhdessä rakennuspiirustusten kanssa. Laadittu dokumentointi tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseolle.

Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta alueellisella vastuumuseolla ei ole purkamislupahakemuksesta huomautettavaa.