Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu tiedoksi Viialan Alkkulaa koskeva asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma mahdollista lausuntoa varten. Maakuntamuseo toteaa, että alue sijaitsee maakunnallisesti arvokkaaksi todetulla Viialan tehdasyhdyskunnan alueella, joka käsittää useita eri aluekokonaisuuksia taajaman sisällä. Ko. Alkkula on säntelemättömästi rakentunut, pienipiirteinen asuinalue, jonka historiallisten ja maisemallisten arvojen säilyttäminen tulisi mainita yhtenä kaavan tavoitteista. Kaavassa tulee osoittaa riittävät suojelumerkinnät ja kaavan vaikutuksia kulttuuriympäristöön tulee arvioida asianmukaisesti. Vuonna 2005-2006 laaditun rakennetun ympäristön selvityksen ajantasaisuus tulee varmistaa ja lisäksi selvitystä tulee kaavan vaikutukset ja tarkkuus huomioiden tarpeen mukaan täydentää.
Kaava-alueelta tunnetaan ennestään Lapinkalma (Alkula)-niminen kiinteä muinaisjäännös, historiallinen kylänpaikka (mj.rek.nro 1000001985). Alkkula oli 1540-lvulla yksinäistila, josta muodostui 1500-luvun aikana kylä. Kylätontin alue on autioitunut ja se muodostaa suoja-alueineen muinaismuistolailla rauhoitetun kohteen. Kaava-alueella sijaitsee osa kiinteästä muinaisjäännöksestä. Kiinteän muinaisjäännöksen ja suoja-alueen alustava rajaus on merkitty lausunnon liitekarttaan. Kohde sijaitsee peltoa reunustavassa metsämaastossa ja alueella on ulkoilureitti/pururata. Maastossa on havaittavissa jäännöksiä useiden rakennusten perustuksista ja tulisijoista sekä kellarikuoppia. Näkyvissä olevien jäännösten on oletettu olevan mahdollisesti 1700-1800-luvulta.
Kiinteän muinaisjäännöksen ja suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen tai muu kajoaminen on kielletty (MML 1 §, 4 §). Kohde merkitään asemakaavaan sm-aluevarausmerkinnällä ja varustetaan asianmukaisella määräyksellä ja selityksellä. Kohde on tarkastettu arkeologisessa inventoinnissa vuonna 2002, ja lisäksi vähäinen osa tutkittu koekaivauksin vuonna 2003. Osa kylänpaikasta sijoittuu kaava-alueen pohjoisosaan. Muinaisjäännöksen eteläpuoleinen alue on metsämaata, jota ei ole tarkastettu aikaisemmissa arkeologisissa inventoinneissa. Tästä syystä Pirkanmaan maakuntamuseo tulee tekemään maastokatselmuksen, jonka perusteella maakuntamuseo arvioi, onko kaavahankkeen johdosta tarvetta tehdä arkeologinen inventointi Alkkulan kylänpaikan eteläpuoleisella alueella. Katselmuksen tuloksesta informoidaan Akaan kaupungin kaavoittajaa.