Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaava-aineistosta. Kaava-alue sijoittuu näkyvästi Pälkäneveteen työntyvän Peräniemen kärkeen. Asemakaavan tarkoituksena on tutkia ympärivuotisen asumisen mahdollisuutta nykyisellä loma-asuntojen tontilla ja tarkastella samalla tontin rakennusoikeutta ja viheralueiden sijoittumista. Kaava-alue on rakentamaton, muilta osin Peräniemeen on rakennettu 2000-luvulla vapaa-ajan asuntoja. Kaava-hankkeessa on tavoitteena mahdollistaa Kuulialankärkeen huomattavasti voimassa olevaa ranta-asemakaavaa korkeampi rakennusoikeus. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että kaava-alueelta ja sen läheisyydestä ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita. Kaava-alue on pinta-alaltaan hyvin pieni, ja myös sen arkeologista potentiaalia voidaan pitää vähäisenä. Maakuntamuseo ei edellytä alueen arkeologista inventointia. Jos kaavaprosessin yhteydessä tulee kuitenkin tietoa tai havaintoja mahdollisista arkeologisista kohteista, esimerkiksi kiviröykkiöistä tai maakuopista, tulee niistä viipymättä olla yhteydessä maakuntamuseoon.
Kaava-alue on osa maakunnallisesti arvokasta Pälkäneen kulttuurimaisemaa. Alueen maakunnallinen arvo on asianmukaisesti tunnistettu hankkeen lähtötietoaineistoissa. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että hanke on alueen maisemallisten arvojen osalta lähtökohtaisesti mahdollinen, mutta asemakaavalla tulee selkeämmin hillitä muodostuvan pihapiirin vaikutusta Pälkäneveden suojaisiin rantamaisemiin. Peräniemen pohjoisrannan osalta kaava-alueella on jo harvennettu puustoa. Kaavan tulee ohjata nykyisen rantapuuston pääasialliseen säilyttämiseen myös AO-alueen osalta.
Kaavaehdotus tulee toimittaa Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.