Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta poikkeamislupahakemuksesta, joka liittyy Hatapään kartanon entisen navettarakennuksen/entisen sairaalarakennuksen muuttamiseen kaupungin päiväkodiksi. Alueellinen vastuumuseo on antanut aikaisemman ennakkolausunnon diar. 824/2023 hankkeen suunnitteluperiaatteista. Hankkeen pääsuunnittelijan kanssa on lisäksi pidetty työneuvottelu 9.11.2023.
Poikkeamislupa koskee päiväkodin 26,5 k-m2:n suuruisen piharakennuksen ja siihen liittyvän 29,5 m2:n suuruisen polkupyöräkatoksen sijoittamista. Suunnitelmien mukaan rakennus sijoitettaisiin puistoalueelle, joka on asemakaavassa osoitettu päiväkodin piha-alueeksi, mutta jossa ei ole rakennuspaikkaa.
Pihan pohjoisreunalla rakennusta on hakijan mukaan mahdollista käyttää rajaamaan piha-aluetta pysäköintialueen suuntaan. Tällöin sitä ei myöskään tarvitse rakentaa kiinni suojeltuun navettarakennukseen tai sen pienelle sisäpihalle, missä se sulkisi rakennusta kohti avautuvaa näkymää. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että piharakennuksen toteuttaminen poikkeamislupahakemuksessa esitetyllä tavalla on mahdollista.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.