Diar. 166/2025 Ala-Kässä, Oltavantie 2, saunan rakentaminen pihapiiriin
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään ennakkolausuntoa pihasaunan rakentamistapaan Vesilahden kirkonkylällä sijaitsevan Ala-Kässän talon pihapiiriin osoitteessa Oltavantie 2. Tutustuttuaan kohteeseen liittyvään aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Ala-Kässä sijaitsee Vesilahden valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella sekä Vesilahden kirkonkylän ympäristön maakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön alueella (Pirkanmaa, Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, VAMA 2021 / Ympäristöministeriö ja Syke 2021; Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016 / Pirkanmaan liitto).
Kiinteistö kuului alun perin Kässän kantatilaan, josta lohkottiin vuonna 1891 palstatila 3-8 ja tästä puolestaan mm. Ala-Kässän tontti vuonna 1900. Kiinteistöllä sijaitsee Anttila-nimisen henkilön 1900-luvun alussa eläketuvakseen rakennuttama asuinrakennus. Vesilahdella oli 1930-luvulla tulirokkoepidemia, jonka seurauksena kunta osti rakennuksen kulkutautisairaalaksi. Jälleenrakennuskaudella talo toimi vuokra-asuntoina, ja sitä laajennettiin. Vuokra-asuminen jatkui 1980-luvun loppuun asti. Tontin eteläosassa sijaitsevalla pienellä mäellä sijaitsi Piirongiksi kutsuttu kapea ja korkea asuinrakennus. Piironki purettiin 1980-luvulla, mutta osa sen kivijalasta on säilynyt.
Ala-Kässän asuinrakennus edustaa hyvin 1900-luvun alun perinteistä rakennustapaa ja sen ominaispiirteet ovat säilyneet erinomaisesti. Rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Oltavantien ja Rautialantien risteyksessä ja se kuuluu osana kirkon länsipuolelle vuosisadan vaihteessa syntyneeseen Kirkonkylän raitin varren asutukseen (Vesilahti, Kirkonkylän ja sen ympäristön rakennusinventointi ja maisemahistorian selvitys / Heiskanen, 2004).
Alueella voimassa olevassa asemakaavassa (2004) Ala-Kässän päärakennukselle on osoitettu kaavassa suojelumerkintä sr-1, johon liittyy määräys: Suojeltava rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennus on merkittävä osa Vesilahden Kirkonkylän kulttuurihistoriallisesti yhtenäistä rakennettua aluetta ja sillä on erityistä sosiaali-, talous- ja kulttuurihistoriaan liittyviä sekä maisemallisia arvoja. Rakennukseen tehtävät korjaus- ja muutostyöt tulee tehdä siten, että rakennuksen kulttuurihistorialliset arvot säilyvät.
Korttelille on lisäksi osoitettu aluesuojelumerkintä AL/s: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue, jolla ympäristö säilytetään. Kortteli on osa kulttuurihistoriallisesti yhtenäisesti rakennettua aluetta. Ympäristön vanhan rakennuskannan, puuston, tiestön, pihapiirien rakenteiden ja yleisilmeen säilymiseen sekä uudisrakentamisen sopeutumiseen ympäristöön tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Omistajien toiveena on rakentaa n. 12 m2:n suuruinen pihasauna, joka sijoitettaisiin Piirongin kivijalan varaan. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että suunnitelma on mahdollista toteuttaa, mikäli saunarakennuksen ulkomuoto sovitetaan Ala-Kässän päärakennukseen ja ympäröivään maakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön sopivaksi. Alueelle ovat luonteenomaisia pihaa rajaavat talousrakennukset, jotka ovat selvästi alisteisia päärakennuksille kokonsa ja värityksensä osalta. Pieni pihasauna on jo lähtökohtaisesti kooltaan alisteinen. Luonteva saunan ulkoväritys olisi esim. perinteinen falunin punainen. Kattomuodoista ympäristöön sopii parhaiten harjakatto.
Suunnitellun saunan paikalta tai läheisyydestä ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita. Jos saunan rakentamiseen tai tontin muuhun maankäyttöön liittyvien kaivutöiden yhteydessä kuitenkin tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).