Tampereen kaupunki on laatimassa Lielahden kartanonpuiston kunnostussuunnitelmaa, jossa puistoa ennallistetaan pääosin 1800-luvun lopun henkeen. Puistossa sijaitsee sinne 1900-luvun alkupuolella siirretty hirsinen aittarakennus ja puistosuunnitelmia varten tiedustellaan, onko aitta säilytettävä vai voitaisiinko se siirtää jonnekin sopivampaan paikkaan.
Vuonna 1893 valmistunut Lielahden kartanon päärakennus on 1800-luvun lopun kertaustyylejä yhdistelevä linnamainen punatiilinen rakennus. Sen rakennutti Finlaysonin tehtaan omistanut von Nottbeck -suku, jolla oli lähellä myös puinen huvilarakennus. Pihapiiriin kuuluivat lisäksi 1800-luvun lopulla rakennetut talouspihan rakennukset, siistissä rivissä kartanon pohjoispuolella sijaitsevat makasiini, mankelihuone ja maakellari. Kartanoa ympäröi viimeistään 1890-luvulla muodostunut englantilaistyylinen puisto.
1900-luvun alussa Lielahden kartanon osti tehtailija J. W. Enqvist, joka perusti sen maille sellutehtaan. Alueesta vuonna 2016 laaditun Hiedanrannan rakennetun ympäristön selvityksen perusteella tehtaanomistaja Enqvist siirrätti kartanon puistoon 1910–1930-luvuilla hirsisen aitan. Aitan kerrotan olevan peräisin Virtain Killinkoskelta, missä Enqvistillä oli puuhiomo. Aitta on 1800-luvulle tyypillinen, pienehkö, ylös asti salvottu, lamasalvoksinen, pitkänurkkainen ja yksikerroksinen otsa-aitta. Siinä on leveistä vaakaponttilaudoista rakennettu, sisäänpäin aukeava pienaovi. Aitan alahirsiä on vaihdettu, mutta muutoin se vaikuttaa ulkoisesti olevan pääosin siirtoajankohdan asussa. Sisätilojen säilyneisyydestä tai aitan kunnosta ei ole tarkempia tietoja.
Lielahden kartano ja tehdasalue on määritelty maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Aitta on ollut osa kartanon pihan rakennuskantaa vähintään 90 vuoden ajan. Se kuitenkin poikkeaa alkuperäisistä kartanon pihapiirin talousrakennuksista edustaen kartanoympäristölle vierasta maaseudun rakennusperintöä. Muista talousrakennuksista hieman erillään sijaitseva aitta piiloutuu kartanon puiston suojaan eikä näy kaukomaisemassa, joten sen maisemallinen merkitys on vähäinen. Rakennuksella on kuitenkin rakennusperinteisiä arvoja, sillä se kertoo hyvin 1800-luvun talousrakennusten rakentamistavoista sekä hirsirakentamisen taidosta.
Pirkanmaan maakuntamuseon näkemys on, että kartanon tuntumaan tehdastoiminnan aikana siirretty aitta voidaan siirtää, mutta siirto edellyttää, että se voidaan tehdä turvallisesti rakennusta vaurioittamatta ja, että aitalle löytyy luonteva, nykyistä sopivampi sijoituspaikka. Aittaa ei tule myydä tai lahjoittaa kenelle tahansa pois siirrettäväksi, sillä siirtäminen uuteen epäsopivaan paikkaan vähentäisi aitan kulttuurihistoriallisia arvoja entisestään. Eduksi olisi myös, jos tarpeettomaksi jääneelle rakennukselle uudessa sijoituspaikassa löytyisi sopiva käyttötarkoitus, joka edesauttaisi sen säilymistä.
Hirsirakennuksia, varsinkin piharakennuksia ja etenkin aittoja on maaseudulla siirretty yleisesti. Pienikokoinen aitta tulisi siirtää kokonaisena, jolloin se säilyy parhaiten alkuperäisessä asussaan ja ehjänä. Erityisesti alimpien hirsien ja katon kuntoa tulisi arvioida ennen siirron suunnittelua. Lisäohjeita siirron valmisteluun ja siirtomenetelmiin saa tarvittaessa maakuntamuseosta.
