Ruoveden kunta pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa rantaosayleiskaavan 2. ja 3. osa-alueen uudesta ehdotuksesta. Maakuntamuseo on tutustunut kaava-aineistoihin ja toteaa seuraavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo on aiemmissa lausunnoissa (DIAR: 330/2011 ja 309/2012) edellyttänyt selvitysaineiston täydentämistä erityisesti peltoalueiden, historiallisten asuinpaikkojen ja ennestään tunnettujen kiinteiden muinaisjäännösten osalta. Inventointia on täydennetty vain osittain. Täydennysinventoinnin raportin (Mikroliitti Oy, 2013) mukaan arkeologisesti potentiaaliset uudet rantarakennuspaikat on tarkastettu kattavasti. Inventoinnissa on löytynyt kolme uutta kiinteää muinaisjäännöstä: kaksi kivikautista asuinpaikkaa ja yksi historiallisen ajan jäännös. Ennestään tunnetuista kohteista tarkastettiin vain kolme. Asianmukainen tutkimus historiallisista asuinpaikoista – kylä- ja yksinäistalotonteista – edelleen puuttuu.
Maakuntamuseo toteaa jälleen kerran, että kaavan arkeologinen selvitysaineisto on puutteellinen. Erityisesti historiallisen ajan asutukseen liittyvien kohteiden inventointia tulee täydentää MML 13 §:n ja MRL 9 §:n mukaisesti. Arkistolähteiden perusteella kaava-alueella on 1500-luvulla sijainnut ainakin seitsemän kylää tai yksinäistaloa. Alustavien tietojen mukaan osa vanhoissa kartoissa esiintyvistä kylätonteista on autioitunut ja siten täyttää kiinteän muinaisjäännöksen kriteerit. Myös edelleen asutuilta historiallisilta tonteilta voi löytyä muinaismuistolain suojelun piiriin kuuluvia jäännöksiä. Historiallisen ajan asutukseen liittyvät arkeologiset kohteet tulee merkitä kaavaan ja ottaa huomioon kaavaratkaisuissa. Nyt käsillä oleva kaavaehdotus ei turvaa ko. kohteiden säilymistä. Maakuntamuseo korostaa toistamiseen, että asianmukaisen täydennysselvityksen laatiminen on tärkeää paitsi muinaisjäännösten säilymisen turvaamisen myös maankäyttäjien oikeusturvan näkökulmasta.
Kohteesta Uitoslahti (SM 102, inv. nro 26) maakuntamuseo huomauttaa, että inventointiraportin (2008) mukaan sen alue on tarkastettu perusteellisesti eikä muinaisjäännöstä ole havaittu. Kohde on mahdollisesti tuhoutunut, eikä sitä voida merkitä kaavaan.
Rakennetun kulttuuriympäristön ja maiseman osalta uusiin kaavaehdotuksiin on tehty joitakin maakuntamuseon aiemmin esittämiä tarkennuksia. Ristiriitoja arvojen ja uudisrakentamisen välille jää vielä seuraavissa kohdin.
Kotalahden arvokkaaseen kulttuurimaisemaan, rantapelloille, on osoitettu kolme uutta rakennuspaikkaa, mitä pienipiirteinen maisema ei kestä arvojen häviämättä. Lisäksi tulee huomioida, että alue omaa kulttuurihistoriallisia arvoja, mutta ei ole maakunnallisesti arvokas.
Majaniemen kulttuuriympäristö (Laivaniemi) omaa monipuolisia, niin rakennettuun ympäristöön ja maisemaan, kuin arkeologiseen perintöönkin liittyviä kulttuurihistoriallisia arvoja. Kuuden uuden rakennuspaikan osoittaminen ko. niemeen tulee vaarantamaan kyseisen kulttuuriympäristön ominaispiirteet merkittävällä tavalla.
Mustajärven arvokkaassa kulttuuriympäristössä maiseman kohokohtana voidaan pitää Kankaan ja Peltolan tilakeskusten ja niitä ympäröivän avoimen viljelymaiseman muodostamaa kokonaisuutta. Kahden lomarakennuspaikan sijoittaminen tähän maisemaan on arveluttavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että kaavahankkeeseen liittyen tulisi järjestää uusi viranomaisneuvottelu. Täydennetty arkeologinen selvitys on toimitettava maakuntamuseolle. Historialliseen asutukseen liittyvien arkeologisten kohteiden kaavamerkinnöistä tulee neuvotella maakuntamuseon kanssa. Korjattu ja täydennetty kaavaehdotus tulee lähettää maakuntamuseolle lausuntoa varten. Myös hyväksytty kaava valitusosoituksineen tulee lähettää viipymättä Pirkanmaan maakuntamuseoon.