Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta aiheesta.
Hankealueen itäpuolella sijaitsee Ollila-niminen kiinteä muinaisjäännös (mj-tunnus 536010003), johon kuuluu rautakaudelle ajoittuvia röykkiöitä. Röykkiöt sijaitsevat pellolla olevilla metsäsaarekkeilla. Lisäksi muinaisjäännösalueen länsipuolella on inventoinnissa havaittu merkkejä historiallisen ajan asutuksesta. Kaapeli on tarkoitus tuoda Siuronvaltatien pohjoispuolelta ja asentaa Ollilan muinaisjäännösalueen länsipuolella kulkevan tien alueelle.
Maakuntamuseo toteaa, että hanke on mahdollista toteuttaa suunnitelmakartassa esitetyllä tavalla. Mikäli kaapeliojaa kaivettaessa tulee merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kuten nokista tai punertavaa maata, kiveystä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Suunnitellun kaapelireitin eteläosa sijoittuu Pyhäjärven-Nokianvirran-Kuloveden kulttuurimaiseman maakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Kaapelointiin ei kuitenkaan liity muuntamoita tai muita merkittävästi maisemaan vaikuttavia maanpäällisiä rakenteita, joten rakennetun ympäristön tai maiseman osalta Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta lisätietoja antaa Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Piritta Häkälä (piritta.hakala@tampere.fi, puh. 040 806 4139).