Aittarakennuksille tyypillistä on kevyt nurkkakiviperustus luonnonkivillä tai lohkokivillä, joka on suositeltavin perustamistapa myös rakennuksen uudessa sijoituspaikassa. Alustan pitää tuulettua kauttaaltaan esteettömästi. Hirsirungon vähimmäisetäisyys maanpinnasta on 300 mm. Perustuskivien painuminen siirron jälkeen tulee estää tai huomioida jo perustuksen korkeudessa. Siirron jälkeen tulee varmistaa, että rakennuksen katto on ehjä. Mikäli se joudutaan uusimaan, soveltuvia katetyyppejä ovat tuohimalkakatto, pärekatto tai kolmiorimahuopakate.
Yksi mahdollinen sijoituspaikka aitalle voisi olla palauttaa se Virroille, mistä se on peräisin. Koska tiedossa ei ole mihin pihapiiriin se Killinkoskella alkujaan on kuulunut, voisi luonteva sijoituspaikka löytyä Virtain perinnekylästä tai Liedenpohjan kylämuseolta. Kummassakin paikallismuseokohteessa on alueelle muualta siirrettyjä rakennuksia. Siirto museoalueelle edellyttää, paitsi vastaanottavan yhteisön myönteistä asennoitumista, myös sitä, että rakennukselle löytyy sopiva paikka ja, että yhteisöllä on edellytykset huolehtia rakennuksen kunnosta.
Toinen vaihtoehto voisi olla etsiä nykyistä sopivampi sijoituspaikka Hiedanrannan alueelta tai läheisen Niemen kartanon alueelta. Mikäli Tampereen kaupunki vastaa aitan siirrosta lähialueelle, voi rakennusta harkita annettavaksi vapaaehtoisryhmän hoidettavaksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti toiminnan puitteissa. Tällöin aitan kunnossapitovastuu siirtyy adoptoijille.
Kun aitan kunto on tutkittu ja mahdollinen uusi sijoituspaikka löydetty, Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää vielä lähettämään siirtosuunnitelmat kommentoitavaksi, jotta voidaan arvioida paikan soveltuvuus maiseman, rakennushistoriallisten arvojen ja arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Jos nykyistä parempaa sijoituspaikkaa ei löydy, tulee aitta säilyttää nykyisellä paikallaan, jossa sillä on myös henkilöhistoriallista arvoa liittyessään tehtaan omistaja J. W. Enqvistiin.
Tampereen kaupunki on laatimassa Lielahden kartanonpuiston kunnostussuunnitelmaa, jossa puistoa ennallistetaan pääosin 1800-luvun lopun henkeen. Puistossa sijaitsee sinne 1900-luvun alkupuolella siirretty hirsinen aittarakennus ja puistosuunnitelmia varten tiedustellaan, onko aitta säilytettävä vai voitaisiinko se siirtää jonnekin sopivampaan paikkaan.
Vuonna 1893 valmistunut Lielahden kartanon päärakennus on 1800-luvun lopun kertaustyylejä yhdistelevä linnamainen punatiilinen rakennus. Sen rakennutti Finlaysonin tehtaan omistanut von Nottbeck -suku, jolla oli lähellä myös puinen huvilarakennus. Pihapiiriin kuuluivat lisäksi 1800-luvun lopulla rakennetut talouspihan rakennukset, siistissä rivissä kartanon pohjoispuolella sijaitsevat makasiini, mankelihuone ja maakellari. Kartanoa ympäröi viimeistään 1890-luvulla muodostunut englantilaistyylinen puisto.
1900-luvun alussa Lielahden kartanon osti tehtailija J. W. Enqvist, joka perusti sen maille sellutehtaan. Alueesta vuonna 2016 laaditun Hiedanrannan rakennetun ympäristön selvityksen perusteella tehtaanomistaja Enqvist siirrätti kartanon puistoon 1910–1930-luvuilla hirsisen aitan. Aitan kerrotan olevan peräisin Virtain Killinkoskelta, missä Enqvistillä oli puuhiomo. Aitta on 1800-luvulle tyypillinen, pienehkö, ylös asti salvottu, lamasalvoksinen, pitkänurkkainen ja yksikerroksinen otsa-aitta. Siinä on leveistä vaakaponttilaudoista rakennettu, sisäänpäin aukeava pienaovi. Aitan alahirsiä on vaihdettu, mutta muutoin se vaikuttaa ulkoisesti olevan pääosin siirtoajankohdan asussa. Sisätilojen säilyneisyydestä tai aitan kunnosta ei ole tarkempia tietoja.
