Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu otsikossa mainittu asemapiirustus, johon tutustuttuaan maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo teki 16.9.2019 Lidl Linnainmaan suunnitellulle rakennuspaikalle maastokatselmuksen yleisöilmoituksen johdosta. Katselmuksessa alueen pohjoisosassa havaittiin kiinteä muinaisjäännös, maakiveen tehty hakkaus (Heikkilänpuisto, muinaisjäännösrekisterinumero 1000036686). Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Heikkilänpuiston kiinteästä muinaisjäännöksestä oltiin katselmuksen jälkeen yhteydessä sekä Tampereen kaupungin rakennusvalvonnan että rakennuskohteen suunnittelusta vastaavan Innovarch Oy:n kanssa.
Innovarch Oy:n maakuntamuseolle toimittamassa, 9.10.2019 muutetussa asemapiirustuksessa Heikkilänpuiston muinaisjäännös sijoittuu suunnitellun liikerakennuksen ja sen pysäköintialueen koillispuolelle, pysäköintialueen ja sisäänajoväylän välittömään läheisyyteen. Muinaisjäännökselle on osoitettu 3 metrin levyinen suoja-alue sen näkyvistä rajoista, maakiven reunoista lukien. Esitettyä ratkaisua voidaan pitää hyväksyttävänä. Maakuntamuseo korostaa kuitenkin vielä, että muinaisjäännöksen ympäristö tulee pitää siistinä eikä kohteen päälle saa läjittää maata tai lunta. Muuten maakuntamuseolla ei ole hankkeesta arkeologisen perinnön osalta huomautettavaa.