Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on lausunnossaan hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (dnro: 257/2016) todennut, että kaava-alueella sijainnut entinen lentokonetehdas muodosti Härmälän teollisuusalueen ytimen ja näin ollen on käsillä olevassa asemakaavassa perusteltua huomioida tämä paikan ominaispiirre erityisellä tavalla. Uudisrakennuksen tulee vastata vanhan tehtaan kaupunkikuvallista ja toiminnallishistoriallista asemaa ja luoda alueelle vastaava uusi kiintopiste. Rakennuksen arkkitehtuurille tulee asettaa myös erityiset laatuvaatimukset ja tukea niiden toteutumista asianmukaisin kaavamääräyksin ja rakennustapaohjein.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut kaavaluonnokseen ja toteaa seuraavaa: Kaava-alue sijoittuu Härmälän maakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön ([kursiivi: Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016)], jota koskee Pirkanmaan maakuntakaava 2040:n suunnittelumääräys: "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä tulee turvata ja edistää alueen kaupunkikuvan ja rakennusperinnön arvojen säilymistä ja edelleen kehittämistä. Uusi rakentaminen on sopeutettava alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen." Tämä tulee mainita kaavaselostuksessa. Kaavan vaikutusalueella sijaitsevat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat toimisatorakennus ja puisto. Kaavaselostusta tulee vielä syventää kaavan vaikutusalueen nykyisen kulttuuriympäristön ja hankkeen kulttuuriympäristöön kohdistuvien vaikutusten osalta. Lisäksi Pirkanmaan maakuntamuseo kehottaa lisäämään kaavamääräyksiin kaava-alueen kulttuurihistoriallista erityisluonnetta ja sen huomioimista koskevan määräyksen.
Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.