Alue XXII Hatanpää
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Tampere
Kylä:Hatanpää
Kaupunginosa:XXII Hatanpää
Nimi:XXII HatanpääAlueluokka:Hallinnollinen alueAluetyyppi:kaupunginosa
Tekstitiedot
-
Historia:Ensimmäinen maininta Hatanpäästä kirjallisissa lähteissä löytyy Ylä-Satakunnan maakirjasta 1540. Tekstissä mainitaan alueella sijainneen tiheää asutusta ja hyvin viljeltyä maata. Hatanpään talo sijaitsi alkujaan nykyisen Sarviksen tienoilla ja nykyisellä kartanon paikalla oli Pehkiän talo, joka myöhemmin sai nimekseen Tausko. Hatanpään kartanon alkuvaihe sijoittuu 1600-luvun lopulle, kun Hatanpään talot yhdistettiin ratsutilaksi 1698. Hatanpäällä, kartanon mailla harjoitettiin maanviljelystä ja puutarhanhoitoa tästä eteenpäin yli kolmesataa vuotta.
Hatanpään kartano ja sen maaomaisuus liitettiin Tampereen kaupunkiin 1913. Kartanon aluetta alettiin välittömästi omistajanvaihdoksen jälkeen kehittää sairaala-aluetta. Ensin sairaalarakennuksina toimivat kartanon rakennukset, kunnes 1930-luvulla alueelle alettiin rakentaa uutta sairaalakokonaisuutta.
Hatanpäälle, Rantaperkiöön ja Härmälään oli kuljettu suunnilleen nykyisen Hatanpään valtatien kohdilla kulkevaa tietä jo pitkään. Tultaessa 1900-luvulle tie oli jo suhteellisen vilkkaasti liikennöity, mutta erittäin huonokuntoinen. Päätös Hatanpään valtatien rakentamisesta tehtiin 1918 ja tien rakennustyöt käynnistyivät 1920 sodan raivattua rakennuksia sopivasti katulinjauksen tieltä. Aluksi sorapäällysteinen tie ulottui Vihiojalle asti. Vuonna 1930 päätettiin valtatietä jatkaa Etelä-Pirkkalan ja Lempäälän maanteiden risteykseen. Kestopäällysteen tie sai 1935.
Siirtolapuutarhatoiminta alkoi Hatanpäällä 1910-luvulla. Palstanvuokraajia tuli alueelle kaupungin eri puolilta ja alkuun viljelijöitä oli n. 150. Toiminta jatkui 1960-luvulle saakka, kunne kaupunginhallitus esitti 1966 alueen siirtämistä Keskusosuusliike Hankkijan hallintaan.
Hatanpään puistoalueiden, kasvitarhojen ja peltojen siirryttyä kaupungin puisto-osaston vastuulle alettiin alueelle suunnitella arboretumia sekä rosariumia. Puu- ja pensastarha sekä ruusutarha valmistuivat 1970-luvulla ja lisämaata uudelle puutarhalle oli vallattu täyttämällä Pyhäjärven lahdelmia täyttömaalla.
Kirjalliset lähteet:Alajoki, Jaana (1996), Härmälä Rantaperkiö - torpista lentokoneisiin, Tampereen kaupunki, Tekstitaso Oy & Offset, Tampere.
