Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Hankealue sijoittuu suurimmaksi osaksi Korpiniemen - Moltsian - Pakkalanjärven maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut hankkeeseen ja toteaa, että maakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle sijoittuvat puistomuuntamot on onnistuttu sijoittamaan maiseman arvot huomioiden olemassa olevan rakennuskannan yhteyteen tai peitteiselle alueelle. Maakuntamuseolla ei ole hankkeesta maiseman arvojen osalta huomautettavaa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo toteaa, että tulevalla Pakkala-Kiviaho sähkökaapelilinjalla tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaksi muinaismuistolain suojaama kiinteää muinaisjäännöstä ja yksi muu kulttuuriperintökohde. Kiinteä muinaisjäännös ja siihen kuuluva suoja-alue ovat rauhoitettuja, ja niiden luvaton kaivaminen, peittäminen tai muu niihin kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §). Ensisijainen vaihtoehto on linjan siirtäminen muinaisjäännösalueilta ja niiden välittömästä läheisyydestä.
Maakuntamuseoon toimitetun liitekartan nro 1 alueella tuleva kaapelilinja on suunniteltu kivikautiselle asuinpaikalle (Laurila muinaisjäännösrekisterinumero 730010010), joka on kiinteä muinaisjäännös. Mikäli kaapeli ei voida siirtää, tulee linja kaivaa arkeologin valvonnassa. Samalla kartalla sijaitsee myös historiallinen asuinpaikka (Korpiniemi mj.rek.nro 1000024368), joka on muu kulttuuriperintökohde.
Korpiniemen kylässä on ollut asutuksen yleisluettelon perusteella vuonna 1539 kuusi taloa ja siellä saattaa olla jäljellä kiinteää muinaisjäännöstä. Myös tämä osa linjasta tulee kaivaa arkeologin valvonnassa.
Liitekartan 6 alueella tuleva kaapelilinja on suunniteltu Haapaniemen kivikautisen asuinpaikan läheisyyteen (mj.rek.nro 730010012), joka on kiinteä muinaisjäännös. Tämä osa linjasta tulee kaivaa arkeologin valvonnassa.
Valvottavat linjaosuudet on merkitty lausunnon liitekarttaan oranssilla. Mikäli valvonnassa löytyy kiinteää muinaisjäännöstä, työ löydön kohdalla pysäytetään tarvittavien jatkotoimenpiteiden ratkaisemista varten (MML 14 §). Löydöt saattavat edellyttää vielä suunnitelman muuttamista tai arkeologisia jatkotutkimuksia (pelastuskaivaus).
Jos linjan kaivutöiden yhteydessä tavataan muualla kuin yllä mainituilta alueilta nokista tai palanutta maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Arkeologisten tutkimusten kustannuksista vastaa muinaismuistolain nojalla työhankkeen toteuttaja (MML 15 §). Arkeologisia tutkimuksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Koekaivauksen ja arkeologisen valvonnan tilaamisesta saa tarkempia ohjeita Pirkanmaan maakuntamuseosta tai Museoviraston verkkosivulta (https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen). Arkeologisia kenttätutkimuksia koskevat Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeet. Arkeologisen tutkimuksen tekijän tulee toimittaa raportti digitaalisena arviointia varten maakuntamuseolle (pirkanmaan.maakuntamuseo@tampere.fi). Arvioinnissa varmistetaan, että selvitys vastaa sille asetettuja tavoitteita ja laatuvaatimuksia. Raportti toimitetaan arvioinnin jälkeen Museovirastoon, jossa se tallennetaan sähköiseen asianhallintajärjestelmään ja julkaistaan palvelussa https://asiat.museovirasto.fi/. Tutkimusraporttien tiedot tallennetaan myös muinaisjäännösrekisteriin, jonka tietoja voi selata kaikille avoimessa Kulttuuriympäristön palveluikkunassa www.kyppi.fi. Verkossa julkaistava tutkimusraportti ei saa sisältää yksityishenkilöiden henkilötietoja, esim. maanomistajan nimiä tai osoitteita. Raportin lisäksi museolle on toimitettava kohteiden sijaintitiedot ja rajaukset digitaalisena paikkatietomuodossa.