Lielahden kartano ja tehdasalue on määritelty maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Aitta on ollut osa kartanon pihan rakennuskantaa vähintään 90 vuoden ajan. Se kuitenkin poikkeaa alkuperäisistä kartanon pihapiirin talousrakennuksista edustaen kartanoympäristölle vierasta maaseudun rakennusperintöä. Muista talousrakennuksista hieman erillään sijaitseva aitta piiloutuu kartanon puiston suojaan eikä näy kaukomaisemassa, joten sen maisemallinen merkitys on vähäinen. Rakennuksella on kuitenkin rakennusperinteisiä arvoja, sillä se kertoo hyvin 1800-luvun talousrakennusten rakentamistavoista sekä hirsirakentamisen taidosta.
Pirkanmaan maakuntamuseon näkemys on, että kartanon tuntumaan tehdastoiminnan aikana siirretty aitta voidaan siirtää, mutta siirto edellyttää, että se voidaan tehdä turvallisesti rakennusta vaurioittamatta ja, että aitalle löytyy luonteva, nykyistä sopivampi sijoituspaikka. Aittaa ei tule myydä tai lahjoittaa kenelle tahansa pois siirrettäväksi, sillä siirtäminen uuteen epäsopivaan paikkaan vähentäisi aitan kulttuurihistoriallisia arvoja entisestään. Eduksi olisi myös, jos tarpeettomaksi jääneelle rakennukselle uudessa sijoituspaikassa löytyisi sopiva käyttötarkoitus, joka edesauttaisi sen säilymistä.
Hirsirakennuksia, varsinkin piharakennuksia ja etenkin aittoja on maaseudulla siirretty yleisesti. Pienikokoinen aitta tulisi siirtää kokonaisena, jolloin se säilyy parhaiten alkuperäisessä asussaan ja ehjänä. Erityisesti alimpien hirsien ja katon kuntoa tulisi arvioida ennen siirron suunnittelua. Lisäohjeita siirron valmisteluun ja siirtomenetelmiin saa tarvittaessa maakuntamuseosta.
Aittarakennuksille tyypillistä on kevyt nurkkakiviperustus luonnonkivillä tai lohkokivillä, joka on suositeltavin perustamistapa myös rakennuksen uudessa sijoituspaikassa. Alustan pitää tuulettua kauttaaltaan esteettömästi. Hirsirungon vähimmäisetäisyys maanpinnasta on 300 mm. Perustuskivien painuminen siirron jälkeen tulee estää tai huomioida jo perustuksen korkeudessa. Siirron jälkeen tulee varmistaa, että rakennuksen katto on ehjä. Mikäli se joudutaan uusimaan, soveltuvia katetyyppejä ovat tuohimalkakatto, pärekatto tai kolmiorimahuopakate.
Yksi mahdollinen sijoituspaikka aitalle voisi olla palauttaa se Virroille, mistä se on peräisin. Koska tiedossa ei ole mihin pihapiiriin se Killinkoskella alkujaan on kuulunut, voisi luonteva sijoituspaikka löytyä Virtain perinnekylästä tai Liedenpohjan kylämuseolta. Kummassakin paikallismuseokohteessa on alueelle muualta siirrettyjä rakennuksia. Siirto museoalueelle edellyttää, paitsi vastaanottavan yhteisön myönteistä asennoitumista, myös sitä, että rakennukselle löytyy sopiva paikka ja, että yhteisöllä on edellytykset huolehtia rakennuksen kunnosta.
Toinen vaihtoehto voisi olla etsiä nykyistä sopivampi sijoituspaikka Hiedanrannan alueelta tai läheisen Niemen kartanon alueelta. Mikäli Tampereen kaupunki vastaa aitan siirrosta lähialueelle, voi rakennusta harkita annettavaksi vapaaehtoisryhmän hoidettavaksi Pirkanmaan maakuntamuseon Adoptoi monumentti toiminnan puitteissa. Tällöin aitan kunnossapitovastuu siirtyy adoptoijille.
Kun aitan kunto on tutkittu ja mahdollinen uusi sijoituspaikka löydetty, Pirkanmaan maakuntamuseo pyytää vielä lähettämään siirtosuunnitelmat kommentoitavaksi, jotta voidaan arvioida paikan soveltuvuus maiseman, rakennushistoriallisten arvojen ja arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Jos nykyistä parempaa sijoituspaikkaa ei löydy, tulee aitta säilyttää nykyisellä paikallaan, jossa sillä on myös henkilöhistoriallista arvoa liittyessään tehtaan omistaja J. W. Enqvistiin.
Jaa
Facebookissa