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus
AvaaTampere
Hatanpään muistokivi Hatanpää
1000039533 kultti- ja tarinapaikat
muistomerkit
kiinteä muinaisjäännös uusi aika
Rakennettu ympäristö
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaTampere
Idmanin huvila XXII - Hatanpää
Hatanpään puistokuja 9 asuinkiinteistö
hallinto
Avaa Tampere
Tampereen kaupungin puutarha Hatanpää
Hatanpään puistokuja 14 maatalous
Avaa Tampere
Kanta-Sarvis II / Hatanpään puistokuja 19 XXII - Hatanpää
Hatanpään puistokuja 19
AvaaTampere
Lokomon tehdasalue XXII - Hatanpää
Hatanpään puistokuja 33 / Lokomonkatu 3 ja 15 / Valimokatu 9 teollisuus
AvaaTampere
Hatanpään puistokuja 36 - Kojan vanha tehdasalue XXII - Hatanpää
Hatanpään puistokuja 36 liike-elämä
majoitus ja ravitsemus
teollisuus
Avaa Tampere
Nokian toimitalo XXII - Hatanpää
Hatanpään valtatie 30 / Valimokatu 4 liike-elämä
AvaaTampere
Hatanpään teollisuustalo / Hyppösen kenkätehdas XXII - Hatanpää
Hatanpään valtatie 34 / Valimokatu 6
AvaaTampere
Lokomon johtajan talo XXII - Hatanpää
Hatanpään valtatie 36 Avaa Tampere
Hatanpään valtatie 48a - Lokomonkatu 18 Hatanpää
Hatanpään valtatie 48a - Lokomonkatu 18 teollisuus
AvaaTampere
Kanta-Sarvis I XXII - Hatanpää
Hatanpäänkatu 3 / Hatanpään puistokuja 21
AvaaTampere
Kanta-Sarvis II / Hatanpäänkatu 3 XXII - Hatanpää
Hatanpäänkatu 3 / Hatanpään valtatie 27 hallinto
AvaaTampere
Ateljeetalo Pesula XXII - Hatanpää
Hatanpäänkatu 8 kulttuuri
AvaaTampere
Hatanpään sairaala- ja kartanoalue XXII - Hatanpää
Hatanpäänkatu 10 , 16 , 18 , 20 , 22 , 24 , 26 , ja 28 / Hatanpään puistokuja 1 , 4 , 8 , 10 , 11 ja 12 hoito
muu
Avaa Tampere
Hatanpäänpuisto - Arboretum XXII - Hatanpää
Hatanpäänniemen kärjessä Pyhäjärven rannalla sijaitseva puistoalue vapaa-aika
Tutkimushankkeet
-
Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
AvaaIdmanin huvila - rakennushistoriaselvitys Tampere
Rakennushistoriaselvitys
13.06.2008
AvaaHATANPÄÄN KANTASAIRAALA - RAKENNUKSET T, A ja Y - Rakennushistoriallinen selvitys Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.06.2016 12.10.2016
AvaaHatanpään alue / pirttirakennus Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHatanpään alue / lämpökeskus (L) Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHatanpään alue / navetta Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHatanpään alue / konttorirakennus (X) Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016 Avaa Hatanpään alueen historia ja ajalliset kerrostumat Tampere
Muu
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHatanpään alue / laboratoriorakennus (O) Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHatanpään alue / Alilääkärin asunto (M) Tampere
Rakennushistoriaselvitys
01.01.2016 31.12.2016
AvaaHärmälän alueen muistitiedon tallennusprojekti Tampere
Muu
01.01.2015 26.06.2016 Avaa Viinikanlahden puhdistamoalueen historiatarkastelu Tampere
Muu
01.01.2014 25.04.2014 Avaa Tampereen kantakaupungin rakennetun kulttuuriympäristön digitointihanke 2013 Tampere
Muu
14.10.2013 31.12.2013
AvaaTampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012 (arvoalueet ja modernit kohteet) Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2012 31.12.2012 Avaa Tampereen keskustan rantojen käytön historia 1700-luvulta lähtien Tampere
Maisemahistorian selvitys
01.01.2012 01.01.2013 Avaa Hatanpään puistokuja 36 (837-122-509-3) - rakennushistoriallinen ja kaupunkikuvallinen selvitys Tampere
Rakennusinventointi
01.01.2011 31.12.2011
AvaaHatanpään kartanopuiston käyttö- ja hoitosuunnitelma Tampere
Muu
01.01.2009 31.12.2009
Muistomerkit
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kohdetyyppi
AvaaTampere
Arkhimedeen ruuvi Tampereen vesilaitoksen 100-vuotismonumentti
laatta
AvaaTampere
Kansainvälisen metsäkonferenssin muistokivi
laatta
AvaaTampere
Lokomon höyryvasara
esineteos
laatta
AvaaTampere
Lokomon veturi H8/Hv 1 "Heikki" n:o 575
esineteos
AvaaTampere
Suomen ensimmäisen siirtolapuutarhan muistolaatta
laatta
muistokivi
AvaaTampere
Vapaamuurarin hauta
muistokivi
Lausunnot
-
Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja Avaa 492 2016 21.12.2016 Tampere, Hatanpää (XXII), Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum, asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaava 8578 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Avaa 302 2017 08.08.2017 Tampere, XXII, Hatanpään sairaala, kartanoalue ja Arboretum, asemakaavan 8578 valmisteluaineisto Tampereen kaupunki Avaa 534 2017 21.12.2017 Tampere, Hatanpään alueen asemakaavaehdotus, kaava 8578 Tampereen kaupunki Avaa 849 2023 09.01.2024 Tampere, XXII (Hatanpää) ja XIII (Ratina), Viinikanlahden alue, asemakaavan nro 8755 ehdotus (TRE:35/10.02.01/2019) Tampereen kaupunki