Ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä 1540 Hatanpää mainittiin kolmen talon kylänä. Kantatilat yhdistettiin 1600-luvun lopussa. Ratsutila Hatanpäästä tuli 1694 ja siihen liitettiin Tauskon augmenttitila 1698, jolloin se siirtyi aateliseen omistukseen. 1700-luvun puolessa välissä Hatanpää kehittyi suurviljelykseksi Hans Henrik Boijen omistuksessa, jonka aikana perustettiin myös kartanon puisto. Myöhemmin kartanon omistivat kruununvouti Gabriel Ahlman, ruukinisäntä L.G. Lefren ja laamanni Nils Johan Idman, joka sai tilan haltuunsa 1825 jälkeen. Idmanien lähes sata vuotta kestäneellä kaudella tuhoutui tulipalossa 1700-luvulla rakennettu ja kaksikerroksiseksi korotettu puinen päärakennus. Uusi päärakennus rakennettiin vanhan paikalle 1883-1885 arkkitehti C.S. Gripenbergin piirustusten mukaan ja 1898 puistoon rakennettiin Gripenbergin suunnittelema asuntopalatsi, ns. Idmanin huvila.

Puisto uudistettiin täysin kaupunginpuutarhuri K.J. Gauffinin johdolla 1800-luvun lopulla. Tuolloin rakennettiin uusia käytäviä, istutuksia sekä kiviaita. Kasvihuoneita oli neljä. Vanhasta puistosta säästettiin vain joitakin puita ja myös hedelmäpuutarha uudistettiin. Yksi puiston käytävistä nimettiin Kuninkaankujaksi Kustaa III vierailtua puistossa 1778. Arboretumin ja rosarion rakentaminen aloitettiin 1970-luvulla.

Idmanien aika Hatanpäällä päättyi 1912 suureen kavallustapaukseen, jonka seurauksena kartano laajoine maa-alueineen siirtyi Tampereen kaupungille. Sairaalatoiminta sai alkunsa Hatanpään niemessä 1916, kun hirsiseen Pirtti-rakennukseen sijoitettiin mielisairaala, joka siirrettiin ensimmäisen maailmansodan aikana kartanon päärakennukseen. Huvilaan, navettaan ja Pirttiin sijoitettiin sotilassairaala ja huvila muutettiin kunnallissairaalaksi 1919. Kartanon vierelle rakennettiin 1935 arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelemat ja 1960-luvulta alkaen useasti laajennetut sairaalarakennukset. Sairaalakäytön jälkeen Hatanpään kartanon päärakennuksessa toimi 1970 alkaen Tampereen kaupunginmuseo ja sinne oli sijoitettuna vähän aikaa myös Sara Hildénin säätiön kokoelmat. Päärakennuksessa on toiminut Nukke- ja pukumuseo ja huvilassa Tampereen kaupungin toimistoja.

Hatanpään kartano edustaa 1800-luvun lopun asussa olevine päärakennuksineen, huviloineen ja puistoineen 1700-luvulla lounaissuomalaisen ja uusmaalaisen kartanovyöhykkeen ulkopuolelle syntynyttä pohjoishämäläistä kartanokulttuuria.

Kartanon merkittävin rakennuskanta Pyhäjärveen työntyvällä niemellä muodostuu kahdesta arkkitehti Sebastian Gripenbergin 1800-luvun lopulla suunnittelemasta asuinpalatsista, uusrenessanssityylisestä päärakennuksesta ja uusgoottilaistyylisestä Idmanin huvilasta sekä kartanon talousrakennuksista.

Puisto ja puistokuja, jonka päätepisteenä päärakennus on, ovat saaneet alkunsa jo 1700-luvun lopulla. Puisto on säilynyt 1896 uudistuksen aikaisessa asussa ja on nykyisellään englantilaisen maisemapuiston tapaan runsaan polkuverkon jakama. Puiston keskiakseli kulkee päärakennuksen takaa Pyhäjärven rantaan. Puisto on pengerretty ja sieltä johtavat kiviportaat mm. laivarantaan. Rantaa reunustaa kivimuuri. Suuri osa puiston puustosta on kotimaisia lehtipuita ja havupuita, lisäksi joukossa on mm. siperianpihtaa ja siperiansembraa.

RKY 2009 kohdesivun https://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1243 lähteet:

Eino Jutikkala, Tampereen historia III. Tampere 1979.

Tampereen rakennuskulttuuri, maisemat ja luonnonsuojelu. Tampereen kaupungin kaavoitus virasto By/3/1985. Tampere 1986.

Leena Willberg, Hatanpää - kartano, sairaala, museo. Tammerkoski 8. 1994.

Päivi Selin et al. (toim.), Hatanpäänpuisto-Arboretum: puisto-opas. Dendrologian seura ja Tampereen kaupungin puistoyksikkö 1997.

Vilhelm Franck, Hatanpään historiaa. Nukke- ja pukumueson julkaisu n:o 30. Haiharan museosäätiö 2004.