Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Tarkoituksena on purkaa nykyinen päiväkotirakennus ja rakentaa paikalle uusi isompi päiväkoti. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Lielahden päiväkodin rakennus on valmistunut vuonna 1974, ja sen on suunnitellut arkkitehti Eeva Uotila. Rakennus sijaitsee Ollinojankadun ja Pohtolankadun kulmauksessa näkyvällä paikalla asuinalueen yhteydessä. Viereisellä tontilla on Pentti Turusen suunnittelema Lielahden kirkko vuodelta 1961.
Rakennushistoriallisen selvityksen (Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen 6.7.2015)
mukaan Lielahden päiväkoti edustaa tyypillistä aikakautensa kunnallista palvelurakentamista. Arkkitehtuuriltaan rakennus on hyvälaatuista arkirakentamista, ja se on sovitettu ansiokkaasti tontin maastoon. Arkkitehtoniset pääpiirteet liittyvät julkisivujäsentelyyn, sisäpihaan ja tilajaotteluun.
Maakuntamuseo huomauttaa, että rakennushistoriallisessa selvityksessä ei ole analysoitu Lielahden päiväkotirakennuksen ominaispiirteitä suhteessa muihin 1960- ja 1970-luvun vaihteessa Tampereella rakennettuihin päiväkotirakennuksiin. Tämän aikakauden päiväkotirakennuksiin kohdistuu merkittäviä purkamis-paineita, ja ne ovat vaarassa kadota tamperelaisesta rakennusperinnöstä.
Maakuntamuseo katsoo, että päiväkotirakennusta koskeva kuntotutkimuksen (Sisäilmasto ja kosteustekninen kuntotutkimus, A-insinöörit 29.8.2014) osoittamat kuntovauriot on mahdollista korjata ilman, että rakennukselle ominaiset piir-teet ratkaisevasti heikentyvät.
Maakuntamuseo toteaa, että rakennuksella on kulttuurihistoriallista arvoa osana päivähoitojärjestelmän kehityksen tuottamaa rakennusperintöä ja modernin palvelurakentamisen ilmiönä. Tämän perusteella maakuntamuseo suosittaa rakennuksen säilyttämistä ja kunnostamista ja mahdollista laajentamista päivä-hoidon muuttuneita tarpeita varten. Mahdollinen kunnostus- ja laajennussuunnitelma tulee toimittaa maakuntamuseoon lausuntoa varten. Mikäli osoittautuu, että peruskorjauksessa ei pystytä turvaamaan rakennuksen arvojen säilymistä, maakuntamuseo pitää rakennuksen purkamista mahdollisena, mutta valitetta-vana.
Arkeologisen perinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.