Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu tiedoksi Härmälässä osoitteessa Lättähatunkatu 1 vireillä olevan asemakaavan tarkistamisen osallistumis- ja ar-viointisuunnitelma. Maakuntamuseo on 13.5.2016 antamassaan lausunnossa diar. 137/2016 ottanut kantaa alueella sijaitsevan entisen lentokonetehtaan, ns. kantatehtaan purkamista koskevaan hakemukseen. Purkamislupamenettelyyn päädyttiin maaperän pilaantuneisuuden vuoksi. Maakuntamuseo katsoi, on erit-täin valitettavaa, ettei keskeistä, alueen historiasta kertovaa rakennusta voida säilyttää ja että rakennuksen purkaminen merkitsee rakennettuun ympäristöön liittyvien arvojen hävittämistä. Maaperän saastuneisuus ja puhdistamiseen liitty-vät vaatimukset huomioiden katsottiin poikkeamisen silloisesta suojelumääräyk-sestä olevan mahdollista.
Entinen lentokonetehdas muodosti Härmälän teollisuusalueen ytimen ja näin ollen on käsillä olevassa asemakaavan tarkistuksessa perusteltua huomioida tämä paikan ominaispiirre erityisellä tavalla. Uudisrakennuksen tulee vastata vanhan tehtaan kaupunkikuvallista ja toiminnallishistoriallista asemaa ja luoda alueelle vastaava uusi kiintopiste. Rakennuksen arkkitehtuurille tulee asettaa myös erityiset laatuvaatimukset ja tukea niiden toteutumista asianmukaisin kaa-vamääräyksin ja rakennustapaohjein.