Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut aiemmin lausunnon (diar. 502/2021) hankkeen länsiosasta, kartoista 1-6.
Karttojen 7-10 osalta hanke sijoittuu Korpiniemen - Moltsian - Pakkalanjärven maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan, jolla on sekä rakennetun ympäristön että maiseman arvoja. Karttojen 7-9 alueelle sijoittuva Tursolan kylä kuuluu arvoalueen rakennetun ympäristön ydinalueisiin. Alueella ei ole voimassa aluevaraustyyppistä yleiskaavaa, mutta sitä koskee Kangasalan strateginen yleiskaava 2040. Tähän kaavaan on merkitty maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema, ja lisäksi sen keskeisin alue on merkitty kulttuuriperinnön ydinalueeksi, jota koskee seuraava kaavamääräys: "Merkinnällä osoitetaan merkittävät laajat, yhtenäiset kulttuuriperinnön tihentymät. Alueet sisältävät paikallisesti ja maakunnallisesti arvokasta kulttuuriperintöä joka voi olla luonteeltaan arkeologista, historiallista tai maisemallista. Alueen arvot huomioidaan kaikessa alueelle kohdistuvassa suunnittelussa voimavarana, tukien samalla arvojen säilymistä."
Arvoalueelle on suunnitteilla muutama puistomuuntamo. Muuntamoiden paikat on onnistuttu sopeuttamaan arvokkaaseen kulttuuriympäristöön sijoittamalla ne olemassa olevien rakennusten ja/tai puuston yhteyteen. Näin ollen muuntamoiden maisemalliset vaikutukset jäävät vähäisiksi. Maakuntamuseo toteaa, että sillä ei ole hankkeesta maiseman arvojen osalta huomautettavaa.
Elenian sähkö- ja kuituverkon kaapelointilinjalta tai sen läheisyydestä ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta kartalla nro 7 sijaitsee Kangasalan Tursolan historiallinen kylänpaikka (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000024388), joka on muu kulttuuriperintökohde. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää kaapelireitin arkeologista valvontaa kyseisellä alueella. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14§). Valvottava linjan osuus on merkitty lausunnon liitekarttaan.
Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan muualla linjalla nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Työhankkeeseen liittyvistä muinaisjäännösten tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa maakuntamuseolta.
Pirkanmaan maakuntamuseo kiittää hankkeen suunnittelijaa hyvästä kulttuuriympäristön huomioivasta työstä.