Tutkimushanke Akaa Naskalantie. Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta 2018
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Akaa
Nimi:Akaa Naskalantie. Kaapeliojan kaivun arkeologinen valvonta 2018Hankkeen tyyppi:Valvonta
Hankkeen lyhyt kuvaus:Akaan Toijalan keskustaan rakennetaan maakaapeliverkkoa, joka kulkee osaltaan Pätsinniemen historiallisen ajan kylätontin läheisyydessä, joten kaapeliojan kaivaminen kyseisellä pihamaalla tulee suorittaa arkeologin valvonnassa. Mikroliitti Oy teki valvonnan lokakuussa 2018.Kaakkoon työntyvällä haaralla oja kulki kolmen suuren kiven muodostaman linjan läpi. Kiveys vaikutti rakennuksen seinälinjalta. Kivien yhteydessä tavattu maa oli mustaa, mutta hiiletöntä ja noetonta. Sen kerrostumista tuli esille myös hyvin myöhäiseltä vaikuttava tiili sekä yksi pala astialasia. Kyseiset ilmiöt tulivat esille kohdasta, joissa vuosien 1900 ja 1959 kartoilla esiintyi rakennus.
Ojan pohjoisessa päässä havaittiin tiilimurskakerros (havainto 1). Lisäksi havaittiin seinälinjalta vaikuttavia kiviä (havinto 2). Havaintojen 1 ja 2 jäänteet saattavat olla peräisin rakennuksesta, joka on karttojen perusteella myöhäisintään vuodelta 1900. Lisäksi havainnon 2. kohdalla on rakennus, joka on vanhojen karttojen perusteella varhaisintaan vuodelta 1901 ja myöhäisintään vuodelta 1957. Tutkimuksessa ei havaittu kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Juuso Koskinen / Mikroliitti OyHankkeen alkupvm:09.10.2018Hankkeen loppupvm:26.10.2018
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Akaa
Pätsinniemi (Pätsinniemi) 1000019476 asuinpaikat
mahdollinen muinaisjäännös historiallinen