Tutkimushanke Rakennusinventointi, Kangasala - Kisarannantien asemakaava-alue

Takaisin

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Kangasala
    Nimi:
    Rakennusinventointi, Kangasala - Kisarannantien asemakaava-alue
    Hankkeen tyyppi:
    Rakennusinventointi
    Hankkeen lyhyt kuvaus:
    Tämä rakennusinventointi on tehty perusselvityksenä asemakaavaa varten, joka laaditaan Kangasalan Huutijärvelle Kisarannantien varteen Sarsan risteyksen ja Kustaa kolmannen tien väliselle alueelle. Alue muodostuu Vääksyn kylän ja Nuorto-nimisen kylän maista. Kylien maita on myös kaavoitettavan alueen ulkopuolella, mutta tämä selvitys koskee ainoastaan kaavoitettavaa aluetta. Alue on osa Sarsan muinaisjäännösaluetta. Lähiympäristössä on Vääksyn vanha kuninkaankartano ja sen valtakunnallisesti arvokas maisema sekä Huutijärven vanha kylänraitti, jonka rakennettu ympäristö on maakunnallisesti arvokas. Huutijärven kylänraitin rakennukset on inventoitu alueen asemakaavan yhteydessä. Inventoitavan alueen rakennuskannan historia liittyy olennaisesti edellä mainittujen alueiden historiaan.

    Alueen vanhimpien rakennusten rakennushistorialliset ominaisuuden ovat muuttuneet merkittävissä määrin. Koko alueen rakennuskanta on melko sekalaista, eikä maisemallisesti erityisen merkittäviä kohteita ollut. Tästä syystä inventoitaviksi on valittu parhaiten ominaispiirteensä säilyttäneet, tämän alueen vanhimmat, Vääksyn ja Huutijärven historiaan liittyvät rakennukset. Inventointi on tehty yleispiirteisesti, sillä rakennuksilla ei ole niin suurta arvoa, että niille tulisi kohdistaa säilyttäviä kaavamerkintöjä. Lomakkeet on tehty Excelillä, jolloin ne on mahdollista liittää paikkatietojärjestelmään.

    Vastuutaho/vastuuhenkilö:
    Rakennuskulttuurityö Kivikenkä / Pauliina Tiusanen
    Hankkeen alkupvm:
    01.01.2004
    Hankkeen loppupvm:
    18.03.2004

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Avaa Kangasala
     
      Nuorto Hallinnollinen alue  
    Avaa Kangasala
     
      Vääksy Hallinnollinen alue